Share |

Tutkimuksia Operaatio Ruokakassin työstä

 

 Mistä ruokakassi koostuu?

Tutkimus Operaatio Ruokakassin jakamasta ruoka-avusta

 hkiyliopisto.jpg

Tiivistelmä - Referat - Abstract

 

Ruoka-avustuksista on keskusteltu paljon viime vuosina ja aiheesta on tehty myös monia tutkimuksia. Ilmiö on edelleen ajankohtainen – avunhakijoiden määrä on kasvussa ja leipäjonot pitenevät jatkuvasti. Ruoka-avustuksia jakavia tahoja on Suomessa useampia, käytänteet ja jaettavat avustukset vaihtelevat järjestöittäin. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, millaista ruoka-apua Suomessa jaetaan ja mistä apu koostuu. Tutkimus selvittää ruoka-avustusten sisältöä ja sitä, kuinka hyvin avun tarjonta vastaa sen tarvetta. Tutkimuksessa selvitetään myös vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia ja näkemyksiä ruoka-avustuksista.

 

Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Tutkimukseni oli tapaustutkimus yhden ruoka-avustuksia jakavan yhdistyksen toimintatavoista. Keräsin aineiston teemahaastatteluilla. Haastattelin viittä Operaatio Ruokakassin parissa työskentelevää vapaaehtoista. Analysoin aineistoni sisällönanalyysin keinoin teoriaohjaavasti.

 

Tutkimukseni perusteella ruoka-avustukset ovat elintarvikevalikoimaltaan monipuolisia, mutta valikoima vaihtelee saatavien tuotteiden perusteella paljon. Ruoka-avustukset ovat pääasiassa lahjoitustuotteita, joiden laadun vapaaehtoistyöntekijät tarkastivat huolella ennen niiden eteenpäin jakamista. Vapaaehtoistyöntekijät näkivät työn pysyvänä avunjakamisen muotona, jota olivat halukkaita myös kehittämään. He kokivat merkitykselliseksi auttaa avuntarpeessa olevia ja näkivät myös työn kristillisen puolen tärkeänä. Tärkeäksi teemaksi tutkimuksessa nousi vapaaehtoisten panos työn toteutuksessa.

 

 

 

 

 

Helsingin yliopisto

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Opettajankoulutuslaitos

Kotitalousopettajankoulutus

Kandidaatin tutkielma

Kotitaloustiede

Toukokuu 2012

Katariina Juurikkala

 

                                           Ohjaaja: Kaija Rautavirta


Sisällys

 

1      Johdanto.............................................................................. 1

2      Ruoka-apu Suomessa.......................................................... 3

2.1   Yleistä ruoka-avustuksista Suomessa.................................. 3

2.2   Lähtökohdat......................................................................... 5

2.2.1 Taustaa ruoka-avun jakamiselle.........................................  5

2.2.2 Tarvetta avulle tänäänkin.................................................... 6

2.3   Avunantajat.......................................................................... 8

2.3.1 Kirkko ja ruokapankit........................................................... 9

2.3.2 EU:n ruoka-apu...................................................................10

2.3.3 Muita auttajia.......................................................................11

2.3.4 Vapaaehtoiset auttajina.......................................................13

2.4   Ruoka-avustuksien konkretiaa.............................................14

2.4.1 Mitä avustukset käytännössä ovat?.................................... 14

2.4.2 Muutakin kuin ruokaa......................................................... 15

3      Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset.............................. 16

3.1   Tutkimuksen viitekehys........................................................ 16

3.2   Tutkimuskysymykset............................................................ 18

4      Tutkimuksen toteutus........................................................... 19

4.1   Aineiston kokoaminen.......................................................... 19

4.2   Leipäilta ja osallistuva havainnointi...................................... 20

4.3   Aineiston analyysi................................................................ 21

5      Tutkimustulokset ja niiden tulkinta.....................................  . 23

5.1   Operaatio Ruokakassi......................................................... 23

5.2   Ruoka-avustukset................................................................ 24

5.2.1 Avustusten sisältö............................................................... 24

5.2.2 Tarve ja tarjonta.................................................................. 26

5.2.3 Avunhakijoiden palaute ja toiveet....................................... 28

5.3   Vapaaehtoisten näkemykset................................................ 29

5.3.1 Työn merkitys..................................................................... 29

5.3.2 Vapaaehtoistyö ja yhteistyö................................................ 30

5.3.3 Kehittämisideat ja tulevaisuuden näkymät.......................... 31

5.4   Yhteenveto.......................................................................... 33

6      Luotettavuus....................................................................... 34

7      Pohdintaa............................................................................ 37

Lähteet........................................................................................ 41

Liitteet......................................................................................... 46

KUVIOT

Kuvio 1. Ruoka-avustuksien kenttä ……………………..………………………. 17

 

1         Johdanto

 

Nälästä ja ruoka-avustuksista on puhuttu viimeisten vuosikymmenien aikana paljon. Leipäjonot pitenevät jatkuvasti ja ruoka-avustusten tarve on kasvussa. On yhä selvempää, että köyhyys ja sen ilmeneminen nälkänä on todellinen ongelma hyvinvointivaltiossamme.

 

Valitsin työni aiheeksi ruoka-avustukset Suomessa, koska aihe on ajankohtainen ja vielä varsin uusi tutkimuskohde. Kiinnostuin aiheesta seurattuani ruoka-avusta uutisointia ja keskustelua yleisönosastokirjoituksissa viime vuosien aikana. Uutisointi eri lehdissä on ollut vaihtelevaa. On kirjoitettu ruokajonojen pitenemisestä ja jaettavan ruoan niukkuudesta hakijamääriin nähden (Tuppurainen, 2009), leipäjonon arjesta Myllypurossa ja ylipäätään köyhyysongelmasta (Jokinen, 2009; Kylätasku, 2011). Myös yleisönosastoilla ruokajonon ruoanhakijat kertovat tilanteestaan (esim. Weber, 2011).

 

Kotitalousopettajaopiskelijana minua kiinnostaa ennen kaikkea ruoka-avun konkreettinen puoli: avustusten toteutus ja se, kuinka hyvin avun tarjonta vastaa sen tarvetta. Keskityn ruoka-apuun sen jakamisen kannalta ja olen erityisen kiinnostunut ruoka-avustusten elintarvikesisällöstä. Tutkin työssäni sitä, mitä ruoka-avustustoiminta avunantajien näkökulmasta on ja miten ruoka päätyy ruoka-apua tarvitseville.

 

Olen toteuttanut tutkimukseni laadullisin menetelmin. Keskityn tutkimuksessani tarkemmin yhteen ruoka-avustuksia jakavaan yhdistykseen, Operaatio Ruokakassiin. Haastattelin yhdistyksessä työskenteleviä vapaaehtoisia ja aineistoni koostuu heidän kokemuksistaan.  Käsittelin aineistoa sisällönanalyysin keinoin ja pyrin siten löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiini teoriaohjaavasti.

 

Käytän tutkielmassani termiä ”ruoka-apu” ja ”ruoka-avustus” käsittämään kaikenlaisen ruoka-avustuksen yleisesti, järjestöön tai tahoon katsomatta. Olen kuitenkin rajannut ruoka-avun käsittämään nimenomaan järjestöjen ja muiden tahojen jakamaan apuun, vaikka toki ruoka-apua antavat tarpeessa oleville myös ystävät ja tuttavat (Ks. Kontula & Koskela, 1994, s. 47). Leipäjonolla tarkoitan sitä ilmiötä, kun ruoka-apua hakemaan tulleet ihmiset jonottavat pitkissä jonoissa saadakseen avustuskassin. Leipäjono on siis ruoka-avun hakijoiden ilmentymä. ”Kirkolla” tarkoitan työssäni Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.

2         Ruoka-apu Suomessa

 

Tässä luvussa käsittelen ruoka-apua Suomessa, sen taustoja, syitä sen jakamiseen ja tarpeeseen sekä lopuksi ruoka-avun elintarvikevalikoimaa ja muuta sisältöä konkreettisesta näkökulmasta.

 

 

2.1    Yleistä ruoka-avustuksista Suomessa

 

Suomalaisten aikuisten ravitsemustottumukset ovat kehittyneet pääosin myönteiseen suuntaan, selviää Kansanterveyslaitoksen (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Finravinto 2007 -tutkimuksesta (Paturi, Tapanainen, Reinivuo & Pietinen, 2007). Kuluttajilla on nykyään vara valita ja muodostaa oma ruokavalionsa haluamistaan ruoka-aineista. Ruoasta haetaan energian ja kehon rakennusaineiden lisäksi niin terveyttä, kauneutta kuin turvallisuuttakin (Massa, Lillunen & Karisto, 2006, s. 156). Tällainen muutos ruokakäyttäytymisessä on osin seurausta yleisen elintason noususta. Tuoreen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen (2010) mukaan suomalaisten hyvinvointi ja elintaso ovat parantuneet 1990-luvun laman jälkeen. Toisaalta taas tulo- ja hyvinvointierot ovat viime vuosina kasvaneet. Kaikki eivät päässeet mukaan laman jälkeiseen talouskasvun nousujohteeseen ja osa suomalaisista syrjäytyi niin työelämästä kuin koko yhteiskunnastakin. (Vaarama, Moisio & Karvonen, 2010a, s. 10.) Tämä on osaltaan lisännyt tarvetta ruoka-avustuksille. Kolikolla on siis kaksi puolta. Toinen kertoo hyvinvoinnista Suomessa ja toinen puoli sen, että samaan aikaan maassamme elää vähävaraisia, joille edes päivittäinen ruoka ei ole itsestäänselvyys. 

 

Ruoka-apu on varsin monitahoinen ja monimutkainen aihe. Ensinnäkin ruoka-avustuksia jaetaan Suomessa monen eri tahon voimin, niistä on muodostunut pysyvä osa esimerkiksi kirkon diakoniatyötä. Ruoka-avustuksien jakamisesta on julkisuudessa tullut tuttu ja hyväksyttäväkin osa suomalaista arkea (Hiilamo, Pesola & Tirri, 2008, ss. 123–124). Kuitenkin jatkuvasti keskustellaan siitä, kuinka ruokapankit ovat ja ovat aina olleet ”pankkeja, joita ei tulisi olla” – hyvinvointivaltiossa ei tulisi olla tällaisia ongelmia. Hänninen ym. (2008) toteavat, että ruokapankit eivät vain sovi suomalaiseen hyvinvointivaltion toiminta-ajatukseen. Heikko-osaisia tulisi pystyä auttamaan sosiaalipoliittisin keinoin, ei jättää vastuuta heidän huolehtimisestaan pelkästään hyväntekeväisyystyölle. (Hänninen, Karjalainen, Lehtelä & Silvasti, 2008, ss. 13–16.)

 

Toisekseen ruoka-avustuksien yhteydessä on keskusteltu paljon avustuksien hakijoista. Leipäjonon ihmiset eivät ole homogeeninen joukko, vaan jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan. Syyt ja taustat ruoka-avustuksen hakemiselle ovat usein moninaiset, eikä esimerkiksi leipäjonoja ja nälkää voida suoraviivaisesti yhdistää toisiinsa (Hänninen ym., 2008, s. 12). Huono-osaisuudesta, köyhyydestä ja syrjäytymisestä puhutaan paljon leipäjonojen ja koko ilmiön yhteydessä. Niiden määritelmät eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Tilanteeseen, jossa ruoka-avustus on tarpeen, voi joutua kuka tahansa monella eri tavalla ja monesta eri syystä, usein satunnaisesti ja arvaamatta (Hänninen ym., 2008, s. 11). Ruoka-avustuksien hakijat näyttäytyvät siis hyvinkin kirjavana joukkona.

 

Kolmanneksi esille nousevat ruoka-avustukset avunantajien näkökulmasta. Ruoka-avun vakiintuminen on tavallaan heikentänyt sen merkitystä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona (Hiilamo ym., 2008, s. 123). Ruoka-apua jakavien paikkojen lukumäärä oli korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa, sittemmin apua on alettu antaa toisin keinoin, esimerkiksi ateriapalveluina. Ruokapankkien väheneminen ja sulkeminen johtuu ennemminkin työtä tekevien voimavarojen ja motivaation puutteesta kuin hakijoiden vähenemisestä. Tarve ruoka-avulle ei siis silti ole poistunut, vaikka ruokapankkien kasvunkierre näyttääkin olevan laantumassa. (Hänninen ym., 2008, s. 14.) Ruoka-avustuksia jaetaan kuitenkin edelleen monissa paikoin säännöllisesti ja työtä jatkuvasti kehittäen. Monessa järjestössä työn mahdollistajia ovat vapaaehtoiset työntekijät.

 

Ruoka-avustuksiin liittyviä tutkimuksia on viime aikoina tehty jonkin verran. Sen sijaan köyhyyttä, syrjäytymistä ja huono-osaisuutta on tutkittu enemmän. Myös laman vaikutuksia hyvinvointivaltiossamme on tarkasteltu monen tutkimuksen kautta (esim. Palander & Pouke, 1996). Toisaalta tutkimuksissa on pyritty kartoittamaan Suomessa elävien köyhien määrää, heidän kokemuksiaan nälästä ja sen ilmenemismuodoista (esim. Kontula ym., 1992; Heikkilä, Hänninen, Karjalainen, Kontula & Koskela, 1994). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on myös tutkinut suomalaisten hyvinvointia. Tutkimuksista on koottu neljä Suomalaisten hyvinvointi -kirjaa valottamaan suomalaisten hyvinvointia, hyvinvointieroja ja niiden kehitystä. (Esim. Vaarama ym., 2010b.)

 

Pro gradu -tutkielmia, jotka liittyvät ruoka-avustuksiin, on viime vuosina tehty useampia. Moni työ keskittyy nimenomaan ruoka-avun hakijoihin ja heidän kokemuksiinsa leipäjonossa (esim. Mäki, 2005). Toisaalta huomiota kiinnitettiin myös köyhyyden ja yhteiskunnan suhteeseen (Siiki, 2006) ja siihen, mitä koko leipäjonoilmiö kertoo yhteiskunnastamme (Metsähuone, 2001; Salonen, 2009). Käsitteinä toistuvat muun muassa huono-osaisuus, köyhyys ja häpeä. Varsinaisesti kotitaloustieteen näkökulmasta asiaa ei ole tutkittu.

 

 

2.2    Lähtökohdat

 

2.2.1     Taustaa ruoka-avun jakamiselle

 

Jotta ruoka-avustusilmiötä voitaisiin ymmärtää paremmin, on ymmärrettävä myös ruoka-avun jakamisen taustoja. Suomessa koettiin 1990-luvun alussa vakava talous- ja työttömyyskriisi. Laman seurauksena tavalliset ihmiset joutuivat työttömyyden ja ylivelkaantumisen kierteisiin. Niihin aikoihin niin sanottu kolmas sektori ryhtyi pohtimaan keinoja auttaa kansalaisia, jotka kamppailivat toimeentulo-ongelmien kanssa. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä ei kyennyt poistamaan näitä ongelmia. Syntyi ajatus ruokapankista, joka voisi auttaa ihmisiä pahimman yli.  (Lemmetyinen, 2000, s. 195.)

 

Samoihin aikoihin, laman vanavedessä, suomalaisten terveysoloja selvittäneessä tutkimuksessa (Kontula, Koskela, Kananen & Viinamäki, 1992) ”löydettiin” 100 000 nälkää näkevää kansalaista. Asiaa tutkittiin ja selvitettiin tarkemmin erilaisin jatkotutkimuksin seuraavina vuosina. Tutkimustulokset kaikkinensa olivat yllättäviä, sillä niiden myötä hyvinvointivaltio alkoikin näyttää vain illuusiolta. Tulokset saivat aikaan kiivaan keskustelun nälän todellisuudesta ja ilmiön vakavuudesta. Leipäjonosta tulikin tavallaan laman uhrien symboli ja se taas toi särön suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan julkisuuskuvaan jo silloin (Malkavaara, 2002, s. 299).

 

Ruoka-apua oli jaettu jo ennen lamaa, ilmiö ei sinänsä siis ollut uusi. Kaikkien aikojen ensimmäinen nykyaikainen ruokapankki perustettiin 60-luvun lopulla Yhdysvalloissa, sieltä toiminta levisi vähitellen Eurooppaan. Sitä kautta työ on rantautunut Suomeenkin. Suomessa ruoka-apua jakoi ennen lamaa ja ruoka-avustustoiminnan yleistymistä esimerkiksi Pelastusarmeija. (Hänninen ym., 2008, ss. 6-8.) Ruoka-apu on myös aina kuulunut kirkon diakoniatyön keinoihin, tosin hyvinvoinnin vallitessa apua tarvittiin melko vähän (Malkavaara, 2002, s. 299).

 

2.2.2     Tarvetta avulle tänäänkin

 

Kymmenet tuhannet suomalaiset vastaanottavat ilmaista ruokaa ruokapankeista ja leipäjonoista. Vaikka kyseessä ei ole yhtenäinen joukko avunhakijoita, useimmilla perimmäinen syy on rahanpuute. Muut välttämättömät menot voivat saada aikaan tilanteen, jossa ainoa tinkimisen kohde on ravinto. Myöskään siis taloudellinen tilanne ei ole kaikilla ruoanhakijoilla samanlainen. (Hänninen ym., 2008, s. 11.) Siiki (2006) on tutkimuksessaan todennut ruoka-avun arvon olevan avunhakijoille suuri ja tuovan liikkumavaraa niukkaan talouteen (Siiki, 2006, s. 73).

 

Ruoanhakijat ovat kirjava joukko avuntarvitsijoita. Myllypuron elintarvikejakelun päällikkö Sinikka Backman (2009) kertoo Vartti-lehden haastattelussa, että 40 % heidän hakijoistaan on ulkomaalaistaustaisia. Toisen suuren joukon muodostavat eläkeläiset. Syitä ruokajonoon päätymiselle ovat hänen mukaansa esimerkiksi ruoan hinnan nousu ja taloudellinen taantuma. (Jokinen, 2009.)

 

Siiki (2006) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan Myllypuron ruokajonoja. Aineisto perustuu pitkälti jalkautuneeseen sosiaalityöhön leipäjonossa. Tutkimuksessa ruoanhakijat näyttäytyivät monimuotoisena joukkona ja avuntarve laajana ilmiönä (Siiki, 2006, ss. 89–90). Hän erottaa tutkimuksessaan kolme suurta ruoka-avun hakijoiden ryhmää: pitkään työttömänä olleet tukien varassa elävät, paluumuuttajavanhukset ja syntysuomalaiset eläkeläiset, jotka elävät jatkuvassa niukkuudessa. (Siiki, 2006, ss. 60–63.) Kirkon ruoka-avun pitkäaikaisimpia asiakkaita ovat erityisesti yksinhuoltajaperheet, työttömät ja kansaneläkkeen saajat (Hiilamo yms. 2008, ss. 122–123).

 

Nälkäraportti (1994) on sosiaali- ja terveysministeriön ja STAKESin sosiaalitutkimusyksikön yhteisen tutkimushankkeen raportti, jossa kuvataan laajasti suomalaisten 1990-luvun alussa kokemaa nälkää. Raportin mukaan, noin 13 % vastaajista oli kyselyä edeltävän vuoden aikana joutunut tyytymään heikosti ravitsevaan ja yksitoikkoiseen ruokaan rahapulan vuoksi. Rahapula johtui pienituloisilla työttömyydestä ja paremmin ansaitsevilla syyt olivat lainojen, velkojen ja muiden pakollisten laskujen maksamiseen liittyviä. (Kontula & Koskela, 1994, s. 48, 52.) Ruoka on helposti ainoa menoerä, jota voidaan säädellä muiden pakollisten ja säännöllisten menojen ohella (Heikkilä, Hänninen, Karjalainen, 1994, s. 72).

 

Puhuttaessa nälästä on kuitenkin hyvä selventää, mitä nälällä tarkoitetaan. Nälkäraportissa (1994) yli puolet nälkää nähneistä yhtyi tulkintaan, jossa nälällä tarkoitettiin ruoan ajoittaista loppumista kokonaan ja rahattomuutta ostaa uutta ruokaa. Nälkä määriteltiin myös tyytymisenä yksitoikkoiseen ruokaan. Tutkimuksessa kysyttiin myös nälän vaikutuksista. Nälkää nähneistä 30 prosenttia kertoi kokeneensa aliravitsemusta, jonka kuitenkin todettiin olevan suhteellinen kokemus. (Kontula & Koskela, 1994, ss. 46–47.) Yhteenvetona Nälkäraportissa todetaan, ettei Suomessa aineiston perusteella havaittu suoranaista nälänhätää, pikemminkin puute ilmeni jatkuvana riittämättömänä ja yksipuolisena ravintona (Heikkilä ym., 1994, s. 82). Pienituloiset joutuvat usein valitsemaan ruokansa hinnan perusteella, vasta sen jälkeen he saattavat huomioida ruoan laadun, kuten terveellisyyden tai tuoreuden (Massa ym., 2006, s. 177).

 

Silvasti (2006) puhuu nälästä ilmiönä, joka kytkeytyy laajaan puutteiden kirjoon. Siinä ovat mukana niin biologinen, sosiaalinen kuin taloudellinenkin puute. Nälkä voi ilmentää niin absoluuttista kuin suhteellistakin köyhyyttä. Nälkä on kuitenkin suhteellinen käsite ja sitä tulee aina tarkastella siinä ympäristössä, jossa se ilmenee. (Silvasti, 2006, s. 195.) Kun puhutaan kolmannen maailman nälästä, tarkoitetaan usein fyysistä aliravitsemusta. Nälkä on merkkinä absoluuttisesta köyhyydestä. Laajemmassa merkityksessä nälän käsite liitetään myös ihmisten hyvinvoinnin takaavaan ruokaturvaan. (Riches, 1997, Silvastin, 2006, s. 195 mukaan.)

 

Ruokaturvan vastakohta on epävarmuus ruoasta. Artikkelissa, joka koskee tilannetta Yhdysvalloissa, ruokaturvattomuus (food insecurity) määritellään rajatuksi tai epävarmaksi ravitsemuksellisesti riittävän ja turvallisen ruoan saanniksi. Toisaalta se on myös rajattuja mahdollisuuksia hankkia ruokaa sosiaalisesti hyväksytyin keinoin. Artikkelissa myös todetaan ruoka-apua saavien talouksien olevan erityisen alttiita ruokaturvattomuuteen. (Position of the American Dietetic Association, 2010.) Jokaiselle ihmiselle kuuluu oikeus ruokaturvaan, kuitenkaan se ei ole edes ensimmäisessä maailmassa itsestäänselvyys.

 

Silvasti (2006) puhuu siitä, kuinka ruoka on oikeus, joka on sidottu tuloihin. Ne, joilla on varaa, ovat oikeutettuja ravintoon, kun taas rahattomat jäävät tätä oikeutta vaille. Se, että runsaan tarjonnan alueilla elää myös aliravittuja, on maailmanlaajuinen ongelma. Ongelma ei siis niinkään ole ruoan tuotanto, vaan sen epätasainen jakautuminen. Jako olisi poliittisesti ratkaistavissa, mutta hallituksilta puuttuu tahtoa asian ratkaisemiseksi. (Silvasti, 2006, ss. 203–204.) 

 

 

2.3    Avunantajat

 

Riches (2008) määrittelee ruoka-avustusjärjestöt hyväntekeväisyysorganisaatioiksi, jotka keräävät, lajittelevat, varastoivat ja jakelevat ylijäämäelintarvikkeita tai ruokalahjoituksia, mukana voi olla myös ostettuja elintarvikkeita. Apua jaetaan ihmisille suoraan tai hätäapua antavien elintarvikeohjelmien kautta. Nämä ovat usein muun muassa eri vapaaehtoisjärjestöjen organisoimia ohjelmia. Järjestöt ovat usein myös uskonnollisesti suuntautuneita. (Riches, 2008, s. 24.) Avunantajatahoja on Suomessa useita. Seuraavassa käsittelen hieman tarkemmin eri järjestöjen ja tahojen jakamaa avustusta.

 

2.3.1     Kirkko ja ruokapankit

 

Kirkon rooli ruoka-avustusten jakajana on merkittävä. Laman aikaan 1990-luvun alussa kirkon diakoniatyö keskittyi juuri tämän tyyppisen avun antamiseen. Vaikka aineellinen apu onkin aina ollut yksi diakonian keinoista, tuolloin sen tarve todella lisääntyi. Nimi ”ruokapankki” rekisteröitiin nimenomaan kirkon diakonialle. Ensimmäinen ruokapankki perustettiin vuonna 1995 Tampereelle. Sitä seurasi aalto uusia ruokapankkeja eri puolille Suomea. Vuoden 1997 Yhteisvastuukeräyksen kotimainen kohde oli ruokapankkitoiminta, josta syntyi kolmivuotinen ruokapankkiprojekti. Yhteisvastuukeräys halusi sekä tukea käytännön ruokapankkitoimintaa että vaikuttaa suomalaisen sosiaaliturvan kehittämiseen, jotta ruokapankit kävisivät tarpeettomiksi. (Lemmetyinen, 2000, s. 196.)

 

Ruokapankeista puhuttiin ”pankkeina, joita ei tulisi olla”, tarkoitus ei siis ollut luoda köyhäinapujärjestelmää, vaan auttaa tilapäisesti ahdingossa olevia. Toiminnan kautta kirkko lähti köyhimpien ”asianajajaksi” ilmaisten valtiovallalle, että asiaan on puututtava. (Hiilamo ym., 2008, s. 117.)

 

Nykyään seurakuntien ruoka-apu toimii monin eri muodoin ja itsenäisin toimintatavoin, näin ollen myös työssä on suuria alueellisia eroja.  Jokainen seurakunta päättää itse, miten ruoka-avustusta alueellaan järjestää vai järjestääkö lainkaan. Seurakuntien ruoka-apu koostuu pääasiassa EU-ruoka-avusta (ks. luku 2.3.2), lahjoitusruoasta sekä seurakunnan itse ostamasta ruoasta. Seurakunnat myöntävät myös osto-osoituksia ruokakauppoihin. Avustusruoka jaetaan vastaanotoilla, ruokapankeissa, kotikäynneillä sekä ruokapalvelutilaisuuksissa. (Hiilamo ym., 2008, ss. 117–119.)

 

Lemmetyinen (2000) kuvaa kirkon jakaman avun tarkoituksena olevan muukin kuin nälän tyydyttäminen. Ruoka-apu nimittäin on vain osa diakonian laajempaa avustustoimintaa. Työn tarkoituksena on myös neuvoa, tukea, myötäelää, rohkaista ja opettaa elämänhallinnan taitoja. (Lemmetyinen, 2000, s. 198.)

 

Suomessa kirkon jakaman ruoka-avun toimintaperiaatteisiin liittyy aina tarpeenkartoitus, jossa avuntarve selvitetään tapauskohtaisesti. Hakijan taloudellinen tilanne selvitetään ja usein edellytetään myös toimeentulon hakemista ennen kuin seurakunnan apua edes harkitaan. (Heikkilä & Karjalainen, 2000, s. 252.) Tässä kirkko eroaa useista muista ruoka-avun jakajista, sillä leipäjonoissa ruoka-apua voi hakea anonyymisti, ilman velvollisuutta selvittää avun hakemisen syytä (Hänninen ym., 2008, s. 8). Kirkon ruokapankeissa elintarvikekasseja jaetaan ruokalipukkeita vastaan, jolloin voidaan varmistua tehdystä tarpeenkartoituksesta. Asiakkaat saavat lähetteen terveydenhoitajilta, sosiaalityöntekijöiltä tai diakoniatyöntekijöiltä. (Hiilamo ym., 2008, s. 119.)

 

Yksi ruoka-avun muoto on myös ilmaisten tai edullisten aterioiden tarjoilu, joiden kävijämäärät ovat olleet viime vuosina kasvussa. Varsinkin suuret seurakuntayhtymät ovat siirtyneet elintarvikekassien jakelusta aterioiden tarjoamiseen. Esimerkiksi Lahden ruokapankki arvioi jakaneensa vuonna 2007 noin 80 000–85 000 ateriaa. (Hiilamo ym., 2008, ss. 119–120.) Ateriointi on yhteisöllinen tilaisuus ja sen sosiaalinen merkitys on monelle ruokailijalle tärkeä.

 

2.3.2     EU:n ruoka-apu

 

EU:n myöntämä ruoka-apu jaetaan aina jonkin avustusjärjestön kautta. Se ei siis ole itsenäinen toimija, vaan edellyttää aina yhteistyökumppaneita, jotta avustukset päätyvät niitä tarvitseville. Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995 ja valtioneuvosto päätti silloin hakea EU:n ruoka-apua. Euroopan unioni tukee sosiaalista avustustoimintaa luovuttamalla interventiovarastostaan elintarvikkeita jäsenvaltioissaan toimiville avustusjärjestöille. Ruoka-apuohjelmaa hallinnoi Maaseutuviraston interventio- ja tuontiyksikkö. Se hankkii, varastoi ja kuljettaa elintarvikkeet. Seurakuntien kautta jaettavan elintarviketuen koordinoijana toimii Kirkkopalvelut ja se onkin Suomen suurin elintarvikeavun jakaja. (Lehtelä, 2010, s. 262.) Kirkkopalvelut on seurakuntien muodostama kirkollinen kattojärjestö. Elintarvikkeet on toimitettu seurakuntiin yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. (Hiilamo, 2008, s. 118.) Vuonna 2012 järjestetään kuitenkin vain yksi jakelukierros, kertoo Maaseutuviraston tiedote (EU:n ruoka-apuun kilpailutetaan kymmenen tuotetta, 2012).

 

Vuonna 2010 seurakuntien jaettavaksi saatiin 700 000 kiloa ruokatarvikkeita. Apua välitettiin useimmiten ruokakassien muodossa, mutta myös seurakuntien valmistamien aterioiden kautta lähes 110 000 tarvitsevalle lähes 200 seurakunnan voimin. (EU-elintarviketuki – ruokaa tarvitseville, 2012.)

 

Vuonna 2011 EU:n antaman, vähävaraisille suunnatun ruoka-avun jatkaminen oli vaakalaudalla. Helsingin Sanomien artikkelissa ”EU:n ruoka-apu jatkuu” (2011) kerrotaan, että Euroopan Unionin maatalousministerien päätöksellä ruoka-apua kuitenkin päädyttiin jatkamaan vuosille 2012–2013. EU:n jäsenmailla oli kiistaa avun jatkamisesta nykyisellään. Apu rahoitetaan maatalouden budjettiosuudesta, mutta luonteeltaan se on maiden mielestä sosiaalipolitiikan alaa ja siten kunkin jäsenvaltion omalla vastuulla. Artikkelin mukaan EU:n ruoka-apu koostui aiemmin elintarvikkeista, joista oli ylituotantoa. Nyt ruokia on hankittu myös markkinoilta. Artikkelissa esitellään Espoon Hyvä Arki – yhdistyksen toimintaa, joka on yksi Suomen suurimmista EU-avun jakajista. Yhdistys jakaa EU:lta saamien elintarvikkeiden lisäksi myös kaupoilta ja tehtailta saatua ruokaa. Ruokaa jaetaan vuosittain 300 000 kiloa, josta EU-apu muodostaa viidenneksen. (Kervinen, 2011.)

 

2.3.3     Muita auttajia

 

Hännisen ym. (2008) mukaan ruoka- ja ateria-apua jakavat kirkon lisäksi esimerkiksi monet pienet uskonnolliset yhteisöt, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja työttömien yhdistykset (Hänninen ym., 2008, ss. 8–9). Apua on tarjolla eri puolella Suomea.

 

Myös apua, jossa jaettavat elintarvikkeet koostuvat pääasiassa kauppojen vanhentuneista, vioittuneista tai lahjoittamista tuotteista on tarjolla. Tunnetuimpia avunjakajia Helsingissä ovat muun muassa aiemmin mainittu Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ja Myllypuron ruoanjakelu. Toimintaperiaatteiltaan samantyyppinen on esimerkiksi Turun seudulla toimiva Operaatio Ruokakassi, johon tutkimuksessani laajemmin syvennyn. Seuraavassa esittelen muutaman suuremman avustustahon ja niiden toimintaa.

 

Myllypuron ruokajonon toiminta alkoi pienimuotoisesti 1990-luvun alussa ja on kasvanut vuosien varrella. Taustaorganisaationa on Herttoniemen seurakunta. Toiminta on siis kirkon alaista, mutta toiminta-ajatukseltaan poikkeaa muusta seurakunnissa tehtävästä ruoka-avustustyöstä. Myllypuron leipäjono on Helsingin suurin ja ruoka-avun hakijoita on vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 2008 ruoka-apua jonotti joka kerralla 800–900 hakijaa. (Siiki, 2009, s. 109.) Toimintaa pyörittää vapaaehtoisista koostuva ryhmä, joka kokoaa lähialueen kaupoista viimeisen myyntipäivän ylittäneitä elintarvikkeita. Näitä elintarvikkeita jaetaan kahdesti viikossa. ”Yllätysten torin” asiakkaat saavat ruoka-apua ilman tarvekartoitusta. (Heikkilä & Karjalainen, 2000, s. 252.)

 

Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry toimii Helsingin Kalliossa. Järjestö perustettiin vuonna 1983, vaikka työ alkoi jo 1960-luvulla. Nykyään työtä johtaa heidän poikansa Heikki Hursti. Järjestö jakaa vaate- ja ruoka-avustuksia ympäri vuoden, jakoja on kaksi kertaa viikossa. Kerran kuukaudessa järjestetään myös ruoanjakelu nimenomaan opiskelijoille. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry toimii kaupoilta saatavien lahjoitusten varassa. Se järjestää myös julkisia ruokailuja, joita ovat muun muassa yksinäisten joulujuhlat tai itsenäisyyspäivän tapahtumat Helsingin Hakaniemen torilla. (Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n www-sivut, 2012.)

 

Pelastusarmeija on yksi tunnetuimmista avustustahoista. Mäki (2005) tutki kuluttajaekonomian pro gradu -tutkielmassaan Pelastusarmeijan leipäjonoja. Hän selvittää työssään ketkä ruoka-avustuksia hakevat ja mitkä syyt ajavat ihmiset leipäjonoon. Hän pyrkii työssään antamaan äänen leipäjonon asiakkaille. (Mäki, 2005, s. 70.)

 

Esimerkkinä Pelastusarmeijan toimintatavoista on Helsingin avustustoimisto, joka jakaa ruoka-apua vähävaraisille pääkaupunkiseudun asukkaille. Helsingin Pelastusarmeijan toimipiste jakaa ruoka-apua leipäjonon kautta, aterialipukkein sekä tarpeenkartoituksen myötä. Jälkimmäisen kautta asiakkaiden on mahdollista saada myös vaatteita ja jonkin verran rahallista apua. Pelastusarmeija saa osan jaettavista ruoista lahjoituksina, osa ostetaan omilla varoilla. He jakavat myös EU:lta saatavia ruokatarvikkeita. (Mäki, 2005, ss. 36–37.)

 

2.3.4     Vapaaehtoiset auttajina

 

Kun puhutaan ruoka-avustuksien jakamisesta, vapaaehtoisuus näyttelee suurta osaa. Vapaaehtoisten avunantajien panos on usein toiminnan elinehto, koska apu on luonteeltaan epävirallista tai puolivirallista.

 

Useimmissa seurakunnissa ruoka-apua jaetaan vapaaehtoisvoimin. Seurakunnat toimivat yhteistyössä yhdistysten ja järjestöjen kanssa, muun muassa työttömien yhdistysten, Mannerheimin Lastensuojeluliiton tai Suomen Punaisen Ristin kanssa. Usein työtä koordinoi seurakunta ja jakelun hoitavat vapaaehtoiset. Myös ruokakassien pussituksiin ja mahdollisten lahjoitusten noutamiseen tarvitaan avustavia henkilöitä. Kassien tai ruoanjakelussa voi olla auttamassa työllistämistuella tai työttömiä henkilöitä. Myös eläkeläiset ovat löytäneet vapaaehtoistyöstä sisältöä arkeensa. On myös tavallista, että autettavista tulee auttajia. Jonossa seissyt avunhakija on tarjoutunut auttamaan muita. (Hiilamo ym., 2008, s. 121.)

 

Valtaosa Myllypuron ruoanjakelun vapaaehtoisista on entisiä avunhakijoita. Palkkioksi vapaaehtoisena toimimisesta he saavat valita ruokatavaroita ensin omiin tarpeisiinsa. (Heikkilä & Karjalainen, 2000, s. 252.) Myös Metsähuone (2001) teki samankaltaisen huomion autettavien siirtymisestä auttajiksi tutkiessaan Pelastusarmeijan leipäjonoja. Hän esittää neljä syytä siihen, miksi ruoka-avun hakijat haluavat auttaa muita. Syynä voi olla avun vastavuoroisuus, kunniavelka siitä, että on tullut itse autetuksi, itsensä tunteminen tarpeelliseksi ja kaivatuksi sekä se, että he tietävät oman kokemuksen perusteella kuinka vaikeassa tilanteessa avunhakijat ovat. (Metsähuone, 2001, ss. 31–32.)

 

 

2.4    Ruoka-avustuksien konkretiaa

 

2.4.1     Mitä avustukset käytännössä ovat?

 

Ruoka-avustuksia jaetaan niitä tarvitseville useimmissa tapauksissa ilmaiseksi. Ruoanjakotilaisuuksia järjestetään, jotta avuntarpeessa olevat voisivat saada akuuttia apua hätäänsä. Ruoanjakotilaisuuteen tullaan, koska tarve avulle on todellinen. Hakijat kokevat usein häpeää oman tilanteensa vuoksi. Avuntarvitsijoita on usein enemmän kuin avustusruokaa, koska avunantajatahot ovat riippuvaisia markkinoilta ylijäävästä lahjoitusruoasta. Näin ruoan jakaminen joudutaan mitoittamaan resurssien eikä tarpeen mukaan. (Salonen, 2009, ss. 97–98.) Jaettavien ruoka-avustusten sisältö vaihtelee niin jakavan tahon kuin saatavilla olevien tuotteidenkin vuoksi. Siksi avustuksien sisällöstä ei voikaan tehdä kovin suuria yleistyksiä.

 

EU:n elintarvikeapuna jaettavat tuotteet ovat hyvin säilyviä peruselintarvikkeita. Vuoden 2011 tuotevalikoimaan kuuluivat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, makaroni, näkkileipä, hapankorppu, keksi, mysli, ”pastaa juustokastikkeessa” -ainespussi sekä maitojauhe (Elintarvikeapu yhteisön vähävaraisille vuonna 2011, 2012.) Peruskassin arvo on noin 20–30 euroa, mutta asiakkailta saatujen palautteiden mukaan ruokakassia arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sen laskennallinen arvo on (Hiilamo ym., 2008, s. 121).

 

Myllypuron ruoanjakelu on esimerkki paikasta, joka toimii kauppiaiden lahjoittamien, vanhentuneiden elintarvikkeiden varassa (ks. luku 2.3.3). Nämä tuotteet päätyisivät muutoin kaatopaikalle.  Ruokatarvikkeita on tarjolla monipuolisesti: maitotuotteita, leipää, leivonnaisia, lihaa, leikkeleitä, hedelmiä ja vihanneksia, valmisruokia ja niin edelleen. Ruoanhakija saa valita jokaisesta tuoteryhmästä yhden tavaran kassiinsa, yhteensä tuotteita kertyy 10–15 kappaletta jokaiselle hakijalle. (Siiki, 2006, ss. 51–52.)

 

 

2.4.2     Muutakin kuin ruokaa

 

Ruoka-avun tarpeeseen on monia syitä, jokaisella avunhakijalla on oma tarina kerrottavanaan. Ruoka-avustusten konkretiasta puhuttaessa on hyvä tuoda esille myös avun aineettomia hyötyjä. Monessa eri tutkimuksessa on käynyt selväksi, että apua haetaan muuhunkin kuin nälkään.

 

Metsähuone (2001) kertoo haastatteluissaan käyneen ilmi, kuinka ruoka-avustuksia haettiin välillä vain sen vuoksi, että samalla oli mahdollisuus jutella avustustyöntekijöiden kanssa (Metsähuone, 2001, s. 45). Avunhakijoille on tärkeää myös tavata muita ihmisiä, useimmat ovat tulleet tutuiksi keskenään ja kohtaamiset ovat tärkeä osa arkea (Siiki, 2006, s. 84). Samaan tulokseen päätyi myös Salonen (2009) tutkiessaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ruoka-avun hakijan näkökulmasta; leipäjonolla on ihmisille myös selvä sosiaalinen funktio (Salonen, 2009, s. 75). Yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien määrällinen tai laadullinen puute ajaa ihmisiä ”soppakeittiöiden” tilaisuuksiin. Siellä on mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ihmisten ympäröimänä olemiseen. Siellä luodaan myös sosiaalisia siteitä toisten kanssa. (Glasser, 1988, s. 69, 100.) 

 

3         Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset

 

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä ruoka-avustustoiminta on auttajien näkökulmasta ja miten ruoka päätyy apua tarvitseville. Haluan selvittää, kuinka hyvin tarjonta vastaa avun tarvetta. Olen kiinnostunut myös ruoka-avustusten elintarvikevalikoimasta ja muusta sisällöstä.

 

 

3.1    Tutkimuksen viitekehys

 

Ruoka-avustuksia jakavia järjestöjä on monia. Myös kanavia jaettavien tuotteiden hankintaan on useita. Lisäksi aivan oma lukunsa ovat ruoanhakijat, jotka eivät ole tasapäinen joukko avuntarvitsijoita. Kuvio (Kuvio 1.) havainnollistaa ruoka-avustuksien laajaa kenttää ja sitä, mihin tutkimuksessani keskityn. Avunantajajärjestöjen jakamat ruoka-avustukset koostuvat kuvion osoittamalla tavalla lahjoituksista, EU:n ruoka-avusta, vanhentuneista ja vioittuneista tuotteista sekä ostetuista tuotteista. Ruoka-apua jaetaan avunhakijoille eri kriteerien mukaan järjestöstä riippuen. Työssäni keskityn avunantajajärjestöjen toimintaan ja tarkastelen ruoka-avustuksia järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöiden näkökulmasta.

 

Kuvio 1. Ruoka-avustuksien kenttä


3.2    Tutkimuskysymykset

 

Tutkimusasetelmani on kaksiosainen. Ensinnäkin haluan selvittää ja tutkia mitä jaettavat elintarvikkeet käytännössä ovat ja miten tuotteet päätyvät avunhakijoille. Toisekseen olen kiinnostunut ruoka-avustusten parissa työskentelevien ihmisten kokemuksista ja ajatuksista.

 

Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:

 

  1. Mitä ruoka-avustukset sisältävät?

-          elintarvikevalikoima

-          elintarviketarjonta suhteessa ruoan tarpeeseen

-          avunhakijoiden näkemykset ruoka-avusta

-          toiveet ja palaute avunhakijoilta

 

  1. Millaisena ruoka-apu näyttäytyy vapaaehtoisten silmin?

-          vapaaehtoisten näkökulma ruoka-avustuksiin

-          kokemukset työstä

-          kehittämisideat

 

 

Tutkimuskysymyksiin etsin vastauksia haastattelemalla erään valitsemani ruoka-avustusjärjestön vapaaehtoistyöntekijöitä. Haastatteluissa pyrin kuulemaan jokaisen haastateltavan omia kokemuksia ja näkökulmia asiaan saman organisaation sisällä.

 


4         Tutkimuksen toteutus

 

Tutkimukseni on toteutettu laadullisin menetelmin. Pääajatuksena minulla on keskittyä yhteen ruoka-avustuksia jakavaan järjestöön. Tutkimukseni on siis tapaustutkimus, jossa tutkin Turun seudulla toimivaa Operaatio Ruokakassia. Seuraavassa esittelen tarkemmin tutkimuksen teon vaiheet.

 

 

4.1    Aineiston kokoaminen

 

Tutkimusaineistoni koostuu viidestä haastattelusta. Haastateltavat valitsin harkinnanvaraisella otannalla Operaatio Ruokakassin toiminnassa tavalla tai toisella mukana olevista vapaaehtoistyöntekijöistä. Rajasin haastateltavat nimenomaan työntekijöihin kuullakseni heidän näkemyksensä asiaan. Aihe olisi ollut mielenkiintoinen myös avunhakijoiden näkökulmasta, mutta päädyin keskittymään työntekijöihin, sillä uskoin heillä olevan paljon arvokasta tietoa. Päätökseen vaikutti myös se, että avunantajien näkökulma on yleensä jäänyt vähemmälle huomiolle ja halusin antaa äänen vapaaehtoistyöntekijöille.

 

Haastatteluista neljä toteutin tammikuun lopulla 2012 Turussa. Haastateltavista kolme tapasin Operaatio Ruokakassin jäsenseurakunnan tiloissa, yhden haastattelun tein haastateltavan omalla työpaikalla. Viidennen haastattelun tein Helsingissä helmikuun puolessa välissä, haastateltavan työpaikalla. Haastattelin kahta miestä ja kolmea naista. Olin sopinut jokaisen haastateltavan kanssa erikseen ajankohdasta ja paikasta sähköpostitse ja varmistin tapaamiset vielä puhelimitse haastatteluviikolla.

 

Haastattelut olivat teemahaastatteluja ja kysymykset vaihtelivat haastateltavien mukaan. Olin suunnitellut haastattelussa käsitellyt aihepiirit etukäteen (liite 1), mutta kysymysten järjestyksen ja muodon olin jättänyt avoimeksi (ks. Eskola & Suoranta, 2001, s. 86). Päädyin tähän ratkaisuun, sillä tiesin ennalta haastateltavien vastuualueista järjestön toiminnassa. Näin ei ollut mielekästä esittää kaikille samoja kysymyksiä, vaan oli antoisampaa keskittyä kunkin haastateltavan omaan toiminta-alueeseen. Haastattelun aihepiirit mukailivat tutkimuskysymyksiäni. Haastattelussa esitetyt kysymykset nousivat teoriaosuudesta sekä Operaatio Ruokakassiin etukäteen tutustumisesta. Pyrin kysymysten avulla saamaan mahdollisimman kattavia vastauksia tutkimuskysymyksiini.

 

Äänitin jokaisen haastattelun nauhurilla ja purin aineiston jälkikäteen. Eskolan ja Suorannan (2001) mukaan aineiston purkamisella tarkoitetaan sen muuntamista nauhoilta kirjoitettuun muotoon (Eskola & Suoranta, 2001, s. 150). Haastattelujen kestot vaihtelivat 25 minuutista 13 minuuttiin, yhteensä äänityksiä kertyi noin sata minuuttia. Myös esitettyjen kysymysten määrä vaihteli, keskimäärin haastattelussa oli noin 17 kysymystä. Haastateltavia tutkimuksen analyysiosiossa merkitsen tunnuksin H1, H2, H3, H4 ja H5. Numerointi on tehty sattumanvaraisesti haastateltavien yksityisyyden suojaamiseksi. Aineistositaateissa katkaistua tekstiä olen merkinnyt merkein (– –).

 

 

4.2    Leipäilta ja osallistuva havainnointi

 

Ollessani Turussa pääsin myös osallistumaan Operaatio Ruokakassin jäsenseurakunnan järjestämään leipäiltaan. Näin pääsin käytännössä näkemään työtä, jota he tekevät ja sain osallistua myös ruokakassien jakoon. Kokemus avarsi omaa käsitystäni työstä erittäin paljon. Tapaa voisi tutkimuksellisesti kutsua erääksi laadullisen tutkimuksen menetelmäksi, osallistuvaksi havainnoinniksi. Se tarkoittaa, että tutkija osallistuu tavalla tai toisella tutkimansa yhteisön toimintaan havainnoiden ja tallentaen keräämänsä tiedot. Tutkijan tulee vaikuttaa tapahtumien kulkuun mahdollisimman vähän. Havainnointi on aina subjektiivista ja usein myös valikoivaa. (Eskola & Suoranta, 2001, ss. 98–102.)

 

Seurakunnan leipäilta alkoi noin tunnin mittaisella ohjelmaosuudella, johon kuului musiikkia ja puheenvuoroja. Tilaisuuteen osallistui runsas sata henkilöä. Ohjelman jälkeen alkoi ruokakassien jako. Ihmiset asettuivat jonoon, ensimmäisenä kassin saivat liikuntarajoitteiset, vanhukset ja perheet. Vapaaehtoiset kokosivat kasseja samalla, kun ihmiset niitä jonottivat. Tarjolla oli lahjoituksina saatuja tuotteita: mehua, jogurttia, margariinia, vaniljakastiketta, erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, puurohiutaleita, leipää ja lihatuotteita, kuten nakkeja, broilerinsuikaleita, kalaa sekä valmisruokia. Vihanneksista osa oli pussitettu valmiiksi. Pääperiaatteena oli laittaa kassiin yksi tuote jokaisesta tuoteryhmästä, mutta esimerkiksi mehuja oli runsaasti, joten niitä jaettiin kaksi jokaiseen kassiin. Kassien jako sujui mielestäni yllättävän nopeasti, vaikka avunhakijoita oli paljon. Vapaaehtoiset kertoivat, että yleensä jaettavia tuotteita on enemmän, tuon illan ilona olivat pakastetut lihatuotteet, joita oli tarjolla runsaasti. Kaikkia tuotteita ei riittänyt jokaiseen kassiin, viimeisiksi jääneet hakijat joutuivat tyytymään vaatimattomampaan kassin sisältöön. Vapaaehtoiset kertoivat tulleensa paikalle neljä tuntia ennen leipäillan varsinaista alkua, pussittamaan ja käymään läpi jaettavia tuotteita. Heistä moni oli toiminut illoissa vapaaehtoisena jo pitkään, heillä oli myös hyvä yhteishenki keskenään.

 

Kaikki sinä iltana vapaaehtoisina toimivat tiesivät minun olevan paikalla kerätäkseni tutkimusaineistoa kandidaatin tutkielmaani varten. Sen sijaan ruokakassien hakijat eivät tienneet minun olevan paikalla tutkimuksen vuoksi. Osallistuminen leipäiltaan antoi minulle erityisesti tietoa käytännön järjestelyistä ja valmisteluista: miten illat toimivat ja mitä tapahtuu ennen ja jälkeen ruokakassien jaon. Toisaalta osallistuminen vahvisti aiemmin päivällä käytyjen haastattelujen antia ja konkretisoi niitä. Leipäiltaan osallistuminen oli antoisaa myös siksi, että neljä haastateltavistani on tai on ollut aktiivisesti mukana kyseisen seurakunnan leipäilloissa. Varsinainen tutkimusaineistoni ja sen analyysi koostuu kuitenkin vain haastatteluista.

 

 

4.3    Aineiston analyysi

 

Analysoin aineistoni sisällönanalyysin keinoin, pyrkien löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiini. Pyrin löytämään laadullisesta aineistostani kokonaisuuksia muodostamalla raakahavainnoista mahdollisimman yhtenäisiä, selkeitä havaintojoukkoja (Alasuutari, 1999, s. 40). Sisällönanalyysin avulla pyritään saamaan tutkittavasta ilmiöstä kuvaus yleisessä muodossa tiivistetysti. Johtopäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä vasta sisällönanalyysin jälkeen. Sisällönanalyysin tarkoitus on kuvata dokumenttien sisältöä sanallisesti. (Tuomi & Sarajärvi 2009, s. 103, 106.)

 

Tuomi ja Sarajärvi (2009) kuvaavat sisällönanalyysin tekotapoja nimillä aineistolähtöinen, teorialähtöinen ja teoriaohjaava sisällönanalyysi (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 108). Valitsin aineistoni analysoimiseksi teoriaohjaavan sisällönanalyysin. Tämä analyysitapa määritellään etenevän aineiston ehdoilla, mutta teoreettiset käsitteet tuodaan analyysiin valmiina (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 117).

 

Päädyin tähän ratkaisuun, sillä aineiston analyysissa koin luontevaksi käyttää apuna teemahaastattelun runkoa sekä tutkimuskysymyksiäni, jotka olin tutkielmani teoriaosuutta apuna käyttäen muodostanut. Tutkimuskysymyksiä minulla oli alun perin kolme, mutta päädyin selkeyden vuoksi kahteen, yhdistämällä kaksi kysymystä yhdeksi kokonaisuudeksi. Koin muokkauksen kautta kysymysten myös vastaavan aineistoani paremmin. Muokkaus myös helpotti kysymyksiin vastaamista.

 

Luin ensin haastatteluaineistoni moneen kertaan saadakseni siitä kokonaiskuvan. Koodasin aineiston kolmeen eri ryhmään värittämällä vastaukset. Ryhmät olivat Operaatio Ruokakassi, ruoka-avustukset ja vapaaehtoisten ajatukset. Ryhmien muodostuksen kautta löysin tutkimusaineistostani olennaiset aiheet analyysin tekoa varten. Sen jälkeen etsin toistuvia teemoja haastateltavien vastauksista koskien ruoka-avustuksia ja vapaaehtoisten ajatuksia. Operaatio Ruokakassista kertyneet tiedot käsittelin erikseen. Lopulta koodasin aineiston vielä pienemmiksi yksiköiksi pitäen koko ajan mielessäni tutkimuskysymykset.

 

Sen jälkeen muokkasin raakahavaintoja yksinkertaisimmiksi ja tiivistin tekstiä niin, että ajatukset säilyivät ennallaan, mutta olivat näin helpompia käsitellä. Sisällönanalyysissä aineisto nimenomaan järjestetään tiiviiseen ja selkeään muotoon, niin että sen sisältämä informaatio säilyy (Tuomi & Sarajärvi, 2009, s. 108). Etsin pelkistettyjen sisältöjen myötä vastauksia tutkimuskysymyksiini, joiden avulla jäsensin ja ryhmittelin lopulta tutkimustuloksiani.

5         Tutkimustulokset ja niiden tulkinta

 

Tässä luvussa esittelen tutkimukseni tuloksia. Käyn tutkimustuloksia läpi tutkimuskysymysten avulla, käyttäen aineistosta nousseita laajempia teemoja apuna kysymysten tarkempaan jäsennykseen. Esittelen aluksi Operaatio Ruokakassin toimintaa yleisesti, sen jälkeen syvennyn tutkimuskysymyksiini ja tulosten tulkintaan. Lopuksi olen koonnut tutkimustuloksista yhteenvedon.

 

 

5.1    Operaatio Ruokakassi

 

Operaatio Ruokakassi on Turun seudulla ruoka-avustuksia jakavien, kristilliseltä pohjalta toimivien kolmannen sektorin järjestöjen yhteistyönimike. Operaatio perustettiin vuonna 2008. Ennen Operaation perustamista monet seurakunnat ja järjestöt toimivat itsenäisesti jakaen ruoka-apua Turun seudulla. Operaatio Ruokakassin idea on alusta asti ollut eri tahojen voimien keskittäminen yhteistyöllä, josta jokainen mukana oleva järjestö hyötyy – ovathan ne kaikki samalla asialla auttamassa tarpeessa olevia. Pääajatuksena on siis hankkia jaettavia tuotteita keskitetysti ja jakaa elintarvikkeet jäsenien kesken. Jokainen järjestö saa kuitenkin itse luoda omat toimintakulttuurinsa ja tapansa toimia. Nykyään Operaatio Ruokakassi on rekisteröitynyt yhdistys ja siihen kuuluu toistakymmentä jäsentä ja yhteistyöjärjestöä. Osa jäsenistä on seurakuntia, osa muita järjestöjä. Jäsenet kuuluvat yhdistykseen virallisesti, mutta myös yhteistyökumppanit ovat mukana toiminnassa aktiivisesti.

 

Operaatio Ruokakassin tavoitteena on myös toimiva kolmikantayhteistyö kaupungin, kirkon ja kolmannen sektorin kanssa. Samoin työn kehittäminen jäsenjärjestöjen kanssa koetaan tärkeäksi, jotta he voisivat yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla vastata avuntarvitsijoiden hätään.

 

Operaatio Ruokakassi toimii vapaaehtoisvoimin, sillä ei siis ole yhtään palkattua työntekijää. Vuosibudjetti on noin 30 000 euroa. Turun kaupunki lahjoittaa summasta yhden kolmanneksen, kaksi kolmasosaa tulee lahjoittajilta sekä varainkeruujärjestelmän kautta. Järjestelmällä tarkoitetaan jäsen- ja yhteistyöjärjestöjen maksamia jäsenmaksuja ja kuljetusmaksuja.

 

Operaatio Ruokakassi järjestää yhteisiä suurehkoja tapahtumia muutaman kerran vuodessa. Ne ovat esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertteja, joilla kerätään varoja Operaation toimintaan. Esimerkkinä toimii myös helmikuussa 2012 järjestetty Ystävänpäivätapahtuma, jossa jaettiin ruokaa, ruokakasseja ja muita ilmaisia palveluita, kuten hiustenleikkuuta. Operaatio järjestää myös suuria toritapahtumia, jossa jaetaan ruokakasseja ja usein myös lämmintä ruokaa. Suurempien tapahtumien ideana kerrotaan olevan köyhien auttaminen, mutta myös köyhyyden esille tuominen mediassa. Huomiota halutaan myös vapaaehtoistyölle.

 

Operaatio Ruokakassissa mukana olevien järjestöjen kautta jaetaan keskimäärin 500 000 kiloa ruokaa vuosittain. Suurin osa jaettavasta ruoasta tulee Operaatiolle lahjoituksina, vain suurimpiin tapahtumiin saatetaan ostaa tuotteita jaettavaksi.

 

 

5.2    Ruoka-avustukset

 

Tässä luvussa käyn läpi haastatteluissa ilmenneitä asioita suhteessa ruoka-avustuksiin. Olen jakanut luvun kolmeen alalukuun, joita ovat avustusten sisältö, tarve ja tarjonta ja avunhakijoiden antama palaute.

 

5.2.1     Avustusten sisältö

 

Aluksi käsittelen Operaatio Ruokakassin jakamaa ruokaa konkreettisella tasolla. Jäsenseurakunnat ja -järjestöt jakavat Operaatio Ruokakassin kautta saamiaan ruokatarvikkeita. Osin ruoka-avustuskasseja täydennetään myös paikallisten kauppojen lahjoituksilla tai ostamalla joitakin tarpeellisia tuotteita itse. Eräs jäsenseurakunta esimerkiksi saa säännöllisesti muutamalta ruokakaupalta poistotuotteita jakoihinsa.

 

Operaatio Ruokakassin kautta jäsen- ja yhteistyöseurakunnille tulevat elintarvikkeet ovat pääasiassa kauppojen poistotuotteita ja yritysten lahjoituksia. Operaatio Ruokakassilla on pitkäaikaisia lahjoittajia, joilta he saavat paljon tuotteita. Usein lahjoitusten syynä ovat juuri parasta ennen -päivämäärät, jotka ovat liian lähellä erääntymistään, ja näin tuotteet eivät kelpaa enää kauppiaille. Tuotteet saattavat olla pakkausviallisia, jolloin niitä ei voida tehtaalta enää välittää vähittäiskauppiaille, vaikka itse tuotteissa ei vikaa olekaan. Esimerkki tästä on syksyllä Operaatiolle lahjoitettu kokonainen tuotantoerä puurohiutaleita, joiden pakkauksen kaatonokkaan yritys ei ollut tyytyväinen ja joka ei siksi kelvannut varsinaiseen myyntiin. Eräs haastateltava kuvasikin Operaatio Ruokakassin tulleen tuottajan ja kaatopaikan väliin.

 

Ruoan hankintaa kuvattiin melko työlääksi. Eräs haastateltava korosti oman aktiivisuuden merkitystä yhteydenpidossa eri yrityksiin, toinen kuvasi hankintaa jopa kerjäämiseksi. Kuitenkin tuotteita on saatu joka kerta jaettavaksi.

 

Seurakuntien ja järjestöjen omat vapaaehtoistyöntekijät käyvät kaikki saadut lahjoitustuotteet läpi, jaottelevat tuotteet sekä tekevät silmämääräistä laadunarviointia. Jokaisen tuotteen päivämäärä luetaan huolellisesti ja esimerkiksi leipien laatu tarkastetaan uudelleen vielä jakopäivänä. Saadut tuotteet ovat yleensä hyvälaatuisia, joskin tuotteiden läpikäyminen koetaan ehdottoman tärkeäksi laadun varmistamiseksi.

 

”(– –) niin meil on se ehdoton nyrkkisääntö, et me ei anneta niille ihmisille mitään muuta ku mitä laittaisit oman tai perhees suuhun.” (H2)

 

Haastatteluista kävi ilmi, että myös turvallisuus on huomioitu monessa suhteessa. Vastuu jaettavista tuotteista kuuluu jokaiselle jäsenjärjestölle, jonne tuotteet kuljetetaan. Kuljettaessa tuotteita yrityksiltä jäsenille pidetään huoli siitä, ettei kylmäketju katkea. Jokaisella jakavalla järjestöllä on myös omat omavalvontasuunnitelmat koskien kylmälaitteiden ja säilytettävien elintarvikkeiden lämpötiloja. Yhteistyötä tehdään lisäksi esimerkiksi terveysviranomaisten kanssa.

 

Jaettavan avustuskassin sisältö vaihtelee saatujen lahjoitusten mukaan viikoittain. Eräässä seurakunnassa peruskassin sisältö koostuu maitotuotteista, leivästä, hiutaleista, vihanneksista ja hedelmistä ja lihasta. Toisen haastateltavan seurakunnassa EU:n ruoka-apukasseja täydennetään Operaatiolta saatujen tuotteiden lisäksi ostamalla puuttuvia elintarvikkeita. Käytännöt jakavien järjestöjen välillä vaihtelevat myös siltä osin, saavatko kaikki hakijat samanlaisen kassin. Eräässä seurakunnassa näin on päätetty, toisessa perhekassit ovat hieman muita runsaampia.

 

”Koska kaikkia ruokia ei tuu sama määrä, jotakin tulee 300 kappaletta, jotakin sata kappaletta tai viiskyt, niin yritetään katsoo, et se lapsiperheen kassi olis semmonen mahdollisimman monipuolinen.” (H2)

 

Avustuskassien lisäksi ruokaa tarjotaan aterioina. Eräässä seurakunnassa tämä on käytäntönä aina, kun kasseja jaetaan. Ruoanvalmistukseen käytetään Operaatiolta saatuja tuotteita ja esimerkiksi seurakuntalaisten lahjoittamia raaka-aineita sekä seurakunnan itse ostamia tuotteita. Toisessa seurakunnassa ruoan tarjoaminen on yleistä tapahtumien yhteydessä. Eräs haastateltava kertoi esimerkin seurakuntansa Itsenäisyyspäivän juhlasta, jossa mukana olleille oli tarjottu ruokaa.

 

Haastatteluissa kävi ilmi, että Operaatio Ruokakassi saa lahjoituksena ruokatarvikkeiden lisäksi hieman vaatteita. Esimerkiksi Turussa sijaitseva vaatekauppa lahjoittaa poistovaatteita, lisäksi erilaiset kauppiaat ja maahantuojat antavat jonkun verran vaatteita. Rikkoutuneet lahjoitusvaatteet korjataan vapaaehtoisvoimin ennen niiden jakamista eteenpäin.

 

5.2.2     Tarve ja tarjonta

 

Tarve ruoka-avustuksille on kasvanut vuosien varrella. Kaikki haastateltavat kertoivat jonojen pitenemisestä ja kontaktien lisääntymisestä. Haastateltavien ajatukset ruoka-avun tarpeesta olivat melko yhtenäiset. Avustusten koettiin auttavan pienituloisia ja köyhiä ihmisiä konkreettisella tasolla. Hakijat nähtiin värikkäänä joukkona ihmisiä, joiden lähtökohdat tarpeelle olivat hyvinkin erilaiset. Esimerkkeinä hakijoista haastateltavat mainitsivat muun muassa eläkeläiset, perheet ja yksinhuoltajat, nuoret ja opiskelijat sekä pienituloiset, jotka nähtiin suurena kasvavana ryhmänä avustusten piirissä. Pakollisten menojen jälkeen rahaa ei jää juurikaan käteen.

 

”Et tavallaan sä oot töissä ja siinä mielessä sä oot ulkona sosiaalietuuksista, mut kun tää elämä on niin kallista, niin se kaikki fyrkka menee niinku siihen sen niitten laskujen maksamiseen ja systeemeitten hoitamiseen. Ja se osuus mikä sulla jää ruokaan, se on häviävän pieni.” (H1)

 

Operaatio Ruokakassin periaatteisiin kuuluu, että kaikki avunhakijat ovat oikeutettuja saamaan avustuskassin, erillistä tarvekartoitusta ei tehdä. Käytäntö on haastateltavien mielestä toimiva. Haastateltavat korostivat sitä, että jos avunhakija kokee tarvitsevansa ruokakassin, sen voi tulla hakemaan. Haastateltavat toivat esille myös sen, että vaikka Operaatio Ruokakassi toimii kristilliseltä pohjalta, kaikki avunhakijat ovat tervetulleita uskonnostaan riippumatta.

 

Useat haastattelemistani vapaaehtoistyöntekijöistä olivat kohdanneet ulkopuolisten kysymyksiä avunhakijoiden todellisesta avuntarpeesta. Haastateltavat kuitenkin kokivat avustuskasseja hakemaan tulevien ihmisten olevan liikkeellä oikeista motiiveista. Järjestelmän väärinkäyttäjien he näkivät olevan vain häviävän pieni joukko.

 

”(– –) et jos joku tulee esimerkiks kauppatorille itsenäisyyspäivänä kun siellä on tosi kylmä ja joutuu jonottamaan sitä tosi kauan, et saa sen ruokakassin, niin kyl hän varmaan sitä tarvii. Et emmä nyt usko, et sinne kukaan niinku huvikseen tulis seisomaan keskelle jäätävän kylmää toria hakemaan ruokakassia.” (H5)

 

Kasvavaan avuntarpeeseen on pyritty vastaamaan mahdollisimman hyvin. Saatujen ruoka-avustusten riittävyydestä haastateltavien mielipiteet hieman erosivat. Määrät vaihtelevat lahjoitusten mukaan, mutta aina jaettavaa on ollut edes jonkin verran. Eräs haastateltava koki, että jaettavaa ruokaa tarvittaisiin jatkuvasti lisää. Toinen koki ruoan ihmeellisesti aina riittäneen. Haastatteluissa toistui lahjoitusten varassa toimimisen epävarmuus. Yksi haastateltava kuitenkin kertoi suuriin tapahtumiin olevan mahdollista ostaa ruokaa lahjoituksin tulleilla varoilla. Näin jossain tilanteissa jakoja ei tarvitse järjestää pelkkien lahjoitusten varassa.

 

Tarjontaa myös mainostetaan. Haastateltavien mukaan seurakunnat ja järjestöt mainostavat omia ruoanjakojaan muun muassa omissa tilaisuuksissaan, erilaisissa medioissa, kuten lehdissä ja Operaation kotisivuilla. Suurimmista Operaatio Ruokakassin tapahtumista kerrotaan ihmisille julistein ja mainonnalla lehdissä. Ihmiset myös kertovat tapahtumista toisilleen tehokkaasti.

 

”(– –) se tieto kulkee paljon suusta suuhunkin, et onhan tää toiminta nyt ollut useamman vuoden jo Turun seudulla.” (H5)

 

5.2.3     Avunhakijoiden palaute ja toiveet

 

Haastateltavat olivat saaneet paljonkin palautetta avunhakijoilta. Palautetta kuulee heti ruoanjakotilanteessa tai sen jälkeen. Yleisin palaute oli aito kiittäminen. Avunhakijat kokevat ruoka-avun tarpeellisena ja myös ilmaisevat kiitollisuutensa.

                     

”(– –) ne kiittää, joskus kyyneleet silmissä, et tää ihan oikeesti siihen mun elämäntilanteeseen, tää oli se ainut apu” (H1)

 

”Kiitollisuus on varmaan se kaikkein suurin ja paras. Kyl he on kauheen kiitollisii ja tyytyväisii ja lähtee iloisena pois. Ja tarpeellisena he ilman muuta sen kokee. Monellehan se on niinku viikon tavallaan sellainen niinku kohokohta. Et tavallaan ilman tätä jäis monta ruokaa syömättä.” (H4)

 

Toiset avunhakijat vain kiittävät kassin saadessaan, toiset taas ottavat enemmän kontaktia ja tahtovat kertoa omista asioistaan laajemminkin. Haastateltavat kertoivat avunhakijoiden olevan joskus myös valikoivia ja kommentoivan kassin sisältöä. Kassien sisältöön avunhakijat eivät kuitenkaan voi vaikuttaa.

 

Avunhakijoiden toiveet kassien sisällöstä ovat melko yhtenevät. Usein toivotaan lihaa ja kalaa, eniten valmista ja täyttävää ruokaa. Myös hygieniatuotteita kysellään. Avunhakijoiden toiveet on kuultu, sillä haastettuluissa kävi ilmi, että juuri edellä mainittuja tuotteita pyritään hankkimaan ja saamaan enenevässä määrin.

 

Avunhakijoilla on kuitenkin vain vähän erityistarpeita suhteessa jaettavien avustusten kokonaismäärään. Suurin ryhmä ovat haastateltavien mukaan maahanmuuttajat, jotka eivät syö sianlihaa. Heidän kasseihin pyritään sianlihan sijaan laittamaan kalaa tai broileria. Myös erityisruokavaliot pyritään huomioimaan. Esimerkkeinä eräs haastateltava kertoi laktoosittomista tuotteista, joita on hyvin tarjolla sekä ajoittain saatavasta soijajogurtista, joka on ollut hyvä lisä valikoimaan. Myös keliakiaa sairastavat huomioidaan. Operaatio Ruokakassi on yhteistyössä gluteenittomia tuotteita valmistavan yrityksen kanssa ja he saavat myös kaupoilta joskus gluteenittomia tuotteita.

 

 

5.3    Vapaaehtoisten näkemykset

 

Tämän luvun tarkoitus on avata vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia ruoka-avustuksista haastattelujen pohjalta. Olen jakanut niin ikään kolmeen alalukuun, jotka ovat työn merkitys, vapaaehtoistyö ja yhteistyö sekä kehittämisideat.

 

5.3.1     Työn merkitys

 

Vapaaehtoiset kokivat auttamistyön merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi. Yhtenäisenä teemana läpi haastattelujen toistui lähimmäisistä välittäminen ja aito halu auttaa. Työn kautta haastateltavat kokivat pystyvänsä oikeasti auttamaan ihmisiä.

 

Ruoka nähtiin konkreettisena ja tarpeellisena apuna ihmisten hätään. Toisaalta se koettiin kuitenkin vain välineeksi, jonka avulla avunhakijoita voidaan auttaa enemmän. Työ on siis paljon muutakin kuin ruoan jakamista.

 

”Mut tosiaan se ruokakassi itsessään, kyllä se tietysti auttaa siihen konkreettiseen nälkään, et ei sitä voi sanoa, mut jos se meidän työ olis vaan pelkästään et täs on ruokakassi ja nähdään ensi viikolla uudestaan, niin siin ei oo mun mielestä mitään järkeä.” (H1)

 

Haastateltavat kertoivat, kuinka he ovat oppineet tuntemaan säännöllisesti ruokakassin hakevia ihmisiä. He ovat saaneet nähdä, kuinka ihmiset saavat otteen omasta elämästään. Työntekijöinä he ovat saaneet olla lähellä ja kuunnella, auttaa ihmisiä eteenpäin. Ihmisten parissa työskentely onkin jokaisen haastateltavan mielestä työn parasta antia. Myös työn hengellinen puoli koettiin tärkeäksi. Työ toimii kristilliseltä pohjalta ja haastateltavat kertoivat ihmisten saaneen uudenlaista toivoa elämäänsä juuri uskonratkaisun kautta.

 

”Yks on tietenkin tämä hengellinen puoli, et kun ihmisiä tulee uskoon, niin vaikka ongelmat ei sillä välttämättä ratkee, mut sit on aika hyvä mahdollisuus kuitenkin vähän päästä eteenpäin.” (H3)

 

Vaikka useat ruoanjakotilaisuudet sisältävät kristillisen ohjelmaosuuden, ruoka-apua halutaan jakaa jatkossakin kaikille avuntarvitsijoille. Ohjelmaa ei siis ole kuunneltava saadakseen ruokakassin. Jokaisen haastateltavan puheista kuului aito välittäminen ihmisistä, uskonratkaisu on jokaisen kävijän oma päätös, ei ehto avun saamiselle.

 

Haastateltavien mielipiteet avun pysyvyydestä olivat yhtenäiset. Ruoka-apu nähtiin pysyvänä auttamismuotona. Leipäjonojen ei nähty käyvän tarpeettomiksi kovin nopeasti.

 

”Et Jeesuskin sanoi, et köyhät teillä on keskuudessanne aina, niin varmaan se tulee näin olemaan, et sitä aina tarvitaan.” (H3)

 

”(– –) mä epäilen, että köyhyys ei maailmasta oo poistumassa, ainakaan ihan lähiaikoina.” (H5)

 

Kaikki haastateltavat kertoivat saaneensa positiivista palautetta työstään. He olivat kuulleet tekevänsä tärkeätä työtä, jota arvostetaan. Haastateltavat kokivat työllään olevan myös hyvä maine. Palautetta tulee niin lahjoittajilta kuin niiltä ihmisiltä, jotka ovat lukeneet työstä esimerkiksi lehdestä.

 

5.3.2     Vapaaehtoistyö ja yhteistyö

 

Operaatio Ruokakassi toimii vapaaehtoisvoimin eli kukaan mukana olevista työntekijöistä ei saa työstä palkkaa. Haastateltavat kokivat tämän työtään edistäväksi asiaksi. Vapaaehtoisuus oli tärkeää kaikille haastateltaville. Omassa elämässä vapaaehtoistyötä kuvailtiin olennaiseksi osaksi, joskin korostettiin sitä, ettei työtä tehdä kiitosten toivossa. Myös se nähtiin tärkeänä, että ympärillä on paljon vapaaehtoisia auttamassa. Kiitollisuus vapaaehtoisia kohtaan kuului haastateltavien puheissa.

 

”Suuri kiitos täytyy sanoo näille vapaaehtoistyöntekijöille. Et meilläkin on täs -- yli kakskymmentä ihmistä täällä. Ja joskus vähän enemmän vaihtelevastikin täällä. Ja ilman näitä ihmisiä tää ei toimis. Me ei jaettais yhtään kassia.” (H2)

 

”Siel on paljon hyviä ihmisiä, jotka antaa itsestään tosi paljon. Ja yhteiskunta ei pyöris, jos ei olis vapaaehtoisia.” (H1)

 

Vapaaehtoisia auttajia on työssä mukana paljon ja heitä on myös ollut riittävästi. Suuri osa vapaaehtoisista ryhtyy toimintaan Operaatiossa mukana olevien järjestöjen ja seurakuntien kautta. Toisaalta eräs haastateltava kertoi saaneensa eniten vapaaehtoisia mukaan kysymällä asiaa ihmisiltä henkilökohtaisesti. Toinen haastateltava kertoi mainostavansa tulevia Operaation tapahtumia ja vapaaehtoisten tarvetta sosiaalisessa mediassa. Monet halusivat auttaa, koska kokevat työn tärkeäksi. Usein myös avunhakijoista tulee auttajia. Yksi haastateltava kertoikin juuri tämän seikan tekevän työstä rikasta – saa olla tekemisissä niin monenlaisten ihmisten kanssa.

 

Yhteistyö on laajaa myös eri järjestöjen kanssa. Operaatio Ruokakassin piirissä tahoja on toista kymmentä. Eräs haastateltava kertoi yhteistyön olevan rikasta, mutta tuovan mukanaan myös paljon haasteita. Jokaisen järjestön omat toimintakulttuurit vaativat usein yhteensovittamista. Vapaaehtoiset kertoivat, että yhteistyötä tehdään myös muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi kolme haastateltavaa kertoi Hurstin työstä Helsingissä. Jos Operaatiolle tulee suuri lahjoituserä jotakin tuotetta, tuotteita jaetaan muiden avustusjärjestöjen kanssa ja vastaavasti toisinpäin.

 

5.3.3     Kehittämisideat ja tulevaisuuden näkymät

 

Jokaisella haasteltavalla oli monia työn kehittämisideoita. Ne koskivat niin oman seurakunnan ruoanjakelutoimintaa, Operaatio Ruokakassin yleistä suuntaa kuin valtion antamaa apuakin.

 

Toiveissa haastatelluilla on saada enemmän ihmisiä mukaan työhön. Työtä haluttaisiin haastateltavien edustamissa seurakunnassa laajentaa sosiaaliseen auttamiseen, myös rahallisen auttamisen mahdollisuutta tutkitaan. Yksi haastateltavista on suunnitellut ruoanjakojen yhteyteen esimerkiksi ilmaista hiustenleikkausta ja terveyspalveluja, joita vapaaehtoiset eri alojen ammattilaiset voisivat toteuttaa. Toinen haastateltava toivoi seurakuntaansa laajempaa vaatejakoa ja työttömien ruokailua.

 

Operaatio Ruokakassin piiriin haastateltavat toivoivat lisää yhteistyökumppaneita, jotta ruoanjakoa voitaisiin järjestää useammin. Työtä halutaan laajentaa ja uusia jäsenjärjestöjä halutaan mukaan. Haastateltavien mielipiteet Operaation tulevaisuudesta eivät kuitenkaan olleet yhtenäisiä. Työ nähtiin toisaalta riittävänä ja hienona nykyisellään, toisaalta haastatteluissa kävi ilmi pyrkimys kohti suunnitteilla olevaa toimintakeskusta, joka olisi Turun seudulla toimivien avustusjärjestöjen suuri yhteistyöhanke.

 

Jokainen haastateltava koki yhteiskunnan olevan velvollinen puuttumaan nälkäongelmaan entistä paremmin. Kaksi haastateltavaa ideoi yhteiskunnan myöntämää rahallista tukea avustusjärjestöille. Avulle nähdään suuri tarve ja se voitaisiin käyttää esimerkiksi Operaatio Ruokakassin logistisiin kuluihin. Yksi idea oli myös jonkinlainen ”veroporkkana” yrityksille ja tuottajille, jotta he hyötyisivät ruoan lahjoittamisesta enemmän kuin sen poisheittämisestä. Haastatteluissa kävi ilmi, että vapaaehtoiset kaipaavat valtiolta enemmän tukea kolmannelle sektorille. Resursseista ja käytettävissä olevasta rahasta on puutetta, koska työ toimii vapaaehtoisvoimin ja lahjoituksin. Tämä kävi ilmi neljästä haastattelusta.

 

Kuitenkin haastateltavat olivat kaikki sitä mieltä, että jatkossakin he haluavat panostaa aitoon ihmisistä välittämiseen ja läsnäoloon. Ruoka-avustusten kautta pyritään auttamaan ihmisiä kokonaisvaltaisesti. Ihmisiä halutaan tukea keskustellen ja auttaen kaikin mahdollisin tavoin tulevaisuudessakin.

 

”(– –) kylhän kolmattakin sektoria tarvitaan. Et ei me voida niin kuin ulkoistaa kaikkea auttamista ja välittämistä ja lähimmäisenrakkautta jollekin kunnalle tai valtiolle. Et kyl se niinku mun mielestä kuuluu jokaiselle.” (H5)

 

5.4    Yhteenveto

 

Olen koonnut tähän alalukuun tutkimukseni tulokset tiivistetyssä muodossa.  Operaatio Ruokakassin ruoka-avustukset koostuvat pääasiassa eri yritysten ja kauppiaiden lahjoituksista. Ne ovat usein vanhentuneita, vanhentumassa olevia, poistotuotteita tai pakkausviallisia. Avustuskassien sisältö vaihtelee saatavien lahjoitusten mukaan, kuitenkin pääasiassa kassit ovat melko monipuolisia. Kaikki jaettavat tuotteet tarkistetaan ennen jakamista, jolloin voidaan varmistua tuotteiden laadusta. Myös turvallisuus on huomioitu usealla tavalla Operaatio Ruokakassin toiminnassa. Jaettavien ruoka-avustuskassien lisäksi avunhakijoille jaetaan vaatteita sekä lämmintä ruokaa, joko säännöllisesti tai suurempien tapahtumien yhteydessä.

 

Ruoka-avun tarve on kasvanut viime vuosina. Avunhakijat ovat haastateltavien mukaan kirjava joukko erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä. Jokainen, joka katsoo tarvitsevansa avustuskassin, on tervetullut sen hakemaan. Avunhakijat antavat paljon positiivista palautetta. He toivoisivat avustuksien sisältävän lihaa sekä hygieniatarvikkeita.

 

Vapaaehtoiset kokivat työn tärkeäksi ja pysyväksi avustusmuodoksi. Työn suola on ihmiset, joihin on saanut sen kautta tutustua. Vapaaehtoiset ovat mukana aidosta halusta auttaa tarvitsevia, myös työn kristillinen puoli nähtiin tärkeänä. Haastatteluista kävi ilmi, että vapaaehtoisia auttajia on Operaatio Ruokakassin riveissä paljon. Vapaaehtoistyö nähdään koko toiminnan kulmakivenä. Myös yhteistyö Operaation jäsen- ja yhteistyöjärjestöjen kanssa on rikasta.

 

Operaatio Ruokakassin ja ylipäätään ruoka-avun kehittämisideoita haastateltavilla oli paljon. Työtä halutaan laajentaa moneen suuntaan. Yhteiskunnalta toivotaan resursseja ideoiden toteuttamiseen. Tärkeänä nähdään kuitenkin jatkossakin aito ihmisistä välittäminen ja siihen panostaminen.

 

6         Luotettavuus

 

Tässä osiossa pohdin tutkimukseni luotettavuutta ja tuon esille, mitä olen tehnyt luotettavuuden takaamiseksi. Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää, mitä ruoka-avustukset ovat ja millaisena työ näyttäytyy vapaaehtoistyöntekijöiden silmin. Tutkimukseni kohde oli yksi monen järjestön ja seurakunnan muodostama yhdistys, Operaatio Ruokakassi.

 

Teoriataustan rakensin niin ruoka-avun lähtökohtien kuin nykytilanteenkin varaan. Käsittelin myös eri avunantajatahoja ja heidän tapojaan toteuttaa työtä. Halusin ennen kaikkea selventää ruoka-avustuksien kirjavaa kenttää ja luoda vankan pohjan sille, mitä tutkimukseni itsessään käsittelee. Jotta voisi ymmärtää nykyisiä toimintamalleja, on esimerkiksi ymmärrettävä syitä koko ilmiön taustalla. Tutkielmani kirjallisuuslähteet ovat pääasiassa melko tuoreita. Olen teoriaosassa käyttänyt niin tilastotietoa kuin aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia havainnollistamaan ja todentamaan väittämiä.

 

Toteutin tutkimukseni laadullisin menetelmin haastatellen viittä vapaaehtoistyöntekijää yhdestä yhdistyksestä. Aineistoni koostui viiden henkilön ajatuksista ja kokemuksista suhteessa ruoka-avustuksiin. Koska kyseessä on kandidaatin tutkielma, minun oli tarkoin mietittävä kuinka rajaan tutkielman – aineksia laajempaankin tutkimukseen olisi aiheesta varmasti löytynyt. Aineistoni on melko suppea ja käsittelee aihetta vain Operaatio Ruokakassin parissa työskentelevien ihmisten näkökulmasta. Laajoja yleistyksiä ei siis voi aineiston pohjalta tehdä. Laadullisessa tutkimuksessa ei toisaalta ole tarkoituskaan pyrkiä laajoihin yleistyksiin, vaan pikemminkin pyritään kuvaamaan jotakin tapahtumaa tai ymmärtämään tiettyä toimintaa (Eskola & Suoranta, 2001, s. 61). Siitä tutkimuksessani oli juuri kysymys.

 

Haastatteluissa sain tietoa tarkemmin kahdesta Operaatio Ruokakassin jäsenseurakunnasta ja heidän käytänteistään suhteessa ruoka-avustuksiin. Siksi myös tutkimustuloksissa painottuvat vain näiden toimintatavat. Nämä ovat vain esimerkkejä - Operaatioon kuuluvien seurakuntien ja -järjestöjen välillä saattaa olla suuriakin eroja. Tutkimukseni luotettavuutta lisäsi kuitenkin mielestäni se, että kaikki haastateltavat olivat olleet Operaatiossa mukana pitkän aikaa ja näin ollen heillä oli myös paljon kokemusta yhdistyksen toimintatavoista sekä konkreettisesta ruoanjakelusta.

 

Koska aineistoni koostui teemahaastatteluista, näen tutkijan roolini melko suurena. Haastattelujen teemojen ja apukysymysten muodostaminen sujui melko vaivattomasti. Kuitenkin koin oman roolini keskustelun ylläpitäjänä etukäteen haastavaksi. Osaanko kysyä oikeat kysymykset ja näin saada haastattelutilanteista mahdollisimman paljon irti? Kuinka muodostaa luottamussuhde ja tutkijana toimia luontevasti osana sosiaalista vuorovaikutusprosessia? (Ks. esim. Eskola & Suoranta, 2001, s. 93). Olisin voinut paremmin varmistaa, että saan mahdollisimman paljon tietoa haluamastani aiheesta, jos olisin lähettänyt haastatteluni rungon ja apukysymykset etukäteen haastateltaville. He olivat tietoisia haastattelun aihepiiristä ennalta käsin, mutta runko olisi saanut heidät orientoitumaan tilanteeseen paremmin. Tämän ovat todenneet myös Tuomi ja Sarajärvi (2009, s. 73).

 

Haastattelutilanne oli minulle uusi, sillä en ole aikaisemmin haastatellut ihmisiä nauhurin kanssa. Jännitin juuri nauhoittamisen tekevän haastattelutilanteista turhan virallisia. Pelkoni osoittautui turhaksi, sillä tunnelma haastatteluissa muodostui välittömäksi. Pienen alkukankeuden jälkeen myös haastatteleminen alkoi sujua rennommin. Jokainen haastateltavistani oli ystävällinen ja innokas kertomaan omista kokemuksistaan. Oma kokemattomuuteni haastattelijana vaikutti jonkin verran haastattelutuloksiin, mutta koen kuitenkin osanneeni esittää asiani selkeästi ja tilanteet olivat antoisia.

 

Koin haastateltavieni yksityisyyden suojaamisen tärkeäksi, vaikka heistä kukaan ei sitä vaatinutkaan. Mielestäni näin on hyvä, eikä tutkimustuloksieni kannalta ole tarpeellista esittää henkilöllisyyksiä tai seurakuntien ja järjestöjen nimiä erikseen. Tutkimuksen kohteen, Operaatio Ruokakassin, tarkempi käsittely mielestäni riittää. En myöskään kokenut tärkeäksi eritellä haastateltavien sukupuolta, sillä tutkimukseni kannalta sillä ei ole merkitystä. Olen näin ollen merkinnyt kaikkia haastateltavia kirjaimella H ja numeroinut heidät sattumanvaraisesti.

 

Olen tutkijana pyrkinyt puolueettomuuteen. Yritin kuunnella haastateltavia niin kuin he asian kertoivat, vältin omien johtopäätöksien tekemistä ennakko-oletuksieni pohjalta. Kuitenkin aineiston analysointi on aina tulkinnallista. Yritin liittää tutkimusraporttiini aineistokohtia, jotka tukevat ja vahvistavat päätelmiäni, tähän myös Eskola ja Suoranta (2001) kehottavat (Eskola & Suoranta, 2001, s. 152). Olen myös pyrkinyt liittämään ihmisten sanomiset niiden oikeisiin konteksteihin analysoidessani aineistoani. Kieli ja kuvaukset ovat tilanteen tuottamia ja tilannetta tuottavia. (Peräkylä, 1990, Eskolan & Suorannan, 2001, s. 141 mukaan.)

7         Pohdintaa

 

Olen tutkimuksessani tutkinut ruoka-apua käytännön tasolla ja ruoka-apua jakavien vapaaehtoistyöntekijöiden näkökulmasta. Tässä luvussa kokoan yhteen tutkimuksessa ilmi tulleet asiat, käyn niitä läpi yleisellä tasolla sekä tutkimuskysymysten kautta. Tarkastelen tuloksia suhteessa taustateoriaan ja aiempien tutkimusten tuloksiin. Pohdinta ei kuitenkaan etene suoraan tutkimuskysymysten mukaan, sillä koen eri teemojen linkittyvän toisiinsa vahvasti, eikä niitä siksi ole tässä mielekästä erotella. Luvun lopuksi esittelen jatkotutkimusehdotuksia.

 

Työni valottaa ruoka-avustuksien laajaa kenttää Suomessa, kartoittaa eri avunantajatahoja sekä avaa avun käytännön puolia. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni pyrki selvittämään ruoka-avustusten elintarvikevalikoimaa ja sitä, kuinka avun tarjonta vastaa tarvetta. Toinen tutkimuskysymykseni käsitteli vapaaehtoisten kokemuksia ruoka-avusta ja heidän näkökulmaansa ilmiöön. Ruoka-avustusten sisältö ei ole yleensä ollut aihetta käsittelevien tutkimusten kiinnostuksen kohde, kuten eivät suoranaisesti myöskään vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset. Juuri siksi koen tutkimukseni mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi. Se tutkii tuoretta ja ajankohtaista asiaa uusin painotuksin.

 

Ruoka-apu oli alun perin tarkoitettu vain väliaikaiseksi avuksi laman kourissa taistelevien ihmisten akuuttiin hätään. Nyt kuitenkin 1990-luvun alun taloudellisesta taantumasta alkaa on runsas kaksikymmentä vuotta, eikä väliaikaisuus avun tarjoamisessa ole pitänyt paikkaansa. Apua tarvitaan edelleen ja avunhakijoiden muodostamat leipäjonot näyttävät jatkuvasti pitenevän. Myös haastattelemieni vapaaehtoistyöntekijöiden mielipiteet ruoka-avun jatkuvuudesta olivat suoraviivaiset; ruoka-avustuksille on jatkossakin tarvetta. Haastateltavien toiveena oli myös työn laajentuminen. Ruoan nähtiin kuitenkin olevan vain väline auttaa avuntarvitsijoita enemmän.

 

Pääsin osallistumaan Operaatio Ruokakassin jäsenseurakunnan leipäiltaan ja kokemaan työn käytännöllistä puolta. Mielestäni se toi tutkimukseeni aivan uudenlaista syvyyttä ja pääsin myös peilaamaan haastatteluissa ilmikäyneitä asioita suoraan käytäntöön. Osallistuminen leipäiltaan vahvisti vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia ja kertomuksia sekä piirsi minulle kokonaisvaltaisempaa kuvaa heidän tekemästään työstä.

 

Haastateltavillani oli selkeä käsitys avun tarpeesta ja he myös pyrkivät kehittämään työtä jatkuvasti vastatakseen paremmin avunhakijoiden tarpeisiin. Hyväntekeväisyyteen perustuva auttaminen ja ilmainen ruoka-apu saivat minut kuitenkin pohtimaan asiaa hieman syvällisemmin. Operaatio Ruokakassi on perustettu, sillä avuntarvitsijoiden hätä on nähty ja siihen on haluttu vastata. Niin avunantajat kuin avunhakijatkin kokevat ruoka-avun jakamisen tärkeäksi. Mitä ruoka-avustuksilta sitten voidaan vaatia? Ruoka-avustukset ovat hakijoilleen usein täysin ilmaisia. Sisältö vaihtelee suuresti, sillä tuotteet perustuvat pääasiassa lahjoituksiin. Avunhakijat eivät yleensä pysty itse vaikuttamaan kassin sisältöön. Ainoastaan allergiatapaukset ja esimerkiksi sianlihan välttäminen uskonnollisista syistä ovat peruste muokata kassin sisältöä. Haastattelemieni vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan avunhakijat ovat aidosti kiitollisia saamastaan avusta, eivätkä valitukset ole yleisiä.

 

Kuikka (2000) kertoo artikkelissaan, kuinka oli sosiaalineuvojana todistamassa tilannetta, jossa leipäjonossa ollut ihminen olisi halunnut vaalean leivän sijasta tummaa. Leipää jakava henkilö närkästyi ja kritisoi jälkeenpäin hakijaa – ”jos on oikeasti nälkä, niin ottaa sen mitä annetaan”. Köyhä ei saa itse valita, hänen tulee olla nöyrä ja hiljainen. (Kuikka, 2000, s. 183.) On vaikea määritellä, mikä on avunhakijan oikeus suhteessa kassin sisältöön. Toisaalta en myöskään koe sen olevan suoraan verrannollinen köyhän oikeuksiin, kuten kuuluu Kuikan (2000) johtopäätös. Omassa tutkimuksessani vapaaehtoistyöntekijät olivat kiinnostuneita avunhakijoista ihmisinä ja heidän auttamisestaan ja tukemisestaan kunkin senhetkisessä elämäntilanteessa.

 

Tutkimukseni kautta korostuu myös vapaaehtoistyöntekijöiden arvon näkeminen. He antavat paljon omaa aikaansa muiden auttamiseen ja koko työn ylläpitämiseen. Työ on omien havaintojeni perusteella ajoittain rankkaakin. Vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutuminen työhön ja heidän keskinäinen ryhmähenkensä nousivat esille leipäillassa. Työtä tehdään antaumuksella ja sen koetaan olevan merkityksellistä. Se tuo mielekästä sisältöä omaankin elämään. Vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksista huokui myös aito välittäminen avuntarvitsijoita kohtaan.

 

Havaitsin Salosen (2009) pro gradu -työssä yhtymäkohtia oman työni tuloksiin. Hän käsittelee työssään muun muassa uskonnon ja ruoka-apua jakavien tahojen suhdetta. Salosen (2009) aineiston muodostivat uskonnollistaustaiselta järjestöltä ruoka-apua saaneiden ihmisten haastattelut (Salonen, 2009, s. 28). Uskonto on monelle avustustaholle syy jakaa ruoka-avustuksia, ruoka-avun hakijoiden kertomuksien perusteella se on kuitenkin samalla yksi avun ongelmakohdista. Kristityt avunhakijat kokevat ruoka-apua jakavan tahon uskonnollisuuden hyväksi asiaksi, sillä sama arvopohja tekee avunhakemisen helpommaksi. Toisaalta uskonnollisuus nostaa avun hakemisen kynnystä muiden hakijoiden keskuudessa. (Salonen, 2009, s. 79, 81.)

 

Operaatio Ruokakassi toimii kristilliseltä pohjalta. Haastattelemani vapaaehtoistyöntekijät kokivat työn kristilliset arvot tärkeiksi. Myös Riches (2008) toteaa ruoka-avustustoiminnan usein vastaavan monien eri uskontojen käskyä huolehtia köyhistä ja hätää kärsivistä (Riches, 2008, s. 32). Operaatio Ruokakassin periaatteisiin kuitenkin kuuluu avun tarjoaminen kaikille sitä hakemaan tulleille, erillisiä tarvekartoituksia ei tehdä tai koeta tarpeellisiksi. Jos avunhakija kokee ruoka-apua tarvitsevansa, hänelle sitä myös annetaan. Ruoka-avustuksien jaon yhteyteen liittyy usein ohjelma-osuus, jonka sisältö on hengellinen. Tilaisuuteen ei kuitenkaan ole pakko osallistua saadakseen ruoka-avustuskassin. Tämä poikkeaa Salosen (2009) tutkimuksen tuloksista. Niissä käy ilmi avunhakijoiden kokemuksia siitä, kuinka uskonnolliseen tilaisuuteen osallistuminen oli ehto ruoan saamiselle (Salonen, 2009, s. 78). Käytänteet toki vaihtelevat eri organisaatioiden välillä, mutta oman tutkimukseni perusteella uskonto ei määritellyt avun jakamista.

 

Tutkimustulokseni ovat kiinnostavia ja sisällöltään laajempia kuin mitä osasin edes odottaa. Näin tulokset tavallaan pieninä polkuina, joista moneen voisi tarttua syvemminkin. Toisaalta aihe kokonaisuudessaan on hyvinkin laaja ja erittäin monitahoinen, joten aineksia uusille tutkimuksille varmasti riittää.

 

Alun perin suunnitelmani oli tutkia sitä, miten ruoka-avun hakijat osaavat käyttää saatuja ruokatarvikkeita, miten apu löytää kassista suuhun. Kuitenkin tämä tutkimukseni muokkautui vähitellen käsittelemään enemmänkin jaettavia ruoka-aineita ja vapaaehtoistyöntekijöiden näkökulmaa tuotteiden käytettävyyteen. Alkuperäinen aiheeni on mielestäni kuitenkin edelleen tärkeä ja tutkimisen arvoinen sekin. Näin ollen eräänä jatkotutkimusaiheena näkisin tärkeänä tutkia avunhakijoiden kokemuksia avustuksista, niiden hyödyllisyydestä ja käytettävyydestä. Kenties tutkimus voisi sisältää myös ruoanvalmistusta avustuselintarvikkeista avunhakijoiden kanssa. Näin tutkimuksella voisi olla tulosten lisäksi konkreettista hyötyä kohteelleen.

 

Lähteet

 

Alasuutari, P. (1999) Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

Elintarvikeapu yhteisön vähävaraisille vuonna 2011. Viitattu 15.1.2012. http://www.mavi.fi/fi/index/markkinatuet/eunruokaapuyhteisonvahavaraisille.html

Eskola, J. & Suoranta, J. (2001) Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.

EU-elintarviketuki – ruokaa tarvitseville. Viitattu 3.2.2012. http://www.kirkkopalvelut.fi/eu-elintarviketuki

EU:n ruoka-apuun kilpailutetaan kymmenen tuotetta. Viitattu 19.3.2012. http://www.mavi.fi/fi/index/tietoavirastosta/tiedotteet/ruoka-apukilpailutus.html

Glasser, I. (1988) More Than Bread. Ethnography of a Soup Kitchen. Tuscaloosa: The University of Alabama Press.

Heikkilä, M., Hänninen, S. & Karjalainen, J. (1994) Kokemuksia nälästä. Teoksessa M. Heikkilä, S. Hänninen, J. Karjalainen, O. Kontula & K. Koskela Nälkä. Stakes & STM: Raportteja 153. (ss. 59–120)

Heikkilä, M., Hänninen, S., Karjalainen, J., Kontula, O. & Koskela, K. (1994) Nälkä. Stakes & STM: Raportteja 153.

Heikkilä, M. & Karjalainen, J. (2000) Vuotoja hyvinvointivaltion turvaverkoissa. Kansalaiskeskustelun merkitys suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa. Teoksessa M. Heikkilä, J. Karjalainen & M. Malkavaara (toim.) Kirkonkirjat köyhyydestä. Kirkkopalvelujen julkaisuja n:o 5 (ss. 212–266). Pieksämäki: Kirkkopalvelut.

Hiilamo, H., Pesola, V. & Tirri, S. (2008) Kirkon ruoka-apu. Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen, K-M. Lehtelä & T. Silvasti (toim.), Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa (ss. 115–124). Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Hänninen, S., Karjalainen, J., Lehtelä, K-M. & Silvasti, T. (2008) Johdanto: Leipäjonosta ruokapankkeihin. Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen, K-M. Lehtelä & T. Silvasti (toim.), Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa (ss. 5–20). Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Jokinen, P. (2009, tammikuu, 14.). Suomi ei ole Tyynelle paratiisi. Vartti, 2., 4.

Kervinen, E. (2011, marraskuu 16.) EU:n ruoka-apu jatkuu. Helsingin Sanomat, 122., B3.

 Kontula, O. & Koskela, K. (1994) Ketkä Suomessa kokevat nälkää ja mistä syystä? Teoksessa M. Heikkilä, S. Hänninen, J. Karjalainen, O. Kontula & K. Koskela Nälkä. Stakes & STM: Raportteja 153. (ss. 39–57)

 Kontula, O., Koskela, K., Kananen, P. & Viinamäki, H. (1992) Taloudellinen muutos ja terveys. Sosiaali- ja terveyshallitus. Raportteja 67/1992. Helsinki: Valtion painatuskeskus.

Kuikka, M. (2000) Työttömien ja asunnottomien arki. Teoksessa M. Heikkilä, J. Karjalainen & M. Malkavaara (toim.) Kirkonkirjat köyhyydestä. Kirkkopalvelujen julkaisuja n:o 5 (ss. 174–185). Pieksämäki: Kirkkopalvelut.

Kylätasku, T. (2011, maaliskuu, 24.) Hätä on tämän näköinen. Kotimaa, 106., 813.

Lehtelä, K-M. (2010) Sosiaali- ja terveysalan ajantieto 2008–2010. Teoksessa M. Vaarama, P. Moisio & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2010. (ss. 252–265). Helsinki: Yliopistopaino.

 Lemmetyinen, A. (2000) Ruokapankit kirkon diakonian työmuotona. Teoksessa M. Heikkilä, J. Karjalainen & M. Malkavaara (toim.) Kirkonkirjat köyhyydestä. Kirkkopalvelujen julkaisuja n:o 5 (ss. 195–202). Pieksämäki: Kirkkopalvelut.

Malkavaara, M. (2002) Nälkä ja köyhyys kirkon asiaksi. Näkökulmia laman ja markkinakilpailun aikaan. Teoksessa V. Mäkinen (toim.) Lasaruksesta leipäjonoihin. Köyhyys kirkon kysymyksenä (ss. 283–312). Jyväskylä: Atena.

Massa, I., Lillunen, A. & Karisto, A. (2006) Ruokaan liittyvät uudet merkitykset. Teoksessa T. Mononen & T. Silvasti (toim.) Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. (ss. 156–182) Helsinki: Gaudeamus.

Metsähuone, P. (2001) Pelastusarmeijan ruoka-avun hakijoiden kokemuksia köyhyydestä 1990-luvun Suomessa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos.

Mäki, S. (2005) Leipäjonon arki. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Taloustieteen laitos.

Palander, S. & Pouke, A. (1996) Syrjäytyneitä ja syrjäytettyjä. Ääniä Helsingin leipäjonoista ja Kainuun kyliltä. Joensuu: Joensuun yliopiston monistuskeskus.

Paturi, M., Tapanainen, H., Reinivuo, H. & Pietinen, P. (toim.) (2008) Finravinto 2007 -tutkimus. The National FINDIET 2007 Survey.  Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 23/ 2008. Helsinki: Yliopistopaino.

Position of the American Dietetic Association: Food Insecurity in the United States (2010). American Dietetic Association, 110(9), 1368–1377.

Riches, G. (2008) Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen, K-M. Lehtelä & T. Silvasti (toim.), Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa (ss. 23–43). Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

 Salonen, A. S. (2009) Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Käytännöllisen teologian laitos.

Siiki, A-M. (2006) ”Se on ihan ehdoton se leipäjono” – selviytymistä köyhyydestä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan laitos.

 Siiki, A-M. (2009) Leipäjono auttaa köyhyydessä. Teoksessa V. Keskinen, M. Laine, M. Tuominen & T. Hakkarainen (toim.) Kaupunkiköyhyyden monet kasvot. Näkökulmia helsinkiläiseen huono-osaisuuteen (ss. 109–118). Helsinki: Erweko Painotuote Oy.

 Silvasti, T. (2006) Näkökulma globaaliin ruokaturvaan. Teoksessa T. Mononen & T. Silvasti (toim.) Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen. (ss. 183–211) Helsinki: Gaudeamus.

 Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2009) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Tuppurainen, E. (2009, toukokuu, 25.) Ruoka-avun antajilla on jaettavaa vähemmän kuin ennen. Helsingin Sanomat, 120., A10.

Vaarama, M., Moisio, P. & Karvonen, S. (2010a) Johdanto. Teoksessa M. Vaarama, P. Moisio & S. Karvonen (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2010. (ss. 10–19). Helsinki: Yliopistopaino.

 Vaarama, M., Moisio, P. & Karvonen, S. (toim.) (2010b) Suomalaisten hyvinvointi 2010. Helsinki: Yliopistopaino.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n www-sivut. Viitattu 22.3.2012. www.hurstinapu.net.

Weber, T. (2011, helmikuu, 16.) Köyhä syö pakosta epäterveellisesti. Kirkko&Kaupunki, Mielipide, 69., 28.

 

Liitteet

 

LIITE 1

 

Teemahaastattelun runko ja apukysymykset

 

  1. Yleistä

Kuka olet?

Miten olet päätynyt Operaatio Ruokakassin toimintaan? Miksi?

Mitä kuuluu vastuualueeseesi?

 

  1. Ruoka-avun tarve

Miten ruoka-avun hakijoiden määrä on vaihdellut vuodesta 2008?

Mitä kautta ihmiset löytävät tiensä ruoanjakotilaisuuksiin? Mainostus?

Miten ”leipäjono” on avuksi?

Mitä pitäisi tapahtua, jotta leipäjonot kävisivät tarpeettomiksi?

Miten yhteiskunnan tulisi mielestäsi puuttua ilmiöön?

 

  1. Ruoka-avustukset

Mitä ruoka-avustukset pitävät sisällään?

Mistä ruoka tulee?

Millä perusteella yritykset lahjoittavat tuotteita jakoon?

Millainen on tuotteiden laatu?

Kenelle kuuluu vastuu jaettavista tuotteista?

Miten turvallisuus on huomioitu? Esimerkiksi kylmäketju?

Kuuluuko avustuksiin muutakin kuin ruokaa?

Onko jaettavaa ruokaa ollut tarpeeksi hakijoihin nähden?

 

Voiko hakija vaikuttaa avustuksien sisältöön?

Miten hakijoiden erityisruokavaliot on huomioitu? (keliakia, laktoosi-intoleranssi, kasvissyöjät, sianlihattomuus)

Mitkä tuotteet ovat suosittuja?

Mitä avunhakijat toivovat ruoka-avustusten suhteen?

Millaista palautetta avunhakijat antavat ruoka-avustuksista?

 

  1. Ruoka-avun jakajana toimiminen

Miksi olet mukana OR:n toiminnassa?

Mikä on mielestäsi parasta ruoka-avustustoiminnassa?

Millaista palautetta saat työstäsi? Ja keneltä?

Millaisia ulkopuolelta tulevia asenteita olet kohdannut?

Millainen on mielestäsi OR:n tulevaisuus? Toiveet ja haaveet jatkosta?