Papa Panovin jouluvieras

Share |

Perjantai 22.12.2017 - Jari Niemelä


Operaatio Ruokakassin toiminnan tunnuslauseena ovat alusta saakka olleet Raamatussa olevat Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin 25:ssä luvussa. Kohta kuuluu näin: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”

Jeesuksen opetus päättyy sanoihin ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Tätä miettiessäni tänä jouluna tuli mieleeni Leo Tolstoin vanha kertomus Papa Panovista. Jaan sen tässä teidän kanssanne joulun kunniaksi. Siunattua joulunaikaa ihan jokaiselle!

 

 

PAPA PANOVIN JOULUVIERAS – Leo Tolstoi

Oli jouluaatto, ja vaikka oli vasta iltapäivä, syttyivät valot pienen venäläisen kylän kodeissa ja kaupoissa, sillä talvipäivä oli melkein ohi. Jännittyneet lapset juoksivat kodeissa, ja nauru kantautui vaimeana kaduille suljettujen ikkunaluukkujen takaa.

Vanha Papa Panov, kylän suutari, seisoskeli verstaansa edessä. Kirkkaat valot ja heikot, mutta herkulliset jouluruokien tuoksut toivat hänen mieleensä entiset joulut, jolloin hänen vaimonsa oli elänyt ja lapset olivat olleet pieniä. Hänen tavallisesti iloiset kasvot näyttivät surullisilta. Hän kääntyi ja astui sisälle, sulki ikkunaluukut ja lämmitti itselleen tilkan kahvia. Sitten hän istuutui huokaisten nojatuoliinsa.

Papa Panov ei usein lukenut, mutta tänä iltana hän otti hyllystä suuren, vanhan perheraamattunsa, ja hitaasti sivuja käännellen löysi jouluevankeliumin ja luki sen. Hän luki kuinka Marialle ja Joosefille ei löytynyt yösijaa majatalosta, ja Marian pieni lapsi syntyi tallissa.

”Jaa-a”, sanoi Papa Panov, ”jos he olisivat tulleet tänne, minä olisin antanut heille vuoteeni ja peitellyt vauvan tilkkupeitollani.”

Hän jatkoi lukemista. Hän luki viisaista miehistä, jotka olivat tulleet katsomaan Jeesus-lasta, ja tuoneet hänelle loistavia lahjoja. Papa Panovin kasvot venähtivät. ”Minulla ei ole mitään, mitä voisin antaa hänelle”, hän ajatteli surullisena.

Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän laski Raamattunsa pöydälle, nousi ylös ja kurottautui ottamaan ylähyllyltä pienen pölyisen laatikon. Hän avasi sen. Laatikossa oli pienen pienet nahkaiset kengät. Papa Panov oli tyytyväinen. Ne olivat juuri niin täydelliset kuin hän oli muistanutkin – parhaat kengät, mitkä hän oli koskaan tehnyt. ”Nämä minä antaisin Jeesukselle”, hän mutisi itsekseen laittaessaan pikkuruiset kengät takaisin laatikkoon.

Istuessaan jälleen tuoliinsa hän tunsi itsensä väsyneeksi. Hän jatkoi lukemista, mutta pian kirjaimet alkoivat tanssia hänen silmissään ja hän päätti sulkea silmänsä vain pieneksi toviksi. Papa Panov nukahti heti. Hän nukkui ja näki unta – joku oli huoneessa. Ja yhtäkkiä hän tiesi, niin kuin unessa tiedetään, kuka se oli. Jeesus!

”Sinä toivoit näkeväsi minut, Papa Panov”, Jeesus sanoi ystävällisesti. ”Pidä silmäsi auki huomenna. Aion vierailla luonasi. Mutta ole tarkkana, sillä en aio sanoa, kuka olen.”

Kun Papa Panov viimein heräsi, hän kuuli kirkon kellojen soivan, ja ikkunaluukkujen raosta kajasti vaaleneva aamu. ”Hyvänen aika”, huudahti Papa Panov ääneen. ”Nythän on jo aamu, joulupäivän aamu.”

Hän nousi jäykästi ylös tuolista, johon hän oli illalla nukahtanut ja oikoi jäseniään. Sitten hän muisti unensa. Tästä joulusta on tulossa aivan erityinen juhla, sillä Jeesus oli luvannut tulla hänen kotiinsa.

Miltähän Jeesus näyttää, mietti Papa Panov laittaessaan kahvipannua tulelle. Ei hän ainakaan enää voi olla pieni vauva. Hänhän on aikamies – kuningas hän on, Jumalan Poika. Hänen täytyykin katsella tarkasti tielle koko päivän, että hän tuntisi Jeesuksen.

Papa Panov avasi ikkunaluukut ja kurkisti kadulle. Katu oli vielä autio – tai olihan siellä sentään kadunlakaisija. Mies näytti surkean palelevalta raa’assa aamuilmassa. Että hänen täytyikin työskennellä jouluaamuna.

Papa Panov avasi oven, ja kylmää aamuilmaa virtasi sisälle. ”Tulehan sisälle!” hän huusi iloisesti kadun toiselle puolelle. ”Tule juomaan kuppi kuumaa, näytät olevan aivan jäässä.”

Kadunlakaisija vilkaisi suutariin uskomatta korviaan. Epäröiden hän käveli kadun poikki ja astui lämpimään huoneeseen. Hänen kylmät, kosteat vaatteensa alkoivat höyrytä uunin kuumuudessa. Kuuma muki lämmitti mukavasti kylmiä punaisia käsiä.

Papa Panov oli tyytyväinen nähdessään kahvin maistuvan vieraalleen, mutta vähän väliä hänen täytyi käydä kurkistamassa kadulle.

”Onko vieraita tulossa?” kysyi kadunlakaisija viimein, ja Papa Panov kertoi hänelle viimeöisestä unestaan. ”Jaa-a, toivonpa hänen tosiaan tulevan”, sanoi kadunlakaisija. ”Olet kyllä ansainnut, että unesi toteutuu, sillä tämä sinun kutsusi oli minulle ainoa joululahja.” Sitten hän äkkiä hymyili.

Kun kadunlakaisija oli mennyt, Papa Panov laittoi itselleen kaalikeittoa. Sitten hän meni jälleen ovelle ja katsoi tutkivasti kadulle. Hän ei nähnyt ketään. Mutta hän erehtyi, joku oli tulossa.

Nuori nainen käveli hitaasti välillä seiniin nojaten. Hän näytti väsyneeltä kantaessaan jotakin sylissään. Kun hän tuli lähemmäksi, näki suutari, että nainen kantoi pientä lasta, jonka hän oli käärinyt huiviin. Sekä äiti että lapsi näyttivät niin säälittäviltä, että Papa Panovin sydäntä särki.

”Ettekö tulisi sisään?” suutari kutsui astuen heitä vastaan. ”Te molemmat näytätte tarvitsevan lepoa ja lämpöä.”

Nuori äiti antoi suutarin ohjata itsensä sisälle. Istuuduttuaan hän huoahti helpotuksesta.

”Minä lämmitän vähän maitoa lapselle”, Papa Panov sanoi. ”Olen aikoinaan hoitanut omiakin.” Hän otti lämpimän maidon hellalta ja lusikoi maitoa varovasti lapsen suuhun lämmittäen samalla pikkuruisia jalkoja uunin kupeessa.

”Hän tarvitsisi kengät”, suutari huomautti. Mutta nainen vastasi: ”Ei Minulla ole rahaa kenkiin. Olen matkalla naapurikylään etsimään työtä.”

Papa Panov muisti äkkiä jotakin. Hän muisti pienet kengät, joita hän eilen illalla oli ihaillut. Mutta nehän oli tarkoitettu Jeesukselle. Hän katsahti uudelleen pieniä kylmiä jalkoja ja teki päätöksen.

”Kokeilepa näitä lapselle”, hän sanoi ja ojensi lapsen ja kengät äidille. Pikkukengät olivat kuin lapselle tehdyt. Nainen hymyili onnellisena, ja lapsi jokelsi iloissaan.

”Te olette ollut meille niin ystävällinen”, sanoi nainen pois lähtiessään. Toteutukoot kaikki joulutoiveenne!”

Mutta Papa Panov alkoi jo epäillä, toteutuisiko hänen toiveensa ollenkaan. Ehkä hän ei ollut vain tunnistanut tätä? Hän katseli huolestuneena katua molempiin suuntiin. Nyt oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta he olivat kaikki tuttuja. Oli naapureita menossa sukulaistaloon jouluaterialle. He nyökkäilivät iloisesti ja hymyilivät ja toivottivat Papa Panoville hyvää joulua. Ja kerjäläisiä! Heille Papa Panov kiirehti antamaan kuumaa keittoa ja leipää. Sitten hän taas tarkkaili katua ylös ja alas.

Aivan liian pian laskeutui talvinen hämärä kylään. Kun Papa Panov seuraavan kerran kurkisti ovesta kadulle, oli jo liian pimeää. Hän käveli hitaasti takaisin sisälle ja sulki ikkunaluukut. Väsyneenä hän istahti tuolille ja ajatteli; se oli siis sittenkin vain unta. Jeesus ei tullut.

Silloin hänestä äkkiä tuntui, että hän ei ollutkaan enää yksin huoneessaan. Tällä kertaa hän oli aivan hereillä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi nähnyt silmiensä edessä pitkän jonon ihmisiä. Hän näki jälleen vanhan kadunlakaisijan, nuoren äidin lapsensa kanssa ja kerjäläiset, joille hän oli antanut syötävää. Kun he kulkivat hänen ohitseen, jokainen kuiskasi. ”Etkö nähnyt minua, Papa Panov?”

”Kuka sinä olet?” hän kysyi hämmästyneenä. Silloin ääni vastasi hänelle. Se oli ääni hänen unestaan, Jeesuksen ääni. ”Minun oli nälkä, sinä ruokit minua”, Jeesus sanoi. ”Minä olin alaston ja sinä vaatetit minut. Minun oli kylmä ja sinä lämmitit minua. Auttaessasi noita ihmisiä tänään, sinä autoit minua, Papa Panov.”

Sitten oli hiljaista. Kuului vain kellon raksutus. Suuri onni ja rauha tuntui täyttävän huoneen ja Papa Panovin sydämen. Hänen teki mieli laulaa ja nauraa ääneen. ”Hän tuli sittenkin”, sai Papa Panov sanottua.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini