Pieni tulitikkutyttö

Maanantai 8.1.2018 klo 9:37 - Päivi Kuusela

Lapsuuteni lempisatuihin kuuluivat H.C. Andersenin sadut. Erityisesti pieni tulitikkutyttö, jota jaksoin lukea monta kertaa toistamiseen. Se kosketti aitoudellaan ja lapsen kokemuksella siitä, mitä on olla köyhä ja kokea rakkaudettomuutta myös perheensä sisällä. Tulitikkutytöllä oli ainoastaan isoäiti, joka oli rakastanut häntä, mutta isoäitikin oli kuollut.

Jostain syystä tuo satu tuli mieleeni juuri tämän joulun aikaan. Ehkä siksi, että saatoin löytää siitä jotain samankaltaisuuksia työssäni kohtaamieni perheiden tilanteisiin. Onneksi ne eivät ole vielä kuitenkaan samanlaisia kokemuksia kuin pienellä tulitikkutytöllä, joka kulki pakkasessa ilman kenkiä ja raapusteli tulitikkuja lämmitelläkseen itseään.

Jotakin tämä vuosi Eväsreppu-projektissa on opettanut minulle kuitenkin. Se on avannut entistä enemmän näkemään suomalaisten lapsiperheiden köyhyyttä. Olen nähnyt, kuinka herkkä ja haavoittuva lapsiperheiden tilanne voi olla. Elämässä voi sattua yhtä ja toista, mikä horjuttaa perheen ja lapsen tilannetta. Se voi olla vanhemman kuolema, avioero, sairaus, työttömyys tai muu vastaava kriisi. Elämän rakenteita voidaan horjuttaa ja samalla sen pienen tytön ja pojan lapsuus voi mennä arjessa selviämistaisteluksi, kun sen olisi pitänyt olla huoletonta lapsuutta leikkeineen ja unelmineen.

Suurimmaksi osaksi suomalaisissa lapsiperheissä voidaan vielä melko hyvin, mutta osassa lapsiperheissä koetaan erilaisia ongelmia, joista rahanpuute on yksi niistä. Osalla lapsista ei ole mahdollisuutta harrastuksiin, koska ei yksinkertaisesti ole rahaa. Osalla lapsista ei ole mahdollisuutta saada edes leluja, koska vanhemman rahat menevät arkipäivän välttämättömyyksiin; ruokaan, lääkkeisiin ja muihin tarpeisiin.

Jokaisella lapsella on kuitenkin unelmia ja kuuluukin olla, kuten pienellä tulitikkutytöllä. Tämä tulitikkutyttö haaveili jokaisella tulitikun raapaisulla ja liekillä erilaisia asioita. Hän haaveili kauniista joulusta lahjoineen ja joulukuusineen sekä herkullisista jouluruuista joulupöydässä. Sadun loppu on koskettava. Kun tyttö raapaisi viimeisen tulitikun, hän näki liekissä isoäitinsä kirkkaana ja säteilevänä. Tyttö pyysi, että isoäiti ottaisi hänet mukaan taivaan kotiin, missä kaikki on kaunista ja onnellista. Tytön toive toteutui ja hän pääsi isoäitinsä kanssa taivaaseen. Hänet löydettiin aamulla kuolleeksi paleltuneena.

Olen valitettavasti huomannut arvojen koventuneen yhteiskunnassamme ja se on saanut aikaan enempi itsekkäämpää ja välinpitämättömämpää suhtautumista heikompiin lähimmäisiin. Tuntuu siltä, että vallitseva ajatus on, että jokainen hoitakoon omat asiansa ja kaveri voidaan jättää oman onnensa nojaan. Olen onneksi myös nähnyt monien ihmisten antamisen iloa tänä päivänä; hyviä tekoja eri muodoissa ja ihan oikeaa välittämistä. Siitä on osoituksena esimerkiksi Logomon joulujuhlaan tulleet runsaat joululahjat eri-ikäisille lapsille. Onneksi löytyy vielä niitä arjen enkeleitä, joilla on sydän paikallaan ja teot kohdallaan. Jos yhteiskunnan päättäjät laativat lakeja, jotka huonontavat heikompiosaisen elämässä selviytymisen mahdollisuuksia, on olemassa myös joukko niitä aktiiveja, jotka tahtovat osaltaan vähentää huono-osaisuutta eri tavoin.

Toivon uudelle vuodelle, että päättäjät eivät heikennä elämisen mahdollisuuksia heiltä, joilla ei ole voimavaroja vaikuttaa elämän tilanteeseensa. Toivon päättäjille arvoja, joissa huolehditaan vaikeuksien keskelle joutuneista ja jotka eivät selviä niistä itse. Voihan elämässä käydä, että vahva ja pärjäävä löytääkin joskus itsensä heikkona ja tarvitsevana. Raamatun kultainen sääntö: ”Matt 7:12; kaikki, minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat;” on hyvä ohjenuora meille kaikille, niin päättäjille kuin tavalliselle kadun tallaajallekin.

Arvollista ja toisia huomioonottavaa Uutta Vuotta 2018!

Kommentoi kirjoitusta.

Papa Panovin jouluvieras

Perjantai 22.12.2017 - Jari Niemelä

Operaatio Ruokakassin toiminnan tunnuslauseena ovat alusta saakka olleet Raamatussa olevat Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin 25:ssä luvussa. Kohta kuuluu näin: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”

Jeesuksen opetus päättyy sanoihin ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Tätä miettiessäni tänä jouluna tuli mieleeni Leo Tolstoin vanha kertomus Papa Panovista. Jaan sen tässä teidän kanssanne joulun kunniaksi. Siunattua joulunaikaa ihan jokaiselle!

 

 

PAPA PANOVIN JOULUVIERAS – Leo Tolstoi

Oli jouluaatto, ja vaikka oli vasta iltapäivä, syttyivät valot pienen venäläisen kylän kodeissa ja kaupoissa, sillä talvipäivä oli melkein ohi. Jännittyneet lapset juoksivat kodeissa, ja nauru kantautui vaimeana kaduille suljettujen ikkunaluukkujen takaa.

Vanha Papa Panov, kylän suutari, seisoskeli verstaansa edessä. Kirkkaat valot ja heikot, mutta herkulliset jouluruokien tuoksut toivat hänen mieleensä entiset joulut, jolloin hänen vaimonsa oli elänyt ja lapset olivat olleet pieniä. Hänen tavallisesti iloiset kasvot näyttivät surullisilta. Hän kääntyi ja astui sisälle, sulki ikkunaluukut ja lämmitti itselleen tilkan kahvia. Sitten hän istuutui huokaisten nojatuoliinsa.

Papa Panov ei usein lukenut, mutta tänä iltana hän otti hyllystä suuren, vanhan perheraamattunsa, ja hitaasti sivuja käännellen löysi jouluevankeliumin ja luki sen. Hän luki kuinka Marialle ja Joosefille ei löytynyt yösijaa majatalosta, ja Marian pieni lapsi syntyi tallissa.

”Jaa-a”, sanoi Papa Panov, ”jos he olisivat tulleet tänne, minä olisin antanut heille vuoteeni ja peitellyt vauvan tilkkupeitollani.”

Hän jatkoi lukemista. Hän luki viisaista miehistä, jotka olivat tulleet katsomaan Jeesus-lasta, ja tuoneet hänelle loistavia lahjoja. Papa Panovin kasvot venähtivät. ”Minulla ei ole mitään, mitä voisin antaa hänelle”, hän ajatteli surullisena.

Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän laski Raamattunsa pöydälle, nousi ylös ja kurottautui ottamaan ylähyllyltä pienen pölyisen laatikon. Hän avasi sen. Laatikossa oli pienen pienet nahkaiset kengät. Papa Panov oli tyytyväinen. Ne olivat juuri niin täydelliset kuin hän oli muistanutkin – parhaat kengät, mitkä hän oli koskaan tehnyt. ”Nämä minä antaisin Jeesukselle”, hän mutisi itsekseen laittaessaan pikkuruiset kengät takaisin laatikkoon.

Istuessaan jälleen tuoliinsa hän tunsi itsensä väsyneeksi. Hän jatkoi lukemista, mutta pian kirjaimet alkoivat tanssia hänen silmissään ja hän päätti sulkea silmänsä vain pieneksi toviksi. Papa Panov nukahti heti. Hän nukkui ja näki unta – joku oli huoneessa. Ja yhtäkkiä hän tiesi, niin kuin unessa tiedetään, kuka se oli. Jeesus!

”Sinä toivoit näkeväsi minut, Papa Panov”, Jeesus sanoi ystävällisesti. ”Pidä silmäsi auki huomenna. Aion vierailla luonasi. Mutta ole tarkkana, sillä en aio sanoa, kuka olen.”

Kun Papa Panov viimein heräsi, hän kuuli kirkon kellojen soivan, ja ikkunaluukkujen raosta kajasti vaaleneva aamu. ”Hyvänen aika”, huudahti Papa Panov ääneen. ”Nythän on jo aamu, joulupäivän aamu.”

Hän nousi jäykästi ylös tuolista, johon hän oli illalla nukahtanut ja oikoi jäseniään. Sitten hän muisti unensa. Tästä joulusta on tulossa aivan erityinen juhla, sillä Jeesus oli luvannut tulla hänen kotiinsa.

Miltähän Jeesus näyttää, mietti Papa Panov laittaessaan kahvipannua tulelle. Ei hän ainakaan enää voi olla pieni vauva. Hänhän on aikamies – kuningas hän on, Jumalan Poika. Hänen täytyykin katsella tarkasti tielle koko päivän, että hän tuntisi Jeesuksen.

Papa Panov avasi ikkunaluukut ja kurkisti kadulle. Katu oli vielä autio – tai olihan siellä sentään kadunlakaisija. Mies näytti surkean palelevalta raa’assa aamuilmassa. Että hänen täytyikin työskennellä jouluaamuna.

Papa Panov avasi oven, ja kylmää aamuilmaa virtasi sisälle. ”Tulehan sisälle!” hän huusi iloisesti kadun toiselle puolelle. ”Tule juomaan kuppi kuumaa, näytät olevan aivan jäässä.”

Kadunlakaisija vilkaisi suutariin uskomatta korviaan. Epäröiden hän käveli kadun poikki ja astui lämpimään huoneeseen. Hänen kylmät, kosteat vaatteensa alkoivat höyrytä uunin kuumuudessa. Kuuma muki lämmitti mukavasti kylmiä punaisia käsiä.

Papa Panov oli tyytyväinen nähdessään kahvin maistuvan vieraalleen, mutta vähän väliä hänen täytyi käydä kurkistamassa kadulle.

”Onko vieraita tulossa?” kysyi kadunlakaisija viimein, ja Papa Panov kertoi hänelle viimeöisestä unestaan. ”Jaa-a, toivonpa hänen tosiaan tulevan”, sanoi kadunlakaisija. ”Olet kyllä ansainnut, että unesi toteutuu, sillä tämä sinun kutsusi oli minulle ainoa joululahja.” Sitten hän äkkiä hymyili.

Kun kadunlakaisija oli mennyt, Papa Panov laittoi itselleen kaalikeittoa. Sitten hän meni jälleen ovelle ja katsoi tutkivasti kadulle. Hän ei nähnyt ketään. Mutta hän erehtyi, joku oli tulossa.

Nuori nainen käveli hitaasti välillä seiniin nojaten. Hän näytti väsyneeltä kantaessaan jotakin sylissään. Kun hän tuli lähemmäksi, näki suutari, että nainen kantoi pientä lasta, jonka hän oli käärinyt huiviin. Sekä äiti että lapsi näyttivät niin säälittäviltä, että Papa Panovin sydäntä särki.

”Ettekö tulisi sisään?” suutari kutsui astuen heitä vastaan. ”Te molemmat näytätte tarvitsevan lepoa ja lämpöä.”

Nuori äiti antoi suutarin ohjata itsensä sisälle. Istuuduttuaan hän huoahti helpotuksesta.

”Minä lämmitän vähän maitoa lapselle”, Papa Panov sanoi. ”Olen aikoinaan hoitanut omiakin.” Hän otti lämpimän maidon hellalta ja lusikoi maitoa varovasti lapsen suuhun lämmittäen samalla pikkuruisia jalkoja uunin kupeessa.

”Hän tarvitsisi kengät”, suutari huomautti. Mutta nainen vastasi: ”Ei Minulla ole rahaa kenkiin. Olen matkalla naapurikylään etsimään työtä.”

Papa Panov muisti äkkiä jotakin. Hän muisti pienet kengät, joita hän eilen illalla oli ihaillut. Mutta nehän oli tarkoitettu Jeesukselle. Hän katsahti uudelleen pieniä kylmiä jalkoja ja teki päätöksen.

”Kokeilepa näitä lapselle”, hän sanoi ja ojensi lapsen ja kengät äidille. Pikkukengät olivat kuin lapselle tehdyt. Nainen hymyili onnellisena, ja lapsi jokelsi iloissaan.

”Te olette ollut meille niin ystävällinen”, sanoi nainen pois lähtiessään. Toteutukoot kaikki joulutoiveenne!”

Mutta Papa Panov alkoi jo epäillä, toteutuisiko hänen toiveensa ollenkaan. Ehkä hän ei ollut vain tunnistanut tätä? Hän katseli huolestuneena katua molempiin suuntiin. Nyt oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta he olivat kaikki tuttuja. Oli naapureita menossa sukulaistaloon jouluaterialle. He nyökkäilivät iloisesti ja hymyilivät ja toivottivat Papa Panoville hyvää joulua. Ja kerjäläisiä! Heille Papa Panov kiirehti antamaan kuumaa keittoa ja leipää. Sitten hän taas tarkkaili katua ylös ja alas.

Aivan liian pian laskeutui talvinen hämärä kylään. Kun Papa Panov seuraavan kerran kurkisti ovesta kadulle, oli jo liian pimeää. Hän käveli hitaasti takaisin sisälle ja sulki ikkunaluukut. Väsyneenä hän istahti tuolille ja ajatteli; se oli siis sittenkin vain unta. Jeesus ei tullut.

Silloin hänestä äkkiä tuntui, että hän ei ollutkaan enää yksin huoneessaan. Tällä kertaa hän oli aivan hereillä. Hänestä tuntui, kuin hän olisi nähnyt silmiensä edessä pitkän jonon ihmisiä. Hän näki jälleen vanhan kadunlakaisijan, nuoren äidin lapsensa kanssa ja kerjäläiset, joille hän oli antanut syötävää. Kun he kulkivat hänen ohitseen, jokainen kuiskasi. ”Etkö nähnyt minua, Papa Panov?”

”Kuka sinä olet?” hän kysyi hämmästyneenä. Silloin ääni vastasi hänelle. Se oli ääni hänen unestaan, Jeesuksen ääni. ”Minun oli nälkä, sinä ruokit minua”, Jeesus sanoi. ”Minä olin alaston ja sinä vaatetit minut. Minun oli kylmä ja sinä lämmitit minua. Auttaessasi noita ihmisiä tänään, sinä autoit minua, Papa Panov.”

Sitten oli hiljaista. Kuului vain kellon raksutus. Suuri onni ja rauha tuntui täyttävän huoneen ja Papa Panovin sydämen. Hänen teki mieli laulaa ja nauraa ääneen. ”Hän tuli sittenkin”, sai Papa Panov sanottua.

Kommentoi kirjoitusta.

Polku

Keskiviikko 18.11.2015 klo 13:04 - Päivi Rönnblad

Minua on pitkään puhutellut vertaus elämästä polkuna. Polkuna, jossa välillä edetään pitkospuita ja siltoja pitkin, välillä taas vaikeita risukkoisia ja kivisiä reittejä. Uskon, että jokainen meistä on saanut kulkea monenlaisia väyliä elämässään, myös monia sellaisia, joita pitkin emme itse olisi halunneet kulkea.

Toisinaan polkumme on mutkainen ja vaikea. Silloin tuntuu siltä kuin olisimme saaneet vaeltaa pitkiä matkoja korpimaiden, jäätiköiden, korkeiden vuorten ja syvien laaksojen keskellä. Ihmettelemme, miksi hyvä ja rakastava Jumala voi sallia tämän raskaan polun juuri minulle. Uskon, että moni meistä  on tuskaillut mielessään, kuinka kauan minun täytyy vielä kulkea tätä pimeää tietä. En tiedä, miten itse kuvailisit omaa tietäsi; ehkä kertoisit rämpiväsi upottavassa suossa tai ehkäpä sanoisit kulkevasi tyhjässä kuivassa erämaassa.

Vertaus polulla kulkemisesta puhutteli minua jälleen jokin aika sitten, kun lähdin mustikkametsään nuorimmaiseni kanssa. Metsä on minulle, kuten niin monelle muullekin, paikka, missä voi ihmetellä luonnon kauneutta ja rauhaa. Samalla metsässä voi tuntea miten sisäiset akut latautuvat luonnon keskellä. Kotiamme lähellä on polku, jonka varrella on metsäalttari. Kulkiessamme polkua pitkin huomasin, että polulla oli välillä isoja kiviä, välillä risuja ja juurakoitakin. Kivistä ja juurakoista huolimatta polulla oli kuitenkin turvallista liikkua eikä matkaa tehdessä tarvinnut pelätä, että jalka uppoaisi suohon tai rämeikköön. Perille päästyämme huomasin syynkin tähän. Koko matka metsäalttarille kulki kalliopohjalla; välillä kallio oli selvemmin näkyvillä, välillä kallio taas oli kasvillisuuden peitossa. Vahva kalliopohja oli kuitenkin turvallinen ja hyvä kulkea.

Näin on myös elämässämme. Raamatussa puhutaan useassa kohdassa Jumalasta kalliona. Psalmissa 89 sanotaan: "Hän kutsuu minua: Sinä olet minun isäni, sinä minun Jumalani ja pelastukseni kallio."

Jeesuksen nimen avuksi huutaminen ei tuo Häntä lähellesi, sillä Hän on jo rinnallasi. Hänen nimensä lausuminen poistaa ikään kuin kaihin silmistäsi, niin että kykenet näkemään Hänet. Se on kuin rakastetun kädenpuserrus, johon vastataan välittömästi. Hänen läheisyydestään seuraa ilo ja tunne siitä, että olen rakastettu.

Me kaikki, jotka turvaamme Jumalaan, voimme tuntea kulkevamme tällä kallioisella polulla. Sinäkin voit löytää polkusi varrelta metsäalttareita, minne voit tuoda huolesi ja murheesi. Samalla kun tyhjennät huoliesi repun, voit vastaanottaa uutta voimaa. Jumala ei väheksy voimiesi vähyyttä, vaan antaa sinulle sellaista, mikä on juuri sinulle parasta. Itse asiassa Jumalamme tahtoo vielä enemmän, Hän haluaa sinun kaipaavan ja rakastavan Hänen tahtoaan elämässä sen vuoksi, että siinä on onnesi ja leposi.

Päivi Rönnblad
Sosionomi(AMK)-diakoni -opiskelijaPolku_Paivin_blogikirjoitus.jpg

1 kommentti .

Ihminen kylvää, mutta Jumala antaa kasvun

Tiistai 29.9.2015 klo 21:10 - Lottariina Hämäläinen

peruna.jpg

Nyt takanani on päälle vuosi työtä Eväät Arkeen –projektin parissa. Henkilökohtaisista syistä siirryn toisiin työtehtäviin lokakuun alusta alkaen. Matka Eväät Arkeen –projektin kelkassa mukana Operaatio Ruokakassin toiminnassa on ollut monivaiheinen ja kasvattava. Kun hain tätä työpaikkaa keväällä 2013 työtä kaupiteltiin unelmaduunina. Sitä se on ollut monessa mielessä. Harvassa työpaikassa pääsee käyttämään näin monipuolisesti omaa luovuuttaan. Harvoin saa työskennellä näin mukavassa työyhteisössä. Harvoin on mahdollisuus yhdessä työyhteisönä pyytää Jumalan apua vaikeisiin tilanteisiin.

Haluan kiittää teitä kaikkia mukavista ja siunaavista yhteisistä hetkistä. Erityisesti haluan kiittää työkavereitani Jaria ja Katia. Jaria, joka on jaksanut kuunnella turhautumistani milloin mistäkin työhön liittyvästä ongelmasta ja joka on myös jaksanut ampua alas älyvapaita ideoitani projektin suhteen ja ennen muuta joka on auttanut minua reflektoimaan omaa kasvuani ihmisenä. Ja Katia, jonka kanssa on ideoitu uusia juttuja yhdessä ja jonka kanssa on jaettu monet ilot ja surut etenkin auton kyydissä työpisteeltä toiselle siirtyessä. Teistä on tullut minulle kovin rakkaita.  

Syksyllä 2014 näin unen, jossa olimme suurella joukolla Operaatio Ruokakassin kuvitteellisella varastolla. Varasto oli täynnä roinaa ja romua (kuten todellinenkin varasto usein on). Aloitimme kokouksen varaston yläkerrassa, mutta itse livahdin kokouksesta istuttamaan kukkasipuleita ja siemeniä varaston seinustalle. Se oli minun tehtäväni.

Toivon kylväneeni hyviä siemeniä työjaksoni aikana. Ja toivon, että niistä kasvaa tai on kasvanut iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle. Uskon kuitenkin, että ennen muuta Jumala laittoi minut tälle paikalle itseäni varten, sillä olen saanut kasvaa paljon hengellisesti.

Kiitos myös teille, joiden elämässä olen saanut olla mukana avunantajana, rohkaisijana tai ihan vain kuuntelijana, ihmisenä ihmisen rinnalla. Ja kiitos Jumalalle, joka on antanut ja antaa jatkossakin viisautta ja voimia meille kaikille vaikeiden elämäntilanteiden keskellä.

 

"Mitenkä tätä kaikkea
nyt osaisi
niin tekemällä tehdä
hartiavoimin?
Kun kohtaan jonkun ihmisen
                             jaksamaan väsyneen –
olen vain siinä
kuin kaisla kaislan vieressä
puu samassa kivun ryteikössä.
Ja tuuli humisee
– annan sen humista –
välitsemme ylitsemme.
Tai myrsky. Vie pilvet pois.
Tuo ehkä uudet
Tai lakaisee taivaan tyhjäksi
auringon paistaa
ryteikön läpi.
 
Tai sitten äkkiä
käteeni
                             kädelleni
putoaa pisara lumikide
lahja jonka annan pois
milloin kivulla
                             milloin ilolla –
kuitenkin olet vähemmän yksin
sen saatuasi.
Vähemmän väsynyt."
 
– Maaria Leinonen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvästit, kiitos, #Operaatioruokakassi, #surplusfood

Rakkautta vailla

Tiistai 21.10.2014 klo 14:48 - Lottariina Hämäläinen

Kohtaan viikoittain ihmisiä, joiden elämässä on jokin ongelma tai useita ongelmia. Aiemmin olen jaksanut kritisoida yhteiskuntaa ja sen aukkoja ihmisten auttamisessa. Lopputulos on kuitenkin se, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on huipputasoa ja ihmisen puolella toisin kuin useimmissa muissa maissa. Miten tällainen järjestelmä voisi olla syyllinen ihmisten pahoinvointiin? Kaikissa tapauksissa yhteiskunta ei olekaan syyllinen. Yhteiskunta ei ole aiheuttanut ihmisten ongelmia. Se on ehkä ollut kykenemätön tarjoamaan riittävää tukea ihmisten ongelmissa kaikista yrityksistä huolimatta, mutta se on harvoin aiheuttanut niitä.

Mistä ongelmat sitten johtuvat? Miksi yhteiskunnan tarjoama tuki ei riitä? Alituiseen törmään tapauksiin, joissa toinen ihminen tai toiset ihmiset ovat aiheuttaneet ongelmat. Vaimo petti ja siitä alkoi alamäki. Vanhemmat eivät kyenneet tarjoamaan lapselle rakastavaa kotia ja elämä lähti jo lapsuudesta alkaen huonoon suuntaan. Ystävät ja sukulaiset hylkäsivät sairauden kohdatessa. Lopputuloksena on aina rikkinäinen, itsensä hylätyksi ja petetyksi tunteva ihminen, joka hakee lohtua milloin mistäkin. Yhteiskunta yrittää paikkailla taloudellisin ja sosiaalipoliittisin keinoin näitä läheisten ihmisten aiheuttamia vaurioita. Ei sosiaalityöntekijä eikä edes diakoni voi täyttää huutavaa rakkauden kaipuuta.

Vapaaseurakunnan Ystävä kahvilassa pohdimme syyskuussa kysymystä siitä, miksi Jumalan luomassa maailmassa on niin paljon pahuutta ja surua. Kristina Turner vastasi kysymykseen yksinkertaisesti (vapaa lainaus): ”Koska ihmiset tekevät niin paljon pahaa ja aiheuttavat niin paljon surua.” Yhteiskuntaa tai Jumalaa on helppo syyttää, ihmisyksilöitä on vaikeampi. Toki yhteiskunnan piikkiin laitan sen yleisen individualismin ilmapiirin, jonka mukaan kukin välittäköön vain itsestään ja omista eduistaan. Toisaalta mikä muukaan sen ilmapiirin luo kuin yhteiskunnassa elävät ihmiset. Jos jokainen välittäisi lähimmäisistään niin kuin itsestään, meillä olisi paljon vähemmän pahuutta ja surua, paljon vähemmän ongelmia.

 

”Pohjaton epävarmuus

ja hellyyden jano.

”Miksi kukaan ei rakasta?”

sinä sanot.

 

Sinä sanot sen

pulloin

puukoin

nyrkein

ja tuhansin perkelein.

 

Sinä huudat:

”Rakasta minua!”

Sinä huudat niin lujaa

ettei sitä voi kuulla.”

-Maaria Leinonen

 

(Opiskelukaverilleni Tuija Leinoselle erityiskiitos inspiroivista Maaria Leinosen runoista)

img_1138.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksinäisyys, yhteiskunta, sosiaalipolitiikka, lähimmäinen, välittäminen,

Hävikkiviikko

Maanantai 8.9.2014 klo 8:21 - Lottariina Hämäläinen

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Mahdatko tietää, mitä se merkitsee? Olin viime viikolla Heponiemessä Huono-osaisin Suomi aivoriehassa. Siellä mietittiin äärestä laitaan, mitä ratkaisuja voitaisiin tehdä huono-osaisten auttamiseksi. Aivorieha liittyi 1.12. julkaistavaan Huono-osaisin Suomi tutkimukseen. Tutkimuksen tulokset eivät ole vielä julkaistavissa, mutta ruokahävikistä on syytä mainita muutama sananen.

Aika moni ehkä kokee vähän huonoa omaatuntoa siitä, että joutuu turvautumaan leipäjonoissa jaettavaan ruokaan. Jos olet joskus kokenut näin, minulla on sinulle hyviä uutisia: Sinä olet osaltasi pelastamassa maapalloa!

Suomessa heitetään hyvää, syömäkelpoista ruokaa kaatopaikalle päivittäin. Vuodessa roskiin lentää 120–160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Se on valtava määrä. Kasvihuonepäästöistä neljäsosa johtuu ruoan tuotannosta. Leipäjonoissa jaettava ruoka on täysin syömäkelpoista, hyvää ruokaa, mutta jos leipäjonoja ei olisi, joutaisi sekin ruoka kaatopaikalle kasvattamaan jätekustannuksia ja heikentämään ympäristön laatua. Kiitos sinulle, joka olet osana tätä ketjua, jossa pyritään vähentämään hyvän ruoan heittämistä kaatopaikalle. Ruokakassin sisältö ei ole kuin muutama kilo yli sadan miljoonan kilon ruokahävikistä, mutta pisaroista syntyy meri.

Torstaina 11.9. järjestetään Saa syödä! – tempaus Turun kauppatorilla, jossa jaetaan ilmaisia kasvisaterioita ruokahävikin vähentämiseksi. Ruoan jako alkaa kello 10.30. Se on avoin tilaisuus kaikille.

Alla olevasta linkistä löytyy lisää tietoa ruokahävikistä ja myös vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen.

(Lähde: http://www.saasyoda.fi/)

Onpa hienoa, että kenenkään ei tarvitse odottaa hetkeäkään

voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa.

— Anne Frank

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruokahävikki, ilmainen ruoka, ympäristö, kestäväkehitys

Jos tahtoo elämäänsä jotain uutta, on pakko jättää jotain vanhaa pois

Lauantai 9.8.2014 klo 8:16 - Mertsi "Medi" Ärling

Vuonna 2006 Jumala laski sydämeeni ymmärrystäni suuremman näyn ja kutsumuksen; perustaa OperaatioRuokakassi ja olla köyhien auttaja.medi2.jpg Tuosta kutsun saamisesta on kulunut noin 8 vuotta ja katsoessani taaksepäin on ilo nähdä Jumalan siunauksen ja hikisen työn tuloksia. Olen avoimesti ylpeä saavutuksista; olen hoitanut toimeni Työnantajaani kohden sydämellä - hedelmät puhuvat puolestaan.

Täysin palkaton ja toimintarahaton työni Operaatio Ruokakassissa on sisältänyt useita erilaisia hetkiä, kohtaamisia ja tapahtumia, neuvotteluja ja päämäärätietoisia tahtomisia. Olen saanut toteuttaa itseäni ja lahjaksi saamiani taitoja 15 eri seurakunnan tai järjestön sekä niissä käyvien henkilöiden hyödyksi. Myös erilaiset suurtapahtumat kuten köyhien itsenäisyyspäiväjuhla tai vähävaraisten ja työttömien joulujuhla ovat olleet aivan huikeita kokonaisuuksia monellakin mittarilla mitattuna. Olen ollut onnellinen saadessani johtaa ja organisoida näitä kaikkia. Erityisesti ne hetket, jolloin olen saanut kirjaimellisesti olla pienen ihmisen syntymässä tai pukemassa ja saattamassa  viimeiselle matkalle sekä ne tuhannet elämäntarinat herysevine nauruineen tai yksinäisenä kyyneleenä poskella ovat olleet ikimuistettavia - auttaja ja autettava ovat kohdanneet pyhällä maalla.


Työ Jumalan palvelijana ja työtoverina on ollut eturintamalla työskentelemistä ja joskus jopa taistelemista - ei aurakaan, joka ensimmäisiä kertoja kyntee peltoa, kohtaa vain pehmeetä multamaata, vaan myös juurakoita ja teräviä kiviä. Erilaiset kolhut rikastavat työtä; arvista tietää tehneensä työtä. Tekemäni työ ei ole ollut vain minun työtä, vaikka olenkin ollut näkyvimmillä paikalla, vaan myös koko perheeni on osallistunut siihen. Diakoniatyön ansiosta olen saanut kuulua monen sydämiin lämpimin ja siunaavin ajatuksin mutta sama työ on myös vienyt minut moniin mustiin listoihin ja eikä minua ole ajateltu niin lämpöisin mielin. Niin kiitos ja suitsutus kuin pahat puheet, syyttelyt ja savustamiset ovat tuttua. Joskus vielä aion tehdä tutkimusta ilmaiseksi tehdyn työn ja palkallisen työn vaikutuksista ja aikaansaannoksista suhteessa toisiinsa. Uskallan väittää, että OR.ssa on saatu aikaiseksi enemmän kuin vastaavissa tehtävissä olevat palkatut tahot/henkilöt ovat saaneet.
nykkeilija.jpg

Paljon ikimuistoisia kohtaamisia ja tapahtumia mahtuu noihin kahdeksaan vuoteen lukematon määrä. Jokainen niistä ansaitsisi useammankin rivin tilaa. Yhteistä kaikelle on se, että tavoitteena on aina ollut lähimmäisen paras; ei pyrkiminen vaan päämäärätietoinen tekeminen. Tästä tahtotilasta eivät ole kostuneet vain leipäjonoissa ruoka-apua hakevat vaan myös vapaaehtoiset, seurakunnat, kaupat, einestuottajat, kaupungit, valtio eli koko yhteiskunta.

Vuosien kokemuksella on myös todentunut se, että he, joita herkästi luulemme yhteiskunnan köyhimmiksi, eivät välttämättä ole niitä köyhimpiä. Heidän kohdallaan puhutaan pääasiassa monisäikeisestä elämänhallinnattomuudesta. Monellakin tapaa köyhin kansanosa ovat duunarit, jotka taitelevat hilujen ja kerättyjen limsapullojen kanssa seuraavaan palkkaan asti.
Paljon on vielä käyttämätöntä voimavaraa, jos seurakuntien diakoniatyötä tekevät ymmärtäisivät yhdistää voimavaransa - ei jokaisen seurakunnan tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Se kunnioitettava ammatillisuus olisi tervetullutta luterilaiselta puolelta vapaiden suuntien seurakuntiin ja taasen luterilaisella puolella olisi paljon opittavaa vapaiden suuntien sydämellä kohtaamisesta.



Kiitosten aika

Olen perheeni kanssa muuttaneet elokuussa 2013 onnellisten tapahtumien seurauksena Loimaalle ja koemme, että Jumala haluaa meidän aloittavan täällä jotain uutta. Joten työni Operaatio Ruokakassissa on tullut tiensä päätökseen. Päätös siirtää viestikapula tästä työstä on kypsynyt monen tekijän yhteistuloksena. Tärkeintä on, että hyvä työ jatkuu ja toteuttaa sitä näkyä, jota varten se on olemassa - on ilo nähdä, kun oma lapsi varttuu, kasvaa ja itsenäistyy.

Olen aina sanonut, että on helppo seisoa pyramidin huipulla, kun pohja on ollut kunnossa eli ilman Jumalaa, lähityötovereita, vapaaehtoisia, seurakuntia, kauppoja jne. työ olisi saattanut olla vain pientä nyhjäämistä. Teidän kaikkien avulla työ on ollut ihmistä suurempaa. Se valtava vapaaehtoisten määrä - en löydä edes sanoja kiittääkseni teitä siitä uskollisuudesta, jota olette antaneet olemalla kättentöin mukana erilaissa tapahtumissa. KIITOS YSTÄVÄT!

Olen nyt syksyllä aloittamassa teologiset opinnot päämääränä diakoniapastorin arvokas työ. Eli diakonia on edelleen sydämessäni se ykkönen. Koska diakonia ei ole minulle työtä vaan elämän tapa se kulkee elämässäni joka päivä mukana.
Uskaltakaa tarttua Elämästä kiinni, toteuttakaa unelmanne, kertokaa maailmankaikkeuden Luojalle haaveenne - jotta voi elämään saada jotain uutta, on pakko jättää jotain vanhaa pois.
uskalla_unelmoida.jpg
Siunausta kaikille toivottaen Mertsi "Medi" ja Katja Ärling

4 kommenttia .

Riittääkö viisi leipää ja kaksi kalaa?

Keskiviikko 6.8.2014 klo 10:17 - Lottariina Hämäläinen

Taisin mielessäni lupailla, että olisin äitiyslomasta huolimatta käynyt kirjoittamassa vähän tänne blogiin. Joskus joku aihe kävi mielessäkin, mutta aikaiseksi en saanut yhtäkään kirjoitusta. Vauva ja sen isot siskot veivät aikani totaalisesti. Ihmettelenkin toisinaan, kuka on keksinyt nimittää vanhempainvapaata lomaksi. Nyt olen palannut töihin ja myönnän, että iloitsen siitä kovasti. Eväät Arkeen –projekti on edennyt Jarin ja Erjan käsissä mielestäni hienosti ja uskon, että projektin toimintaan osallistuneet ovat samaa mieltä. Ainakin palautteet, joita olen lukenut koulutusten osalta, ovat olleet erittäin positiivisia. Palautteista on noussut myös hyviä ideoita uusia koulutuksia ajatellen. Minusta on ihanaa päästä ideoimaan projektin tulevaisuutta ja odotan innolla uusia kohtaamisia!

prinsessaverhot_076_pienempi.jpg

Kesän aikana olen myös miettinyt, kuinka riitän tähän työhön. Erja on ehtinyt rakentaa minulle suuret saappaat. Mistä tietysti kaikki olemme kiitollisia. Myös äitinä saa kokea lakkaamatta riittämättömyyttä; milloin ovat loppu voimavarat, milloin taas aika, joka pitäisi jakaa monen lapsen kesken. Vapaaehtoisena toimivalla voi olla samat fiilikset. 

Viime sunnuntaina kirkossa puhuttiin viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. Ennakolta ajattelin, että tuskinpa tästä teemasta voisin löytää mitään uutta; sitähän on pyöritetty pyhäkoulusta saakka. Toisin kävi. Sain oivaltaa jotain riittämättömyydestä. Viisi leipää ja kaksi kalaa ei toden totta olisi riittänyt kuin muutamalle Jeesusta seuranneelle ja paikalla oli tuhansia. Mutta kun eväät jaettiin Jumalan kautta, niistä riitti ja riitti. Minäkin tahdon tehdä oman työni ja elää oman elämäni Jumalan kautta. Silloin on mahdollista, että se mitä minulla on annettavana riittää. Silloin on mahdollista, että minä riitän. Toivon tätä samaa kaikille, jotka haluavat olla auttamassa muita. Kuten isä Wieslaw sanoi: ”Tehkäämme kaikki Jumalan kautta”. 

”Ihmisen pitää kylvää,
mutta sato on Jumalan kädessä.
Minä olen vastuussa siitä mitä teen;
siitä mitä saan aikaan, huolehtii Jumala.”
-Jeremias Gotthelf

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, Jumala, riittämättömyys, voimavarat

Turun Sinappi on in!

Perjantai 30.5.2014 - Erja Mäenpää, Eväät Arkeen projektiohjaaja

Viime päivinä olemme saaneet lehdistä lukea että Turun Sinapin tuotanto siirtyy takaisin Suomeen. Se on hieno asia! Hieno asia on myös toinen Turun Sinappi, eli Sinapin Leirikeskus Kakskerrassa. Sen saivat kokea lauantaina 24.5 ne vapaaehtoiset jotka osallistuivat Eväät Arkeen hankkeen järjestämään koulutus/virkistäytymispäivään. Yhteensä meitä oli paikalla 50, Operaatio Ruokakassin eri jäsenjärjestöistä.

Päivän aiheena oli ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus, josta meille innostavasti ja mieleenpainuvasti alusti Vapaakirkon pastori Jopi Pietiläinen. Itselleni jäi syvästi puhututtamaan Jopin siteeraama Raamatunkohta, jossa Jeesus kehottaa syntisen naisen tuomitsevia heittämään sen ensimmäisen kiven...Kenestä meistä on siihen, ja muistammeko tämän aina kun kohtaamme ruoka-avun tarvitsijoita tai toisia vapaaehtoisia? Muistammeko että meillä jo on ylin tuomari ja meidän ihmisten ei ole tarkoitus ottaa tuomarin roolia. Jopi selvensi meille vapaaehtoisille mikä ero on terveellä rajojen asettamisella ja toisaalta kateudesta yms. omista tunteistamme nousevalla tuomitsemisella ja pahan puhumisella. Tämä oli ainakin minulle henkilökohtaisesti päivän opinkappale.

Ja sitten virkistäydyttiin! Syötiin, saunottiin, uitiin (rohkeimmat meistä) ja grillattiin makkaraa. Tällä kertaa ei tainnut olla kyytipojaksi Turun Sinappia, mutta hyvää sinappia kuitenkin! Tästä on hyvä jatkaa syksyyn, jolloin taas uusi Eväät Arkeen koulutuskalenterin "lukukausi" pyörähtää käyntiin. Luvassa on jatkoa ainakin diakonisen työn näkökulman avaamiseen ja lisää eväitä saadaan myös ihmisten kohtaamiseen. Uudet aiheideat ovat enemmän kuin tervetulleita! Laittakaa ideoita tulemaan Niemelän Jarille sekä Lottariina Hämäläiselle, joka jatkaa syksyllä saappaissani.

Jumalan siunausta ja voimia teille tärkeässä työssänne t. Erja

kuva_4.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vapaaehtoiset, koulutus, virkistys, ihmisten kohtaaminen

Eväät Arkeen ohjaajan tervehdys

Maanantai 28.4.2014 klo 14:18 - Erja Mäenpää

Osia artikkelista on julkaistu Paakarlan sanomissa 1/2014               wp_000047.jpg

Eväitä Arkeen Paakarla-Perno-Pansio alueen ihmisille

Toukokuussa 2014 alkoi Operaatio Ruokakassin  4-vuotinen Eväät Arkeen hanke, jossa rahoittajana toimii Raha-automaattiyhdistys. Hankkeessa on kaksi palkattua henkilöä, projektikoordinaattorina Jari Niemelä ja projektiohjaajana allekirjoittanut. Hanke on kuluneen vuoden aikana lähtenyt hyvässä vauhdissa liikkeelle.

Operaatio Ruokakassin pääasiallisena tehtävänä on keskitetysti hankkia ja toimittaa jaettavaa ruokaa jaettavaksi avustustyötä tekeville jäsenjärjestöille, joihin myös Mikaelin seurakunta kuuluu. Niinpä PPP (Paakarla-Perno-Pansio) alue kuuluu hankkeemme piiriin. Hankkeemme päätavoite on ruoka-apua hakevien ihmisten tukitoimien kehittäminen ja ruoka-avun piirissä toimivien vapaaehtoistyöntekijöiden tukeminen ja kouluttaminen.

Tulin mukaan projektiohjaajaksi elokuussa 2014, kun toimeen valittu ohjaaja lähti äitiyslomalle. Omalta osaltani olen kehittänyt toimintamallia, jossa ohjaaja on mahdollisimman lähellä ihmistä. Esimerkiksi PPP-alueella olen syksyn ja kevään kuluessa vieraillut säännöllisesti Cafe Mikaelissa ja Toivon Torstaissa tapaamassa vapaaehtoisia ja avuntarvitsijoita.

Hanke on pystynyt toimimaan konkreettisena lisäkätenä seurakunnan alueella useamman asiakkaan kohdalla. Olemme saaneet tukea vapaaehtoiseksi haluavia löytämään omia vahvuuksiaan vastaavan vapaaehtoistyön, työllistymään sekä voimaantumaan ja jaksamaan työssään jota tekevät. Toinen tärkeä auttamisen kohde ovat ihmiset jotka elämässään tarvitsevat tukea omassa elämänhallinnassaan. Parhaat hetket työssäni olen kokenut tilanteissa, joissa ihminen on päässyt yhdenkin askeleen eteenpäin elämänkaarensa polulla ja saanut uutta toivoa seuraavaan päivään.

Moninaisia ovat tarinat, mutta toivo on yhteinen ja Jumalan avulla jokaiselle on mahdollista löytää oma polku jota kulkea. Meillä ei ole euroja, mutta sen sijaan annamme aikaa ja palveluohjausta. Ilo on olla rinnalla kulkijana jonkin matkaa tässä elämän mittaisessa seikkailussa. Niin pitkään kuin on tarkoitus. 4- vuotinen hanke mahdollistaa pidemmänkin yhteisen polun.

Hankkeemme tärkeimpänä mottona on ”Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava.” Haluamme kokea sen yhdessä Sinun kanssasi!

Oma pestini hankkeessa päättyy toukokuun lopussa, jolloin jään kesälomalle. Elokuussa palaan vakivirkaani, terveysalan opettajaksi Turun Ammatti-instituuttiin. Kulunut vuosi on ollut minulle ydinkutsumukseni toteutumista ainutlaatuisella tavalla. Kiitän kaikkia joita olen saanut työssäni kohdata. Taivaan Isämme siunausta Teille kaikille!

 

Projektiohjaaja Erja Mäenpää, TtM, diakonissa

Kommentoi kirjoitusta.

Työkaluja omaan jaksamiseen

Tiistai 18.3.2014 - Erja Mäenpää

Kevään ensimmäinen Eväät Arkeen hankkeen järjestämä koulutus starttasi 3.3.14 aiheella "Uupumuksen ehkäisy hengellisessä vapaaehtoistyössä". Iltaa oli alustamassa hankkeen koordinaattori Jari Niemelä, joka on koulutukseltaan sekä pastori että työnohjaaja. Omalla asiantuntemuksellaan hän avasi kuulijoille uupumukselle altistavia tekijöitä sekä miten uupumusta voi ennaltaehkäistä. Illan päätteeksi virisi myös hyvää keskustelua aiheesta.

Mikaelin seurakuntakodille oli kerääntynyt 35 vapaaehtoista lähes kaikista Operaatio Ruokakassin jäsenjärjestöistä. Järjestämistämme koulutuksista ja virkistäytymispäivistä onkin muodostumassa toimiva foorumi yli seurakuntien ja järjestöjen. Tapahtumissamme on mahdollisuus tutustua toisiin vapaaehtoisiin ja heidän järjestöjensä toimintaan, vaihtaa kokemuksia ja toimintamalleja.img_0666.jpgimg_0663.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vapaaehtoisten koulutus, uupumuksen ehkäisy

Voimaantumalla ja virkistymällä Eväitä Arkeen

Maanantai 9.12.2013 - Erja Mäenpää, projektiohjaaja

A&O lehden numerossa 3/2013 kerrottiin Operaatio Ruokakassin Raha-automaattiyhdistyksen ja Turun kaupungin rahoittamasta Eväät Arkeen hankkeesta. Toukokuussa alkanut hanke on syksyn aikana lähtenyt hyvässä vauhdissa liikkeelle ja myös ensimmäinen projektityöntekijöiden järjestämä koulutuspäivä on jo takanapäin.

Eväät Arkeen projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena on järjestää säännöllisesti koulutus- ja virkistäytymispäiviä OR:n jäsenjärjestöjen ruoka-avussa toimiville vapaaehtoisille.

Ensimmäisen koulutuspäivän aiheina olivat, perustyökaluja vapaaehtoistyöhön antavat, työsuojelu ja työergonomia. Koulutus järjestettiin lauantaina 16.11.2013 SokosHotel Caribiassa, joka tilana antoi loistavat puitteet  myös yhteiselle virkistäytymiselle saunaosaston ja kylpylän puolella. Päivä keräsikin ennätysmäärän osallistujia, lähes 60 ruoka-avussa mukana olevaa vapaaehtoista. Poikkeukselliseksi tilaisuuden teki se että lähes kaikista OR:n 12 jäsenjärjestöstä oli vapaaehtoisia mukana. Päivä antoi mahdollisuuden yli seurakunta- ja järjestörajojen tapahtuvalle tutustumiselle ja verkostoitumiselle.

Yhteinen päivä alkoi yhteislaululla, jota johti Markku Järvenpää Operaatio Ruokakassista. Hän vastasi päivän aikana hengellisestä osuudesta musiikin keinoin aina sopivasti koulutuksen lomassa. Koulutuksellisen osuuden aloitti työsuojeluteemalla työturvakouluttaja Kari Mäenpää Novidasta. Iltapäivän osuudesta vastasivat Turun Ammattikorkekoulun kolmannen vuoden fysioterapiaopiskelijat Veera ja Claudia. He perehdyttivät vapaaehtoisia havainnollisin esimerkein hyvän ryhdin ja oikeiden työasentojen saloihin. Myöskään omaehtoista itsestään huolehtimista ei unohdettu: Päivän aikana minuuttijumpattiin ja tutustuttiin sauvakävelytekniikkaan. Suun terveydenhuollosta oli kertomassa Turun kaupungin suuhygienistit. Heidän standinsa keräsi ympärilleen lukuisan joukon asiasta kiinnostuneita. Päivän kruunasi 3 tunnin mittainen vapaa sauna- ja kylpyläosaston käyttö.

Ensimmäiseen koulutuspäivään olisi tullut osallistujia enemmän kuin  Caribian koulutustilat antoivat myöden. Mutta ei hätää, neljävuotisen Evaat Arkeen projektin aikana koulutuksia tullaan järjestämään vuosittain useampia. Tarkoitus on vakiinnuttaa koulutustarjotin niin, että se jatkaa elämäänsä myös hankkeen loppumisen jälkeen. Tavoitteena on huolehtia nyt ja vastaisuudessa vapaaehtoisten jaksamisesta ja osaamisesta sekä antaa heille kiitosta tärkeästä ja Jumalan mielen mukaisesta työstä. Seuraava koko päivän kestävä vapaaehtoisten päivä on toukokuussa. Silloin ollaan Sinapissa ja perehdytään yleisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja erityisesti ruoka-apua tarvitsevan ihmisen kohtaamiseen. Unohtamatta tietenkään virkistäytymistä uinnin, saunomisen ja hyvän ruoan merkeissä. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin. Kiitoksia rakkaat Ystävät ja rinnallakulkijat. Jumalan Siunausta!

 Artikkeli julkaistu A&O lehdessä 4/2013caribia_koulutuspiv.jpg

Teksti: Erja Mäenpää, TtM, diakonissa

 Eväät Arkeen projektiohjaaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vapaaehtoiset, voimaantuminen, koulutus, virkistäytyminen

Hetki ennen H-hetkeä

Keskiviikko 4.12.2013 klo 21:57 - Mertsi "Medi" Ärling

Enää muuta yö jouluun sekä uuden vuoden alkuun. Näin loppuvuodesta sitä ihminen katsoo taaksepäin miettien menneen vuoden sisältöä; saavutuksia ja menetyksiä.

joulujuhla2013.jpg

Leipätyöni Mikaelinseurakunnassa on syksystä muuttanut muotoaan; olen projektityöntekijä Perno-Pansio-Paakarla alueella yhteiskunnallisen työn diakoniatyöntekijänä. Työ on tarpeeksi haastavaa ja samalla myös antoisaa.  Olen kuluneen vuoden sisällä saanut oppia diakoniatyöstä aivan uusia syvyyksiä. Koen että jälleen edessäni on kyntämätön pelto , josta on  yksi kivi kerrallaan kerättävä pois, jotta varsinainen maaperän muokkaaminen voidaan aloittaa ennen istuttamista. Ison haasteen tälle työ toi se, että syksystä olemme joutuneet säästösyistä tekemään kahdella työntekijällä neljän työt.

Olemme projektin puitteissa seurakuntana perustaneet vähävaraisille lounaskahvilan Pansioon, Hövelin tiloihin. Samassa yhteydessä on diakonin vastaanotto. Tämä kombinaatio on ollut mielestäni onnistunut monellakin tapaa. Kahvilatyön kautta olemme saaneet erilaisella statuksella olevia vapaaehtoisia mukaan auttamaan toisia. Ja sen ympärille on muodostunut yhteisö. Kahvila periaatteessa pyörittää taloudellisesti itse itseään. Varsinaista tuottoa ei tule ja jos tuleekin, ne käytetään diakonisina avustuksina vähävaraisille. Muutamia isoja ja akuutteja taloudellisia haasteita muutamassa perheessä olemme pystyneet näillä varoilla auttamaan. On ollut hienoa, että olemme voineet käyttäneet jonkin verran Operaatio Ruokakassin kautta saatuja ruoanvalmistukseen sopivia elintarvikkeita osana päivän lounasta; ei sellaisenaan vaan yhtenä osana ruoan valmistusta tai leipomista.

Tällainen lahjoitustavaroiden käyttö saattaa tietysti herättää erilaisia eettisiä kysymyksiä. esimerkiksi voiko lahjoitustavaraa käyttää osana myytävään ruokaan? Minusta voi, jos tuotto käytetään siihen, mihin on luvattukin eli köyhien auttamiseen.

Vapaaehtoistyöni Operaatio Ruokakassin vetovastuullisena on myös tänä vuonna ollut monella tapaa erilaista ja rikasta. Työ on kasvanut räjähdysmäisesti ja oman työn ohella sen tekeminen on kysynyt oikeasti voimavaroja, jo ihan senkin tähden, että ikä ei ole enää 25 vaan 41. Kahden ison ja monen kymmenen pienen kokonaisuuden pyörittäminen välillä herättää itsessäni kysymyksen; onks ihan pakko?

Erityisen iloinen asia on ollut se, että olemme saaneet nelivuotisen rahoituksen RAY.lta Eväät Arkeen projektiin ja olemme löytäneet kaksi aivan mahtavaa työntekijää tekemään sitä. Alku on ollut projektissa tutustumista laajaan diakonissosiaaliseen työkenttään ja niihin kohderyhmiin, joita projektin suomin mahdollisuuksin autetaan. Ja tuleva vuosi on ”tuumasta toimeen” vuosi.

Kirsikkana kakun päällä itse koen suuren Vähävaraisten ja työttömien joulujuhlan saamisen jouluaattoon ja Logomon tiloihin. Vuoden alussa tekemäni rohkea päätös siirtää juhla joulun alusta aattoon oli suuri askel ja tunnustan, että suuri pelkoni oli, että vapaaehtoisten saaminen tulisi haasteeksi. Sillä juhla on niin suuri, ettei sitä ihan muutamalla reippaallakaan henkilöllä järjestetä. Logomo ja heidän tiloissaan toimiva caterin-palvelu ovat tulleet kaikessa mahdollisessa meitä vastaan ja se jos jokin on suuri kiitosaihe. Eri elintarvike- ja muut lahjoittajat tiukasta taloushaasteesta huolimatta ovat runsaskätisesti avustaneet juhlaa. Myös se, että liki 100 vapaaehtoista jälleen tulee ja uhraa omasta ajastaan näinkin merkittävänä päivänä kuin jouluaattona ja antaa sen tälle työlle, näille juhlimaan tuleville ihmisille ja Jumalalle, on aivan jotain käsittämätöntä. KIITOS!

Kohta on jouluaatto ja huomaan, että väsymys tai jokin muu herkistää. Minussa nostaa päätään pieni poika, joka kaipaa Isän syliä. Takaraivossa painaa syyllisyys; Olen laiminlyönyt isolla kädellä perhettäni tehdäkseni auttamistyötä lähimmäisteni hyväksi - onko siis hyvästä tulossa parhaan vihollinen? Toivottavasti ei ole. Olen usein rukoillut Jumalaa pyytäen, että Hän pitäisi perheestäni huolta ollessani eturintamalla ja jälleen rukoilen.

Luin eräänä päivänä tekstin, jossa kerrottiin asioista, joita ihmiset katuivat kuolinvuoteellaan ja yksi niistä oli ”kadun sitä, että miksi tein niin paljon töitä”. Huomaan olevani jonkin uuden prosessissa. Prosessin yksi osa on se, että vähennän ISOLLA kädellä töitäni; valtuutan ja siirrän niitä ympärilläni oleville ihmisille, jota olenkin jo tehnyt koko vuoden.

 

Kiitos teille kaikille, joiden iltarukouksessa Operaatio Ruokakassi on saanut olla. Toivon, että saisimme olla siellä jatkossakin.

1 kommentti .

Kohtaaminen ikkunassa

Keskiviikko 25.9.2013 - Erja Mäenpää, Eväät Arkeen projektiohjaaja

Olen nyt ollut reilun kuukauden Eväät Arkeen projektissa ohjaajana. Useissa paikoissa olen ehtinyt jo kiertää, tapaamassa ja tutustumassa sekä ruoka-avussa toimiviin vapaaehtoisiin kuin myös ruoka-apua hakeviin asiakkaisiin. Monta merkityksellistä kohtaamista ja ajatuksenvaihtoa on syntynyt, uusia tuttavuuksia tullut. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä taivalta.

Jotkut kohtaamiset jäävät aivan erityisesti mieleen. Tässä niistä yksi; kohtaaminen ikkunassa. Niin, sananmukaisesti! Eräässä kumppanuusyhteisössämme Operaatio Ruokakassista ja lähikauppiailta tuleva ruoka-apu roudataan avoimen ikkunan kautta sisätiloihin. Tavaroita sisään kannettaessa, eräs asiakas eksyi kysymään ruokaa takaoven-,  eli tässä tapauksessa takaikkunan kautta...

Hän oli ensimmäistä kertaa ruoka-apua hakemassa, toiselta puolen kaupunkia ja linja-auto oli tuonut hänet paikalle jo paljon ennen ruokajakelun alkamista. Arasti hän pyyteli, saisiko mitenkään kassia jo tässä vaiheessa ikkunan kautta. Kylmäkin oli jos pitkään joutuisi ulkona odottelemaan.

Lähimmäisenrakkautta osoittavat vapaaehtoiset alkoivat hänelle kassia rakentamaan. Siinä odotellessa oli minulla aikaa kuunnella koskettavaa elämäntarinaa. Välittämisestä ja rakkaudellisesta ilmapiiristä liikuttuneen raavaan miehen silmään kohosi kyynel ja ajatukset palasivat takaisin lapsuuteen asti. Tuli mieleen oma äiti, joka aina oli puhunut enkeleistä ja rukoillut. Nämä auttavaiset vapaaehtoiset saivat miehen silmissä enkelin muodon. Hän totesi: nyt olen nähnyt tosi elämän enkeleitä. Niitä todellakin on! Rakkauden teko oli tälle miehelle parasta evankeliumia. Mieleen tulivat rukous ja Raamattu. Siemen sai itunsa.

Kiitos Teille kaikille Arjen Enkeleille, tämän miehen puolesta ja kaikkien niiden puolesta jotka ilahtuvat ystävällisistä sanoistanne ja teoistanne. Pyyteettömästä rakkaudestanne ja siitä että ette tuomitse. Teidän työtänne seuratessani sydämessäni soi Nina Åströmin, Hilja Aaltosen tekstiin tekemän laulun sanat:

"Tahdon kulkea rinnalla kärsivien,                         operaatioruokakassileipajonoruoka-apuruokajono.jpg

siihen kutsuithan minutkin tiedän sen

Tahdon kulkea hiljaa ja kuunnellen,

tahdon katsoa silmiin myös kärsivien.

Olen ihminen keskellä ahdistuksen,

Herra autathan kauttani, rukoilen

anna Henkesi vaikuttaa mieleeni,

että lohtusi sanoissa myös kuuluisi"

 

Voimia teille tärkeässä työssänne t. Erja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palvelutyö, lähimmäisen auttaminen

"Rohkeutta muuttaa mitkä voin..."

Tiistai 20.8.2013 klo 11:08 - Erja Mäenpää, Eväät Arkeen projektiohjaaja

Otsikoita viime viikkojen TS:n sivuilta:

"Kymmenet tuhannet elävät ilman tuloja". Artikkelissa kerrotaan että ilman tuloja ja ensisijaista perusturvaa elää 20 757 taloutta Suomessa. "Tutkijat selvittävät leipäjonojen organisointia" artikkelissa taas kerrotaan miten Itä-Suomen yliopistossa aiotaan selvittää ilmaisruoanjakelun organisoitumista Suomessa. Artikkelin mukaan arviolta 20 000 - 25 000 ihmistä hankkii viikoittain ruokansa leipäjonojen kautta. Vertaamalla kahden edellämainitun artikkelin lukuja saadaan näkymä siitä että ruoanjakelu todellakin tulee konkreettiseen tarpeeseen ja vastaa omalta tärkeältä osaltaan tämän päivän yhteiskunnan ihmisten hätään. Lisää otsikoita:"Sosiaalinen eriytyminen lisääntynyt Turussa", joka perustuu valtiotieteiden maisteri Jarkko Rasinkankaan Turun yliopistossa viime viikolla julkaistuun väitöskirjaan. Rasinkangas varoittaa että meillä Suomessa on menossa kahtiajakautumisen kehityskulku ja siihen on syytä havahtua.

Hienoa että köyhyystutkimusta on runsaasti tehty ja tehdään. On tärkeää selvittää syy-yhteydet ja selvitysten kautta herättää poliittisia päättäjiä sekä etsiä työkaluja negatiivisen kehityksen estämiseksi. Tutkimuksen kautta on myös mahdollista löytää ennaltaehkäisyn keinoja sosiaalisen eriytymisen hillitsemiseksi. On tärkeää tutustua erilaisiin analyyseihin ja pohdintoihin, mutta tosiasia on että yhteiskunnassamme on asioita joihin emme kovinkaan helposti tai nopeasti voi vaikuttaa.

Olen nyt toiminut projektiohjaajana reilun viikon. Olen tutustunut köyhyystutkimuksiin ja ajankohtaisiin artikkeleihin. Mieleeni tässä kohdin nousee Fransiscus Assisilaisen tyyneysrukous:

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa

rohkeutta muuttaa mitkä voin

ja viisautta erottaa nämä toisistaan"

Itselläni on saappaat syvällä hoitotyön ja terveydenhuollon maailmassa sekä kristillisessä diakoniatyössä. Tältä pohjalta ponnistaen koen että focukseni tässä työssä tulee olemaan te, arvokkaat vapaaehtoiset! Te olette niitä, joilla tässä maailmanajassa on "rohkeutta muuttaa mitkä voin". Olette valona avun tarpeessa oleville. Tuotte lämpöä sinne missä sitä ei muualta tule. Te olette myös linkki avuntarvitsijoihin ja parhaita asiantuntijoita kertomaan meille projektityöntekijöille missä kunkin kohdalla mennään.

Tämän blogin kirjoittamiseen sain innoituksen erään vapaaehtoisen, ystäväni Anna-Liisa Karpovin, Operaation Face Book-sivuille julkaisemasta artikkelista, jossa kerrotaan Helsinki Missiosta ja sen vaiheista sata vuotta sitten. Itse luen tällä hetkellä kirjaa "Lydia Tyvesonin päiväkirjat", joka kertoo suurinpiirtein samasta aikakaudesta täällä Turun seudulla. Lydia oli diakonissa ja eli vuosina 1870-1963. Hänen päiväkirjoissaan kuvataan sitä uskomatonta hätää ja kärsimystä mitä siihen aikaan koettiin, kun esimerkiksi lääketiede oli vielä hyvin kehittymätöntä. Asiakasvastaanotolla saatoi käydä jopa 800 henkeä päivässä! Seuraavana päivänä Lydia teki kötikäynnin 18 talouteen. Työtunteja ei laskettu. Silloin, niinkuin tänäänkin, ihmiset osoittivat lähimmäisenrakkautta usein jopa omat inhimilliset voimavaransa ylittäen. Kiitos Taivaan Isälle että kaikkina aikoina on tällaisia ihmisiä! Alkuseurakunnassa diakoniatyötä tekivät kaikki. Samaa mallia tämän päivän yhteiskunnassa edustaa vapaaehtoisten tekemä työ.Lopuksi Teille kaikille kiitokseksi ja rohkaisuksi Lydian kirjoittama runo:

Anna                                                                         jesus_ja_kyh.jpg

Oi älä vaadi, anna vain

tee tästä elämäsi motto,

silloin olet onnellinen jokaisesta päivästä,

jos et vaadi, annoit vain.

Se, ken aina antaa, on rikkain

ja hylkää itsensä, niin on kirjoitettu,

kaiken antaa, ei ajattele takaisin saamista,

sillä perintö on hälle taivaissa.

Anna rakkautta, palvelua ja ajatusta

niille, jotka eivät rakasta sinua tai ajattele,

ja missä tarve on suurin,

sinne riennä palveluun ensimmäisenä.

Mutta älä odota kiitosta täällä maan päällä.

Ole itse kiitollinen, niin kuului Herran sana:

palvele niitä kaikkein pienimpiä

ja tee se kaikki minun vuokseni"

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaalinen erityminen, köyhyystutkimus, lähimmäisenrakkaus, diakoniatyö

Osa tarinaa

Tiistai 30.7.2013 klo 13:35 - Lottariina Hämäläinen

Tänä aamuna asuintaloni edustalla seisoi poliisiauto. Näin sen ikkunasta mennessäni hissiin ja aavistelinkin jo syytä siihen, miksi poliisi oli hälytetty paikalle aamuvarhaisella. Tultuani hissillä pohjakerrokseen tiesin aavistukseni oikeaksi. Tapasin kaksi virkapukuista ja sen onnettoman tai sanoisinko tavallaan onnekkaankin sedän, joka oli sateisena yönä viettänyt yönsä rappukäytävässä. Poliisien suoma herätys ei varmaan ollut mieluisa, mutta ainakin yö oli vietetty kastumatta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, joten odottelemme, milloin isännöitsijä ilmoittaa, että asuinrakennuksen ovikoodi vaihdetaan. Sitten yönsä rappukäytävässä viettäneen sedän on etsittävä uusi yöpymispaikka.

Ajelin autolla töihin, kun sade yhä piiskasi tuulilasia. Mietin setää, joka ehkä pääsisi johonkin suojaan, ehkä ei. Mietin missä hän viettäisi seuraavan sateisen yönsä entä kylmän syksyn ja talven. Kuulostaa melkein siltä kuin olisin surullinen siitä, että pian ovikoodimme vaihdetaan, enkä enää näe enkä haista aamulla töihin lähtiessäni rappukäytävässä nukkuvaa setää. Ei suinkaan, näissä asioissa olen melko kyyninen. Huolimatta siitä, että mietin sedän selviytymistä, en voi olla antamatta sijaa ajatukselle, että kuinka Suomessa tilanne voi olla tämä. villiviini.jpg

Intiassa, Kalkutassa, näin paljon kadulla eläviä ihmisiä. Kerjäävät lapset olivat sydäntä raastavimpia. Emme antaneet kerjääville lapsille rahaa, koska tiesimme, että nurkan takana odotti joku, jolle rahat vietiin ja rahat käytettiin ties mihin. Siitä tuli kauhean huono omatunto, vaikka tiesikin tekevänsä oikein. Sen sijaan ruokaa ja juomista jaoimme, toisinaan myös vaatteita. Parasta oli, jos ehti nähdä, että lapsi jolle annoin leipää, myös haukkasi itse siitä palasen. Kalkutassa lapsille järjestettiin yösuojia, joissa he voisivat viettää yönsä turvallisemmin suuressa hallissa kadun sijaan. Silti monet joutuivat viettämään yönsä kadulla. Tyttölasten kohtalo oli raastavin. Suuri osa päätyi prostituoiduiksi jo nuorella iällä. Jonkun suojatiksi pääseminen oli parempi vaihtoehto kuin kenen tahansa käytettäväksi joutuminen. Vammautuneita kerjäläisiä kohdatessa ei voinut olla ajattelematta olisiko tuo yksi niistä, jonka vanhemmat ovat tarkoituksella vammauttaneet lapsensa saadakseen lapsen osaksi enemmän sääliä ja parempaa tuottoa lapsen kerjäämisestä.

Ikävä kyllä likainen setä, joka nukkui rappukäytävässä minun mennessäni töihin, ei kosketa sydäntäni samalla lailla, kuin likainen lapsi, joka ojensi pienen kätensä kohti taksin avonaista ikkunaa. Silti kyse ei ole kovin suuresta erosta näiden kahden välillä. Lapsen kohdalla voidaan aina sanoa, ettei syy ole hänen. Lapsi ei ole syyllinen omaan huono-osaisuuteensa millään tavalla olipa kyse suomalaisesta tai intialaisesta lapsesta. Sen sijaan aikuisen kohdalla usein kohdistamme syyn ihmiseen itseensä. Etenkin Suomessa. Intiassa köyhyys oli totaalista. Maaseudulta oli pakko muuttaa kaupunkiin kerjäämään, jos sato ei riittänytkään elättämään koko kylää. Koko perhe päätyi kerjäämään. Tämä on ymmärrettävää, mutta Suomessa, jossa perustoimeentulo on teoriassa turvattu, ei voida ymmärtää tilannetta, jossa toimeentulo ei riittäisikään.

Yksinäisen sedän tarinaa en tunne. Vain sen ettei hänellä ole kotia, jossa viettää yönsä; sen ettei hän ole kyennyt huolehtimaan itsestään ja sen ettei hänellä ole ketään joka hänestä huolehtisi (virkavaltaa lukuun ottamatta). Taustoilla voi olla raastava elämäntarina, joka on ajanut miehen yhä huonompaan ja huonompaan tilaan. Voi olla että elämässä on joskus mennyt hyvinkin tai sitten elämä on ollut vaikeaa jo lapsuudesta asti. Ero intialaisen köyhän ja suomalaisen köyhän välillä ei olekaan kovin erilainen. Kyse on sittenkin yksilöistä, joiden elämän tarinat ovat erilaisia, mutta köyhyys ja köyhyyden kokemus on samankaltaista. Elämä on ollut tavalla tai toisella vaikeaa ja köyhyyteen on ajauduttu erilaisia reittejä. Köyhyyden kokemus on aina kokemusta eriarvoisuudesta. Vaikka köyhien tilanne Intiassa on raaempi, on köyhänä oleminen Suomessa yhtälailla yhteiskunnallinen epäkohta, johon tulisi puuttua. Koska Suomi on Intiaa kehittyneempi maa, tulisi Suomessa puuttua köyhyyden tuomaan eriarvoisuuteen verrattain herkemmin. Köyhyyden ongelma harvoin on omaa syytä. Se on yleensä yhteiskunnan ja ympäristön aiheuttamaa.

Ehkä suurimmaksi ongelmaksi Suomessa on rakentunut se, että köyhyyden ajatellaan olevan valinta. ”Kyllä tekevälle töitä riittää” on iskostunut mieliimme niin vahvasti, ettei osata enää nähdä sitä todellisuutta, ettei töitä todellakaan löydy kaikille. Ajatellaan että perusturva on riittävä huolehtimaan ihmisistä, joilla ei muuta tuloa ole ja kuitenkin on selvää, ettei perusturva ole tarpeeksi kattava huolehtimaan köyhistä elinkustannusten noustessa. Lisäksi ne muutamat järjestelmää hyväksikäyttävät ovat leimanneet kaikki tukijärjestelmän käyttäjät sosiaalipummeiksi ja lisäksi järjestelmän hyväksikäytön ehkäisyn myötä järjestelmä on sysännyt lukuisat tukea tarvitsevat sen ulkopuolelle.

Rappukäytävässä nukkuneen sedän tilannetta en tiedä. Ehkä hän kuuluu niihin sosiaalipummeihin, jotka eivät viitsi tehdä töitä ja vain juovat kaikki saamansa tuet. Ehkä häntä on yritetty auttaa, mutta hän ei ole halunnut ottaa apua vastaan. Tai ehkä hän kuuluu niihin, jotka ovat jääneet tukijärjestelmän ulkopuolelle ja joutuu siksi elämään kadulla. Tai ehkä hän olisi tarvinnut tukea johonkin elämänsä kriisiin, mutta jäätyään ilman apua, tilanne on riistäytynyt käsistä ja elämä suistunut raiteiltaan. Kun emme tiedä koko tarinaa, emme oikeastaan tiedä mitään.

”näin kuolleen miehen sotkeutuneen sähköjohtoihin

ja ystävien kanssa mietittiin

pitäiskö ottaa valokuva

sillä kauniinpaa miestä

en ole nähnyt sähköjohto kaulassaan

paskat housuissaan

niin kuin kuolleella yleensä on

 

sen toinen silmä valui

kasvoja alas

kuivuneena muotoonsa

pelästynyt ilme kasvoillaan

leuka alas loksahtanut

takki päällä

housut jalassa hiukset vähän sekaisin

 

ystävien kanssa mietittiin

pitäiskö ottaa valokuva

 

hänen nimeään en tiedä

voisin kyllä tietää

aa, en minä tahdo

hänen vaimoaan, lapsiaan en tunne

ja tuskin tulen tuntemaan

ja mitä hän teki

miksi sen teki

et voi tietää sinäkään

ja ystävien kanssa mietittiin

mutta kutsuttiin vain poliisi”

-Joose Keskitalo

 

Laulun voi kuunnella Joosen laulamana YouTubesta osoitteessa:

http://www.youtube.com/watch?v=shkaQj0a6X0

Siunausta tähän päivään!

 

Lottariina

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: köyhyys, sosiaaliturva, intia, katulapsi, elämäntarina

Köyhien pidot (muilta pääsy kielletty!)

Perjantai 19.7.2013 klo 13:23 - Lottariina Hämäläinen

home.jpgPuhtaasti yhteiskunnallisen kirjallisuuden ohella on hyvä tarkastella köyhyyttä Raamatun näkökulmasta. Köyhien Raamattu (Latvus, K. Häkkinen, S. Von Weissenberg, H.) kokoaa kattavasti erilaisia Raamatussa esiintyviä köyhyyskertomuksia ja huolimatta siitä, että hengellisyys on teoksesta karsittu miltei kokonaan, on se Raamatun ajan ja nyky-yhteiskunnan yhteistarkasteluun oiva teos. Sakari Häkkinen pohtii rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ottamalla esimerkiksi Jeesuksen vertauskuvan Pidoista (Häkkinen, 2010. 131-138).

Jeesuksen vertauksessa pitoihin kutsutut keksivät tekosyitä sille, etteivät tulekaan pitoihin, jolloin pitojen järjestäjä lähettää palvelijansa hakemaan köyhät, raajarikot, rammat ja sokeat kaupungin toreilta ja kaduilta saadakseen talonsa täyteen juhlavieraita (Luuk. 14:16-24).

Turussa on useampi taho, joka järjestää ruokailuja vähävaraisille. Kiitokset heille heidän työstään! Yksinkertaisuudessaan tällaiseen toimintaan Jeesuskin kristittyjä kehottaa, vaikka vertauksena kertomus viittaa Taivasten valtakuntaan. Toisaalta kristittyjen yhteisöjen tarkoitus onkin pyrkiä Taivasten valtakunnan kaltaisiksi täällä maan päällä. Häkkinen pohtii, miksi seurakunnissa järjestettävät ateriat on suunnattu nimenomaan vähävaraisille sen sijaan, että ne olisivat yhteisiä aterioita, joihin voisi osallistua kaikki taloudellisesta tai sosiaalisesta taustastaan huolimatta. Miksei järjestetyt ateriat ole kaikille tarkoitettuja kohtaamispaikkoja? (Häkkinen, 2010. 137-138)

Olen miettinyt samaa. Onko yhteiskuntamme ja jopa kristilliset seurakuntamme todella niin luokkajakoisia, että vähävaraisille ja huono-osaisille järjestetään omat tilaisuudet, joihin muita ei kaivata. Vai onko kyse siitä, että kaikki on kutsutut, mutta vain harvat tulevat? Toisinaan leipäjonoissa täytyy jopa todistella omaa köyhyyttään saadakseen apua. Aterioilla en onneksi tätä käytäntöä ole vielä nähnyt, mutta paljon olen kuullut purnausta siitä, ettei sellaisia kaivata aterioimaan tai hakemaan ruoka-apua, jotka pärjäisivät omillaankin. Kyse on resursseista. Lokeroidaan köyhät ja autetaan heitä. Unohdetaan ne, jotka pärjäävät omillaan ja annetaan niiden unohtaa ne, jotka eivät pärjää. Rakennetaan syvempi kuilu.

Häkkinen kuvailee Jeesuksen aikakautta aikana, jolloin ylemmän sosiaaliluokan ihmisten ei ollut sopivaa aterioida vähempiarvoisten seurassa. Varhaisessa kristillisyydessä oli kuitenkin tapana rikkoa sosiaaliluokkien rajoja, mikä teki kristittyjen yhteisöistä ajassaan poikkeuksellisia. (Häkkinen, 2010. 134-135). Onko meidän kristilliset seurakuntamme, jotka kutsuvat vähävaraisia seurakuntiin aterioimaan ajassamme poikkeuksellisia, vai onko yhteiskunnallinen luokkajakoisuus nähtävissä yhä tänä päivänä myös seurakunnissa?

Asian voi selitellä sillä, että onhan Jumalanpalvelukset, joissa ehtoollinen edustaa yhteistä ateriaa, kaikille avoimia tilaisuuksia taustoihin katsomatta. Ja kyllä kaikki ovat tervetulleita muuhunkin toimintaan. Selityksiä löytyy myös sille, mikseivät parempiosaiset lähde mukaan yhteisille aterioille huono-osaisten seuraksi. Selityksiä löytyi myös Jeesuksen vertauksen kutsuvierailta. Yksittäistä syyllistä ei ole tarpeellista lähteä kaivamaan. Jokin tässä kuviossa mättää. Luokittelu. Lokerointi. Eriarvoisuus. Häpeä. Syrjäytyminen.  

Juha Mikkosen Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiselle verkostolle EAPN-Fin:lle laatima raportti Syrjäytyä vai selviytyä? tarkastelee nuorten köyhyyttä ja sen lieveilmiöitä. Raportissa nousi keskeiseksi ongelmaksi perhetaustat ja näin ollen periytyvän köyhyyden ongelma. (Mikkonen, 2012). Periytyvä köyhyys jatkuu sukupolvelta toiselle mallioppimisena, huonoina taloudellisina, sosiaalisina ja terveydellisinä lähtökohtina.  Eriarvoisuutena.

Kun ajattelen seurakuntaa kotina, en voi olla huomaamatta niitä mahdollisuuksia, joita seurakunta voi tarjota lapselle tai nuorelle tai näiden vanhemmille ehkäistäkseen huono-osaisuuden periytymistä. En kuitenkaan usko, että tämä onnistuu, jos huono-osaiset kokevat itsensä tervetulleiksi vain niihin tilaisuuksiin, jotka täyttyvät yksinomaan muista huono-osaisista. Se voi olla matalan kynnyksen paikka, josta muuhun toimintaan on helpompi astua. Matalia kynnyksiä pitää luoda, koska olemme jo luoneet eriarvoisuuden ja häpeän sekä sosiaaliluokkien väliset kuilut. Se on se todellisuus, jossa me elämme. Matalien kynnysten sijaan tulisi kuitenkin panostaa olemassa olevan asenteellisen kuilun poistamiseen. Jumalan luokse ei tarvitse tulla jollain statuksella, vaan ihmisenä, Jumalan luomana, samanarvoisena. Ja tämä pätee niin rikkaisiin kuin köyhiinkin.

 

"Olenpa rikas tai köyhä,

halveksittu tai kunnioitettu

ihmisten keskuudessa,

Jumala tuntee minut

ja kutsuu minua nimeltä."

-John Henry Newman

 

Siunattua viikonloppua!

 

Lottariina

 

Raamattu 1992

Köyhien Raamattu. Latvus, K. Häkkinen, S. Von Weissenberg, H. Tallinna 2010

Syrjäytyä vai selviytyä? Nuorten pienituloisuuden syitä, seurauksia ja arjen selviytyiskeinoja. Mikkonen, J. EAPN-Fin 2012

2 kommenttia . Avainsanat: ruoka-apu, Jeesuksen vertaus pidoista, periytyvä köyhyys, sosiaaliluokat

Absoluuttista luottamusta

Torstai 4.7.2013 klo 13:03 - Lottariina Hämäläinen

rantakivet.jpg

Olen viime päivinä perehtynyt köyhyyskirjallisuuteen. Yleensä olen ”yksi kirja kerrallaan” -ihminen, mutta tässä tapauksessa parhaiten aiheesta saa otteen lukemalla erilaisia teoksia samanaikaisesti. Leipäjonoissa kierreltyäni sekä Kuopiossa, että nyttemmin Turussa käytännön kuva asiakaskunnasta ja käytännöistä on hahmottunut. Kirjallisuuteen perehtyminen auttaa hahmottamaan aihetta useammista eri näkökulmista.

Kirjallisuudesta on noussut monta eri teemaa, mutta tällä hetkellä päällimmäisenä on absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden käsitteet. Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa ei ole oikeastaan mitään tuloja, jossa eletään alle dollarilla päivässä ja hengissä selviytymisen rajamailla. Suomessa ei tällaista köyhyyttä periaatteessa ole, sillä kaikille on taattu perustoimeentulo, kunhan sitä osaa hakea. Suhteellinen köyhyys taas suhteutetaan valtaväestön keskituloon, minkä avulla voidaan laskea suhteellinen köyhyysraja. Köyhyydessä on kuitenkin kyse myös suurista menoista, kuten ruoan ja asumiskustannusten korkeasta hinnasta, minkä seurauksena tulot eivät yksinkertaisesti riitä menoihin ja perustoimeentulokin voi vaarantua mm. erilaisten velkamenojen myötä. Köyhyysrajan käyttö tulisi kokonaan kyseenalaistaa ja sen sijaan painottaa elintason huomioon ottamista ja tuloihin keskittymisen ongelmia. (Siiki 2008, 129–136.)

Käsitteet eivät ole minulle uusia, mutta olen alkanut pohtia niitä omien kokemusteni ja työni kautta eri näkökulmista. Kirjoituskilpailun tuloksena syntynyt teos: ”Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä” nostaa köyhien äänen muuta tieteellistä kirjallisuutta paremmin esiin (Isola, Larivaara, Mikkonen 2007). Olen vertaillut tarinoita omiin köyhyyden kokemuksiini, joita opiskeluvuosien aikana on kertynyt sekä erilaisiin tarinoihin, joita olen leipäjonoissa työskennellessäni kuullut.

En tahdo lähteä sotkemaan käsitteitä, mutta väistämättä mieleeni on tullut köyhyys absoluuttisena silloin, kun taloudellisen turvan heikkouden lisäksi uupuu hengellinen turva. Köyhyydessäkin voi saada valtavat voimavarat siitä, että on turva jossain muualla kuin taloudellisessa toimeentulossa. En väitä, etteikö Jumalaan luottava voisi kokea itseään köyhäksi, mutta kun luottamus Jumalan huolenpitoon uupuu, muuttuu köyhyyden kokemus absoluuttisemmaksi, epätoivoisemmaksi. Toisinaan koen, että taloudellisessa ahdingossa elävälle ihmiselle on julmaa nostaa esiin Jeesuksen sanat kedon kukista ja taivaan linnuista, mutta kyse on rauhasta, nimenomaan siitä, ettemme huolehtisi huomisen tuomista murheista, vaan uskaltaisimme luottaa. (Matt. 6:25-34.)

Omat henkilökohtaiset kokemukseni köyhyydestä ovat aina vain väliaikaisia, sillä minulla on nuorena, koulutettuna ihmisenä ollut mahdollisuus hakeutua töihin silloin, kun taloudellinen tilanne perheellisenä opiskelijana on käynyt haastavaksi. Toisaalta työn saaminenkaan ei ole viime kädessä minusta kiinni, vaan Hänestä, jonka huolenpito tavoittaa meidät tavalla tai toisella. Olen saanut kokea ihmeellistä rauhaa myös niinä hetkinä, kun taloudellinen tilanne on näyttänyt epätoivoiselta. Joku voisi sanoa, että se johtuu siitä, että pidemmällä tähtäimellä minulla on ollut mahdollisuus työskentelemällä selättää köyhyys, mutta itse koen, että kyse on muunlaisesta luottamuksesta. Uskosta, toivosta ja luottamuksesta Jumalan rakkauteen.

”Sillä minä tunnen ajatukseni teitä kohtaan, sanoo Herra:

rauhan eikä turmion ajatukset;

minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. ”

–Jer. 29:11

Siiki, Anna-Mari. Myllypuron Ruokajono- esimerkki hyvinvointiköyhyydestä (127-161), teoksessa Toisten Pankki, Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa (toim.) Hänninen, S. Karjalainen, J. Lehtelä, K-M. Silvasti, T. Stakes 2008.

Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä (toim.) Isola, A-M, Larivaara, M. Mikkonen, J. Keuruu 2007.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: absoluuttinen köyhyys, suhteellinen köyhyys, huolenpito, luottamus

Kesän kynnyksellä

Torstai 13.6.2013 klo 12:30 - Lottariina Hämäläinen

kottikarryt.jpg

Eväät Arkeen – projekti on käynnistynyt hyvää vauhtia. Olemme vierailleet useimmissa Turun seudulla toimivissa järjestöissä ja seurakunnissa, joissa jaetaan ruoka-apua. Toimijoiden suuri määrä on yllättänyt meidät, mutta kuinka ihanaa onkaan, että niin monen sydämelle on asetettu tällainen lähimmäisen auttamistyö. Toimijoiden suuresta määrästä huolimatta avun tarvitsijoista ei ole ollut pulaa. Työ jota näiden toimijoiden parissa tehdään, on monelle elinehto.

Seurakuntien ja järjestöjen antama panos ruoka-apu työhön on nyky-yhteiskunnassamme äärettömän tärkeää. Hyvinvointivaltion ylläpito siirtyy hiljalleen pois valtiolta yksityisten ihmisten, järjestöjen ja seurakuntien harteille. Universalismin ideologia näyttää vaipuvan jonnekin hamaan menneisyyteen. Tätä työtä ja sen piirissä työskenteleviä ihmisiä seuratessa on kuitenkin selvää, että köyhimmistä huolehtiminen on yksittäisten ihmisten mielestä yhä arvokasta ja tavoiteltavaa. Lähimmäisistä välitetään ruohonjuuritasolla. Vapaaehtoisten työ on kallisarvoista ja olemme iloisia, että saamme olla tämän projektin myötä auttamassa auttajia.

”Kukaan ei voi tehdä kaikkea,

mutta jokainen voi tehdä jotakin.

Ja jos jokainen tekee jotakin,

tulee kaikki tehdyksi.”

-Tuntematon

Nyt kun ollaan jo kesässä toivon, että mahdollisimman moni muistaisi, että aika on myös levolle. Myös vapaaehtoiset ja seurakuntien ja järjestöjen työntekijät kaipaavat hengähdystauon. Omasta jaksamisesta huolehtiminen mahdollistaa jaksamisen pidemmällä tähtäimellä. Vaikka me pakerramme projektin parissa läpi kesän johtuen siitä, että olemme vasta päässeet alkuun, lupaamme tarpeen vaatiessa napata myös lomapäiviä ja toivomme että jokainen joka viettää kesätaukoa voi nauttia siitä hyvällä mielellä. Kun jokainen tekee jotakin ja kun jokainen huolehtii tarpeellisista lepohetkistä, tulee kaikki tehtyä ja myös voimavarat riittävät paljon paremmin.

Aurinkoisia ja siunattuja hetkiä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: universalismi, lähimmäinen, vapaaehtoistyö, lepo

Minun armossani on sinulle kylliksi

Tiistai 25.12.2012 klo 9:23 - Medi

silja_uusivuosi-nosto.jpg

Näin loppuvuodesta sitä ihminen katsoo taaksepäin pohtien, mitä mennyt vuosi on sisältänytkään, mitä on saavuttanut ja menettänyt.

Päivätyöni Mikaelinseurakunnassa yhteiskunnallisen työn diakoniatyöntekijänä on saanut kasvaa kuluneen vuoden sisällä. Olen pitkään kokenut, että tässä pioneerityössä tämän työalueen kohdalla pellolta on kivet pikkuhiljaa kerätty ja voidaan aloittaa maaperän muokkaaminen istuttamista varten. Työn luottavuus avuntarvitsijoiden sydämessä alkaa saavuttaa uskottavuutta – seurakunta on minua varten eikä vain tahdo hyötyä minusta.

Keskellä elämää ruokailut ovat muuttuneet jokaviikkoiseksi tapahtumaksi. Erilaisia kohtaamisia on ollut runsaasti. Erityisen iloinen olen ollut niistä lukemattomista kerroista, jolloin olen saanut olla yksi osa lähimmäisen auttamisen prosessia; elämä muuttuu ja meneillä oleva prosessi joko pääsee eteenpäin tai tulee tiensä päätökseen. Silmiin palannut elämänkipinä, pieni hymy tai sydämestä nouseva kiitos on ollut se voima joka täyttänyt myös omat akkuni.

Ei työ ole kuitenkaan täysin myötätuulessa seilannut. Ympärillä on ollut paljon erilaisia haasteita, jotka ovat ajoittain tulleet jopa iholle asti. Aina näissä kohtaa – kun ihon pinta kuluu vereslihalle – päässä alkaa soida Hilja Aaltosen laulu; Kysytkö palvelus hintaa? Ja joskus kysyn ja joskus en.

Vapaaehtoistyöni Operaatio Ruokakassin vetovastuullisena on myös tänä vuonna ollut jotenkin äärimmäisen raskas. Työ on kasvanut räjähdysmäisesti ja oman työn ohella sen tekeminen on kysynyt oikeasti voimavaroja. Myös työn kuherrusvuodet ovat ohitse ja tekijäjoukon erilaisuudet ja särmät alkavat enenevissä määrin näkymään sekä hyvänä asiana että äärimmäisinä haasteina ja jopa estävinä tekijöinä – omana pelkonani on, että synenergiasta tulee idenergia. Itselläni on edessä vielä suuri kysymys; haluanko, jaksanko, tahdonko jatkaa OR:n tehtävissä ja jos niin miksi?

Iloinen uutinen oli, että RAY näki OR:n työn tärkeyden ja lähti tukemaan taloudellisesti nelivuotista projektia; Eväät elämään, minkä tarkoituksena on syventää diakonista auttamistyötä ruokajakelupisteissä ja näin palvella jäsenseurakuntien diakonissosiaalista työtä. Syyskauden monet tapahtumat olivat myös ilon aihe monella tasolla. Uutena isona tapahtumana saimme Työttömien joulujuhlan organisoimisvastuun. Juhla oli kaikin puolin hieno sekä onnistunut ja olen tyytyväinen sen kokonaisuuteen. Erityisen iloinen olen 168 vapaaehtoisesta, jotka tekivät arvokasta työtä tuossa juhlassa. Useita erilaisia ajatuksia on tulvinut näinä joulun suomilla lomapäivillä joulujuhlan kehittämiseksi vieläkin paremmaksi. Osa niistä on aika radikaalejakin ja osa pientä hienosäätöä. Nähtäväksi jää, mitkä niistä ovat toteuttamiskelpoisia.

Eilen oli jouluaatto ja huomasin, että se itsessään, väsymys tai jokin muu herkisti. Olisin tahtonut päästä taivaallisen Isän syliin kuin pieni poika ja purkaa sydäntäni. Olen laiminlyönyt isolla kädellä perhettäni tehdäkseni auttamistyötä lähimmäisteni hyväksi - onko siis hyvästä tulossa parhaan vihollinen? Toivottavasti ei ole. Olen usein rukoillut Jumalaa pyytäen, etä Hän pitäisi perheestäni huolta ollessani eturintamalla. Tänään joulupäivän aamuna nousin aikaisin ylös hiljaisuuteen ja tahdoin ottaa privattiaudenssin maailmankaikkeuden Luojan kanssa ja Hän sanoi minun sydämelleni: "Minun armossani on sinulle kyllin." Itkin ilosta ja kiitin; Sinun armossasi on minulle kyllin.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=CeHhuTU13cs

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »