Rakkautta vailla

Share |

Tiistai 21.10.2014 klo 14:48 - Lottariina Hämäläinen


Kohtaan viikoittain ihmisiä, joiden elämässä on jokin ongelma tai useita ongelmia. Aiemmin olen jaksanut kritisoida yhteiskuntaa ja sen aukkoja ihmisten auttamisessa. Lopputulos on kuitenkin se, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on huipputasoa ja ihmisen puolella toisin kuin useimmissa muissa maissa. Miten tällainen järjestelmä voisi olla syyllinen ihmisten pahoinvointiin? Kaikissa tapauksissa yhteiskunta ei olekaan syyllinen. Yhteiskunta ei ole aiheuttanut ihmisten ongelmia. Se on ehkä ollut kykenemätön tarjoamaan riittävää tukea ihmisten ongelmissa kaikista yrityksistä huolimatta, mutta se on harvoin aiheuttanut niitä.

Mistä ongelmat sitten johtuvat? Miksi yhteiskunnan tarjoama tuki ei riitä? Alituiseen törmään tapauksiin, joissa toinen ihminen tai toiset ihmiset ovat aiheuttaneet ongelmat. Vaimo petti ja siitä alkoi alamäki. Vanhemmat eivät kyenneet tarjoamaan lapselle rakastavaa kotia ja elämä lähti jo lapsuudesta alkaen huonoon suuntaan. Ystävät ja sukulaiset hylkäsivät sairauden kohdatessa. Lopputuloksena on aina rikkinäinen, itsensä hylätyksi ja petetyksi tunteva ihminen, joka hakee lohtua milloin mistäkin. Yhteiskunta yrittää paikkailla taloudellisin ja sosiaalipoliittisin keinoin näitä läheisten ihmisten aiheuttamia vaurioita. Ei sosiaalityöntekijä eikä edes diakoni voi täyttää huutavaa rakkauden kaipuuta.

Vapaaseurakunnan Ystävä kahvilassa pohdimme syyskuussa kysymystä siitä, miksi Jumalan luomassa maailmassa on niin paljon pahuutta ja surua. Kristina Turner vastasi kysymykseen yksinkertaisesti (vapaa lainaus): ”Koska ihmiset tekevät niin paljon pahaa ja aiheuttavat niin paljon surua.” Yhteiskuntaa tai Jumalaa on helppo syyttää, ihmisyksilöitä on vaikeampi. Toki yhteiskunnan piikkiin laitan sen yleisen individualismin ilmapiirin, jonka mukaan kukin välittäköön vain itsestään ja omista eduistaan. Toisaalta mikä muukaan sen ilmapiirin luo kuin yhteiskunnassa elävät ihmiset. Jos jokainen välittäisi lähimmäisistään niin kuin itsestään, meillä olisi paljon vähemmän pahuutta ja surua, paljon vähemmän ongelmia.

 

”Pohjaton epävarmuus

ja hellyyden jano.

”Miksi kukaan ei rakasta?”

sinä sanot.

 

Sinä sanot sen

pulloin

puukoin

nyrkein

ja tuhansin perkelein.

 

Sinä huudat:

”Rakasta minua!”

Sinä huudat niin lujaa

ettei sitä voi kuulla.”

-Maaria Leinonen

 

(Opiskelukaverilleni Tuija Leinoselle erityiskiitos inspiroivista Maaria Leinosen runoista)

img_1138.jpg

Avainsanat: Yksinäisyys, yhteiskunta, sosiaalipolitiikka, lähimmäinen, välittäminen,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini