Ajateltavaa köyhyydestä ja sen todellisuudesta tilastojen ja tutkimusten ulkopuolelta

Torstai 1.12.2011 klo 17:41 - Katja T. Ärling

Köyhyyden mittaamistavat tuottavat haasteita. Miten objektiiviset tekijät tai subjektiiviset kokemukset tulisi arvioida? Eri ryhmien, kuten:  työlliset, aktiiviset ja passiiviset työttömät, syrjäytyneet, vapaamatkustajat ja väärinkäyttäjät. Ryhmät poikkeavat toisistaan toimintavalmiuksiensa suhteen, jolloin yksilön vastuu on ongelmallinen. Yhteiskunnassa on aina niitä, jotka eivät lähtökohtaisesti kykene onnistumaan tai menestymään elämässään.

Toisaalta yrityseliitit tai politiikassakin toimivat tahot saattavat erityisasemassaan nauttia huomattavia etuja ja palkkioita ja näin loittonevat tasa-arvosta. Akavan puheenjohtaja  Sture Fjäder peräänkuuluttaa yleistä moraalitajua kansakunnallemme ja on huolissaan epäoikeudenmukaisuudesta, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa.  Tällä ryhmällä on varaa palkata jälkeläisilleen yksityisopettajia – ja valmentajia takaamaan turvatumman tulevaisuuden. Lasten kasvatus tai sen puute inhimillisenä pääomana on kuitenkin vaikea määritellä tai arvottaa.

Väliinputoajat saattavat ollakin tavallisia työläisiä, jopa johtavissa asemassa olevia, jotka eivät ole oikeutettuja tukien piiriin; näin käytännössä heidän varallisuusresurssinsa ovat kaikkein heikommat.

Joku vapaaehtoistyöntekijä saattaa työskennellä 1500-3000 tuntia vuodessa, eikä silti ole varaa maksaa lasten harrastuskustannuksia tai hoitaa terveyttään käymällä säännöllisesti esim. hammastarkastuksissa saatikka olisi varaa ostaa silmälaseja. Eräät lähikaupatkin tunnistavat kaukaa ne tutut tyypit, jotka maksavat pullokuiteilla tai osan kolikoilla ja sitten kortilla, jos siinä vielä voimaa.

Näissä tilanteissa tuntee silloin viimeistään itsensä ehkä hieman köyhäksi, kun pitää löytää lapsien bussikortteja varten rahaa; vuodenajan kylmetessä on hankalaa  pyöräillä ja toisaalta niidenkin kunnostaminen ja varustus maksaa rahaa.  Kaikki eivät hae toimeentulotukea, vaikka olisivat tulojen perusteella sitä oikeutettuja saamaan. Edellä esitetty voi olla jollekin narsistista egokuvausta tai ahdistusta siitä, että löytää itsensä empiriasta?

Nyt on markettien tiskeillä tarjontaa niin runsaasti, että on todellakin varaa valita. Vallan juhlavaa oli vielä 70-80-lukujen tietämillä, kun lauantai-iltaan kuului nimensä veroisesti -sauna ja  -makkara ja ranskanleipä. Tätäkin taustaa vasten varttuneempi väki muistanee omat kokemukset sota-aikojen Suomen olosuhteiden kurjuudesta ja toivottomuudesta. Saamme olla todella kiitollisia nyky-Suomessa, jossa kuitenkin on himpun verran asiat paremmin kuin jossain muualla maailman kolkassa.

Enemmistö ihmisistä uskoo, että köyhyys johtuu jostakin näistä tekijöistä: epäoikeudenmukaisuus, laiskuus, epäonni tai nykyinen kehitys. Nykyään puhutaan A-kansalaisten vastakohtana syrjäytyneistä, sellaisista ihmisistä jotka ovat jääneet yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Normalisaatioon liittyy tietty toimeentulo, elinolot ja elämäntapa. Kulutusyhteiskunnan käsite on tärkeimpiä teemoja keskusteltaessa oikeutuksesta modernissa kapitalismissa. Mainittu käsite voidaan ymmärtää sekä myönteisesti että kielteisesti. Yltäkylläisyys tuo mieleen hyvinvoinnin kun taas tuhlailevaisuus ja huono maku sen ikävämpää ulottuvuutta. Teoreettisella tasolla yhteiskuntatieteissä käsite on sijainnut ideologisessa omahyväisyyden ilmapiirissä. Siinä kuluttajat ovat yhdenmukaisia toistensa matkijoita ja kulutus on elämän tärkein sisältö jättäen taakseen hengelliset ja henkiset arvot.

Lopuksi siteeraan Sari Essayahin Moral hazard nimittämästään
kolumnista  kysymyksen: "Kuinka moni meistä voi illalla päänsä pielukselle painaessaan koko sydämestä huokaista sananlaskun sanat: Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää."


Parhaimmin, Katja T. Ärling jolla ei ole feisbuukkia