Vähäosaisten joulujuhla on vapaaehtoisuuden taidonnäyte

Share |
30.12.2013

Vähäosaisten joulujuhla on vapaaehtoisuuden taidonnäyte

Vähävaraisten ja työttömien joulujuhla järjestetään Turussa nyt 18. kertaa. 140 vapaaehtoista tuo joulun myös niille, jotka eivät sitä kotonaan pysty syystä tai toisesta viettämään.

vahaosaistenjoulu1.jpg

Vapaaehtoiset huolehtivat muun muassa juhlatilan koristelusta ja pöytien kattamisesta. Kuva: Paula Koskinen / Yle

Vähävaraisten ja työttömien joulujuhla tuo joulun myös niiden ihmisten ulottuville, jotka eivät sitä kotonaan pysty viettämään. Järjestäjät odottavat paikalle saapuvan lähes tuhat juhlijaa.

Diakoniatyöntekijä ja Operaatio ruokakassi ry:n toiminnanjohtaja Mertsi Ärling on yksi tapahtuman järjestäjistä. Hän tietää, että joulujuhlalle on kysyntää.

- Meidän joukossamme on paljon sellaisia ihmisiä, joilla yksinkertaisesti ei ole joulua. Me haluamme järjestää yhteisen joulun, jossa saa kokea toisen ihmisen läheisyyttä ja syödä oikeasti hyvää jouluruokaa, Ärling sanoo.

Nyt 18. kertaa järjestettävä Vähävaraisten ja työttömien joulujuhla pidetään ensimmäistä kertaa Logomossa. Aikaisempi pitopaikka Puolalan koulu osoittautui liian ahtaaksi, kun juhlijajoukko vuosi vuodelta kasvoi.

Aiempina vuosina juhla on usein järjestetty ennen joulua, mutta tänä vuonna juhlimaan päästään jouluaattona. Mertsi Ärling pitää ajankohtaa tärkeänä.

- Mielestäni joulu on vasta jouluaattona. Mulla on taustaa sairaalamaailmassa ja muistan, että aina kun olen joulunpyhät ollut töissä, joulu on ollut se aika, jolloin ihmisiä kaikista eniten surettaa. Tulee koti ja vanhemmat mieleen. Se on raskasta aikaa, jos ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa voisi jakaa sen joulun.

Joulun sanoma hauskuutta unohtamatta

Vähävaraisten ja työttömien joulujuhlassa on monenlaista ohjelmaa: joululaulujen laulua, tervehdyksiä ja joulukuvaelma, jonka juhlaan on tehnyt Tuomiokirkon opas ja kulttuurivaikuttaja Aiju Von Schöneman.

- Olen sanonut esiintyvälle porukalle, että meidän täytyy tuoda esiin sekä joulun syvempää sanomaa että saada porukka myös nauramaan, Ärling kertoo.

Me tuomme joulumieltä sekä muille että itsellemme.

- Mertsi Ärling

Muun ohjelman lisäksi tarjolla on jouluruokaa, jossa Ärlingin mukaan ei ole tingitty rasvassa tai kermassa. Juhlan päätteeksi vieraille jaetaan myös jouluinen ruokakassi kotiin viemisiksi.

Lähes tuhannen hengen joulujuhla vaatii onnistuakseen paljon tekijöitä. Tällä kertaa mukana on 140 vapaaehtoista, jotka työskentelevät kukin omassa tehtävässään. Osa on ammattilaisia, osa on halunnut vain lähteä auttamaan ja pyytänyt saada tehdä mitä tahansa.

- Tämä on suuri vapaaehtoisuuden taidonnäyte, Ärling sanoo.

Vapaaehtoiset tuovat joulumieltä vähäosaisille, mutta Ärlingin mukaan juhlavieraat eivät ole ainoita, jotka tästä jotain saavat.

- Me tuomme joulumieltä sekä muille että itsellemme. Tämä ei ole vain sitä, että me annetaan, vaan me myös saadaan.

05.09.2017Eväsreppu Perhekerhoissa syksyllä 2017
30.01.2015ArkiSankarit
25.08.2014Asunnottomien yö Turun torilla 17.10.
22.08.2014Vapaaehtoisia tarvitaan
30.12.2013Vähäosaisten joulujuhla on vapaaehtoisuuden taidonnäyte
30.12.2013Tuhat turkulaista vähävaraisten joulujuhlassa Logomossa
08.12.2013Joulujuhla Vähävaraisille ja työttömille Logomossa
28.11.2013Vähävaraisten itsenäisyyspäiväjuhla jälleen kauppatorilla
28.11.2013Työttömien joulujuhla siirtyy Logomoon
23.11.2013Minkä takia heittää tavaraa roskikseen, jos siitä voidaan antaa muille hyvää??

Siirry arkistoon »