Polku

Share |

Keskiviikko 18.11.2015 klo 13:04 - Päivi Rönnblad


Minua on pitkään puhutellut vertaus elämästä polkuna. Polkuna, jossa välillä edetään pitkospuita ja siltoja pitkin, välillä taas vaikeita risukkoisia ja kivisiä reittejä. Uskon, että jokainen meistä on saanut kulkea monenlaisia väyliä elämässään, myös monia sellaisia, joita pitkin emme itse olisi halunneet kulkea.

Toisinaan polkumme on mutkainen ja vaikea. Silloin tuntuu siltä kuin olisimme saaneet vaeltaa pitkiä matkoja korpimaiden, jäätiköiden, korkeiden vuorten ja syvien laaksojen keskellä. Ihmettelemme, miksi hyvä ja rakastava Jumala voi sallia tämän raskaan polun juuri minulle. Uskon, että moni meistä  on tuskaillut mielessään, kuinka kauan minun täytyy vielä kulkea tätä pimeää tietä. En tiedä, miten itse kuvailisit omaa tietäsi; ehkä kertoisit rämpiväsi upottavassa suossa tai ehkäpä sanoisit kulkevasi tyhjässä kuivassa erämaassa.

Vertaus polulla kulkemisesta puhutteli minua jälleen jokin aika sitten, kun lähdin mustikkametsään nuorimmaiseni kanssa. Metsä on minulle, kuten niin monelle muullekin, paikka, missä voi ihmetellä luonnon kauneutta ja rauhaa. Samalla metsässä voi tuntea miten sisäiset akut latautuvat luonnon keskellä. Kotiamme lähellä on polku, jonka varrella on metsäalttari. Kulkiessamme polkua pitkin huomasin, että polulla oli välillä isoja kiviä, välillä risuja ja juurakoitakin. Kivistä ja juurakoista huolimatta polulla oli kuitenkin turvallista liikkua eikä matkaa tehdessä tarvinnut pelätä, että jalka uppoaisi suohon tai rämeikköön. Perille päästyämme huomasin syynkin tähän. Koko matka metsäalttarille kulki kalliopohjalla; välillä kallio oli selvemmin näkyvillä, välillä kallio taas oli kasvillisuuden peitossa. Vahva kalliopohja oli kuitenkin turvallinen ja hyvä kulkea.

Näin on myös elämässämme. Raamatussa puhutaan useassa kohdassa Jumalasta kalliona. Psalmissa 89 sanotaan: "Hän kutsuu minua: Sinä olet minun isäni, sinä minun Jumalani ja pelastukseni kallio."

Jeesuksen nimen avuksi huutaminen ei tuo Häntä lähellesi, sillä Hän on jo rinnallasi. Hänen nimensä lausuminen poistaa ikään kuin kaihin silmistäsi, niin että kykenet näkemään Hänet. Se on kuin rakastetun kädenpuserrus, johon vastataan välittömästi. Hänen läheisyydestään seuraa ilo ja tunne siitä, että olen rakastettu.

Me kaikki, jotka turvaamme Jumalaan, voimme tuntea kulkevamme tällä kallioisella polulla. Sinäkin voit löytää polkusi varrelta metsäalttareita, minne voit tuoda huolesi ja murheesi. Samalla kun tyhjennät huoliesi repun, voit vastaanottaa uutta voimaa. Jumala ei väheksy voimiesi vähyyttä, vaan antaa sinulle sellaista, mikä on juuri sinulle parasta. Itse asiassa Jumalamme tahtoo vielä enemmän, Hän haluaa sinun kaipaavan ja rakastavan Hänen tahtoaan elämässä sen vuoksi, että siinä on onnesi ja leposi.

Päivi Rönnblad
Sosionomi(AMK)-diakoni -opiskelijaPolku_Paivin_blogikirjoitus.jpg


Kommentit

18.11.2015 17:34  Anne Pesonen

Kiitos Päivi ihanan koskettavasta kirjoituksesta. Siitä välittyi aitous: se ei ollut vain sanoja, vaan siinä oli omakohtaista elämänkokemusta. Se rohkaisee tarttumaan lupaukseen ja luottamaan Häneen, joka aina tietää, mikä minulle on parasta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini