Antaminen on vaativa taitolaji

Maanantai 19.12.2011 klo 5:14 - Isa Merikallio.

Antaminen on vaativa taitolaji. Kuinka oleellista on antamisen määrä? Kuinka oleellista on antamisen laatu? Entä pitäisikö itsellekin keksiä jotakin…

Antaessaan saa, sanotaan. Niinpä, mutta mitä oikeastaan saa, kun antaa? Saa – antaa. Siinäpä se karussa yksinkertaisuudessaan. Mitä odotit?

Antaessaan jotakin itselle ei kovin tärkeää saa useimmiten vastalahjaksi kiitollisuutta tai ainakin hyvän mielen, heti tai myöhemmin. Lapioin oman pihani lisäksi samalla naapurin vanhan rouvan portailta lumet. Hän kiitti lämpimästi. Minulta kului siihen lyhyt hetki, jota en muuten olisi käyttänyt mihinkään erityisen tähdelliseen. Tuttava oli loukannut jalkansa, joten lupasin kyyditä hänen tyttärensä harrastukseen samaa matkaa kuin vein oman lapseni. Lahjoitin kolme kymppiä hyväntekeväisyyskeräykseen.

Tyypillisiä arjen antamisia, joista kiitettäessä on helppo huikata ”eipä mitään!” ja tarkoittaa sitä.

Antaessaan saa tuntea itsensä hyväksi, hyveelliseksi. Hyväntekijäksi, tarpeelliseksi, ehkä merkitykselliseksi, arvokkaaksi, tärkeäksikin. Saattaapa antaja tuntea itsensä myös vahvaksi. Antaja on riippumaton, vastaanottaja on tarvitseva, tilanteessa heikompi. Jo itsensä vahvaksi ja tärkeäksi tunteminen on hyvin palkitsevaa – tosin ei vielä sielulle, vaan egolle. Miten saada antamisesta jotain enemmän? miettii filosofi, kun taiteilee sormet teipissä vastahankaisten joulupaperien parissa hikoillen.

Kuinka oleellista on antamisen määrä? Entä jos lupautuisin lapioimaan naapurin tädin lumet aina kun lunta sataa? Jos kolme kymppiä hyväntekeväisyyteen tuotti niin paljon hyvää mieltä antajassa ja saajassa, entä jos antaisin kolmesataa, tai kaiken pakollisten menojen jälkeen ylijäävän rahan palkastani? Seuraisiko siitä epämukava arki vai merkityksellinen elämä? Ehkä molemmat? Kuitenkin monissa psykologisissa kokeissa on todettu, että auttamisen määrän kasvattaminen tai antamiskertoihin sitoutuminen vähentää selvästi halukkuutta antamiseen.

Jos määrän kasvattaminen ei ole oikea ratkaisu, entä antamisen laatu? Jos antaessaan saa hyvää mieltä, niin mitä saa, kun antaa jotain antajalle itselleen tärkeää, sellaista jota kovasti itse haluaa tai peräti tarvitsee? Eikö siitä pitäisi seurata vielä enemmän hyvää mieltä, onnellisuutta, antajallekin?

Eräs johtaja oli ottanut vaikeuksissa olevan yrityksen, uppoavan laivan pelastamisen tehtäväkseen. Hän sitoutui tekemään parhaansa, jotta yrityksestä tulisi jälleen kannattava. Hän panosti työhönsä todella paljon aikaa ja energiaa. Hän halusi pelastaa työpaikkoja. Hän halusi onnistua. Itse asiassa jälkeenpäin hän koki, että hänen tarvitsi onnistua, sillä jotain, mitä hän ei todellakaan kestä, on epäonnistuminen jossakin itselleen tärkeässä tehtävässä.

Kolmen vuoden uurastuksen ja muutosten jälkeen yritys pääsi jo nollatulokseen, kun alkoi lama. Tilaukset hyytyivät. Yrityksen suurimman asiakkaan talous romahti. Yritys oli kunnossa, mutta ympäristö ei. Tappiot olivat väistämättömät ja niiden takaisinmaksu tulisi kestämään useita vuosia. Johtaja irtisanoutui ja masentui syvästi. Tämä jäi hänen viimeiseksi työsuoritteekseen. Hän koki panostaneensa liikaa, uhranneensa liikaa aikaa perheeltään ja hyvinvoinniltaan työllensä. Hänen olisi sittenkin tarvinnut pitää koko ajan omasta elämästään parempaa huolta, vaikka se olisi johtanut yrityksen hiukan hitaampaan nousuun.

Hän antoi työpanoksensa tyydyttääkseen halujaan, eikä todellisia, aitoja, syviä tarpeitaan. Hän antoi paljon, mutta siitä ei seurannutkaan mielihyvää antajalle eikä lopulta edes saajalle: työntekijät olisivat hakeutuneet muualle töihin hyvän taloustilanteen aikana, jollei johtaja olisi sinnitellyt yritystä pystyssä pitäen. Nyt työtä oli vaikea saada, eivätkä työntekijät olleet johtajalle kiitollisia.

Keski-ikäinen Maria puolestaan on suorastaan antamisen maisteri. Niin pitkään kuin hän muistaa, hän on asettanut elämässään muiden tarpeet ja toiveet ensisijaisesti omiensa edelle. Olipa kyse perheen aikatauluista, työtehtävien jaosta, valinnoista mitä ruokaa syödään, mielipiteistä tai mistä teemoista keskustellaan, hän on antanut ensisijaisesti muille tilaisuuden päättää ja avustanut toisten päätösten toteuttamisessa.

Katsoessaan elämäänsä taaksepäin nyt hän kokee jättäneensä omia emotionaalisia ja sosiaalisia, jopa fyysisiä tarpeitaan huomiotta tyydyttäessään muiden haluja ja toiveita elämänsä aikana. Itse hän ei ole ehtinyt eikä jaksanut erityisemmin toivoa ja unelmoida, hän on vieraantunut vuosien varrella omasta itsestään. Hän koki, ettei tarvitse mitään, hänellähän on kaikki ”ihan hyvin”.

Vasta johtotehtävissä toimineen puolisonsa yllättävän kuoleman jälkeen Maria on tutustunut itseensä. Hän ymmärtää nyt, miksi ylipaino on ollut hänelle vuosikaudet iso ongelma: syöminen oli usein ainoa hänen itsellensä sallima lohduke ja lepohetki muiden tarpeiden ja halujen tyydyttämistyöstä. Hän koki suorastaan tarvitsevansa herkkuja.

Hän on myös ymmärtänyt, miksi tietyt krooniset sairaudet ovat olleet niin iso osa hänen elämäänsä: nekin ovat antaneet syitä olla huolehdittavana, tosin pääosin terveydenhuollon ammattilaisten toimesta, ja sairastaminen on myös antanut tilaisuuden olla joitakin hetkiä huolehtimatta muista. Hän on oikeastaan tarvinnut myös sairauksiaan, vaikka olisi halunnut olla hoikka ja terve.

Jos antaessaan saa, miksi Maria ei ole aivan erityisen onnellinen annettuaan niin paljon ja itselleen tärkeää? Hän halusi kovasti olla pidetty. Mutta Maria tarvitsi jotain muuta, hän tarvitsi omien tarpeidensa kuuntelua, huomaamista, itsestään huolehtimista. Juuri sitä, jota hän kuvitteli muiden tarvitsevan häneltä. He toki halusivat tätä, mutta eivät laisinkaan tarvinneet. Mies olisi ehkä herännyt pitämään itsestään huolta ajoissa ja lapsetkin pärjäisivät paremmin nyt itsenäisinä, jollei hän olisi tasoitellut heidän tietään niin paljon.  

Millaisia johtopäätöksiä voimme tästä solmuisesta antamisen vyyhdestä löytää? Anna vain jotakin itsellesi riittävän vähäpätöistä? Ei sentään! Mutta antaminen on erittäin vaativa taito. Antaminen, lähimmäisen rakastaminen ei olekaan kuin kaunis ruusu, vaan kuin miekka. Sillä voi valloittaa, puolustaa, raivata tietä viidakossa ja vuodattaa verta. Jollet ole sen käytössä taitava, voit vahingoittaa itseäsi ja muita.

Opettele miekan käsittelyä aluksi hyvin varoen, keskittyen. Aloita omasta asennostasi ja otteesta, siitä miten pidät miekkaa omassa kädessäsi. Vasta sen jälkeen seuraa huomiota miekan terään ja mihin se koskettaa. Useimmat meistä tarttuvat miekkaan huolimattomasti ja saavat hyvää tarkoittaen vahinkoa aikaan. Väärällä otteella miekka myös väsyttää miekkailijan helposti.

Pidä huoli, että kiinnität oman happinaamarisi ensin ja kunnolla, ennen kuin autat muita. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jollet ensin rakasta itseäsi hyvin, et voi osata rakastaa lähimmäistäsikään hyvin, oikealla tavalla. Se mitä sinä haluat, ei todennäköisesti ole se, mitä lähimmäisesi haluaa, tai edes tarvitsee. Eikä se, mitä sinä itse haluat, todennäköisesti ole sitä, mitä sinä itse tarvitset. Ja se, mitä kuvittelet tarvitsevasi, on todennäköisesti jotain aivan muuta kuin mitä todella tarvitset.

Itsensä rakastamiseen vaaditaan huima annos itsetuntemusta. Sekään ei vielä riitä, vaan tarvitaan lisäannos. Ja vielä lapiollinen lisää! Lahjalistan ensimmäiseksi onkin syytä kirjoittaa aina oma nimi ja käyttää paljon aikaa juuri oikean lahjan pohdintaan.

Ja vasta sitten, kun olet suorittanut itsesi rakastamisopinnot kunnialla maisteriksi asti, on varsin todennäköistä, että sisimmästäsi kumpuaa palava halu, nimittäin halu antaa. Antamisen sopiva määrä ja laatu löytyvät kuin itsekseen, taitavan taiteilijan siveltimen vedoin. Ja mitä itse saat? Se ei ole enää merkityksellistä, mutta saat kylpeä ehtymättömässä elämänilossa!

Antoisaa Joulun aikaa

(Teksti lainattu Hyvejohtajuus-sivustolta)

Ajateltavaa köyhyydestä ja sen todellisuudesta tilastojen ja tutkimusten ulkopuolelta

Torstai 1.12.2011 klo 17:41 - Katja T. Ärling

Köyhyyden mittaamistavat tuottavat haasteita. Miten objektiiviset tekijät tai subjektiiviset kokemukset tulisi arvioida? Eri ryhmien, kuten:  työlliset, aktiiviset ja passiiviset työttömät, syrjäytyneet, vapaamatkustajat ja väärinkäyttäjät. Ryhmät poikkeavat toisistaan toimintavalmiuksiensa suhteen, jolloin yksilön vastuu on ongelmallinen. Yhteiskunnassa on aina niitä, jotka eivät lähtökohtaisesti kykene onnistumaan tai menestymään elämässään.

Toisaalta yrityseliitit tai politiikassakin toimivat tahot saattavat erityisasemassaan nauttia huomattavia etuja ja palkkioita ja näin loittonevat tasa-arvosta. Akavan puheenjohtaja  Sture Fjäder peräänkuuluttaa yleistä moraalitajua kansakunnallemme ja on huolissaan epäoikeudenmukaisuudesta, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa.  Tällä ryhmällä on varaa palkata jälkeläisilleen yksityisopettajia – ja valmentajia takaamaan turvatumman tulevaisuuden. Lasten kasvatus tai sen puute inhimillisenä pääomana on kuitenkin vaikea määritellä tai arvottaa.

Väliinputoajat saattavat ollakin tavallisia työläisiä, jopa johtavissa asemassa olevia, jotka eivät ole oikeutettuja tukien piiriin; näin käytännössä heidän varallisuusresurssinsa ovat kaikkein heikommat.

Joku vapaaehtoistyöntekijä saattaa työskennellä 1500-3000 tuntia vuodessa, eikä silti ole varaa maksaa lasten harrastuskustannuksia tai hoitaa terveyttään käymällä säännöllisesti esim. hammastarkastuksissa saatikka olisi varaa ostaa silmälaseja. Eräät lähikaupatkin tunnistavat kaukaa ne tutut tyypit, jotka maksavat pullokuiteilla tai osan kolikoilla ja sitten kortilla, jos siinä vielä voimaa.

Näissä tilanteissa tuntee silloin viimeistään itsensä ehkä hieman köyhäksi, kun pitää löytää lapsien bussikortteja varten rahaa; vuodenajan kylmetessä on hankalaa  pyöräillä ja toisaalta niidenkin kunnostaminen ja varustus maksaa rahaa.  Kaikki eivät hae toimeentulotukea, vaikka olisivat tulojen perusteella sitä oikeutettuja saamaan. Edellä esitetty voi olla jollekin narsistista egokuvausta tai ahdistusta siitä, että löytää itsensä empiriasta?

Nyt on markettien tiskeillä tarjontaa niin runsaasti, että on todellakin varaa valita. Vallan juhlavaa oli vielä 70-80-lukujen tietämillä, kun lauantai-iltaan kuului nimensä veroisesti -sauna ja  -makkara ja ranskanleipä. Tätäkin taustaa vasten varttuneempi väki muistanee omat kokemukset sota-aikojen Suomen olosuhteiden kurjuudesta ja toivottomuudesta. Saamme olla todella kiitollisia nyky-Suomessa, jossa kuitenkin on himpun verran asiat paremmin kuin jossain muualla maailman kolkassa.

Enemmistö ihmisistä uskoo, että köyhyys johtuu jostakin näistä tekijöistä: epäoikeudenmukaisuus, laiskuus, epäonni tai nykyinen kehitys. Nykyään puhutaan A-kansalaisten vastakohtana syrjäytyneistä, sellaisista ihmisistä jotka ovat jääneet yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Normalisaatioon liittyy tietty toimeentulo, elinolot ja elämäntapa. Kulutusyhteiskunnan käsite on tärkeimpiä teemoja keskusteltaessa oikeutuksesta modernissa kapitalismissa. Mainittu käsite voidaan ymmärtää sekä myönteisesti että kielteisesti. Yltäkylläisyys tuo mieleen hyvinvoinnin kun taas tuhlailevaisuus ja huono maku sen ikävämpää ulottuvuutta. Teoreettisella tasolla yhteiskuntatieteissä käsite on sijainnut ideologisessa omahyväisyyden ilmapiirissä. Siinä kuluttajat ovat yhdenmukaisia toistensa matkijoita ja kulutus on elämän tärkein sisältö jättäen taakseen hengelliset ja henkiset arvot.

Lopuksi siteeraan Sari Essayahin Moral hazard nimittämästään
kolumnista  kysymyksen: "Kuinka moni meistä voi illalla päänsä pielukselle painaessaan koko sydämestä huokaista sananlaskun sanat: Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää."


Parhaimmin, Katja T. Ärling jolla ei ole feisbuukkia

Millainen on köyhän huuto?

Keskiviikko 13.7.2011 klo 7:03 - Medi

Antakaa te heille syötävää!

Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot. Ps.104:27-30

Ylistäkää Jumalaa, te Herran palvelijat! Jaakobin suku, kunnioita häntä, palvele vavisten, Israelin kansa! Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan lupaukseni.   Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi, Herraa etsivät ylistäkööt häntä! Olkoon teillä voimaa ja rohkeutta iäti! Muistakoot maan kansat tämän teon ja kääntykööt hänen puoleensa. Kumartakoot häntä myös vieraat heimot, sillä Herran on kuninkuus! Hänen valtansa alla ovat kaikki kansat. Ps 22:24-29

Psalmien teksteissä tuodaan esille köyhyyttä; köyhien syöminen ja kylläiseksi tuleminen on niin keskeinen asia, että se tekee Jumalan tunnetuksi myös Israelin ulkopuolella. Jumalan kuninkuuden tunnusmerkki on siinä, että myös köyhät ovat kutsuttuja syömään yhteiselle aterialle.

Köyhien syömisestä ja kylläisyydestä huolehtii Turunkin seudulla Operaatio Ruokakassi jäsen- ja yhteistyötoimijoidensa kautta päivittäin. Kun ruoanjakamiset alkoivat Suomessa 90-luvulla, sitä pidettiin alkuun käsittämättömänä seikkana. Samoin siihen katsotaan karsaasti 2000-luvullakin. Hyvinvointivaltiossa ei kenenkään pitäisi nähdä niin suurta leivän pulaa, että ruokaa pitäisi jakaa. Aluksi ruoanjakaminen oli protesti, jossa pitkien jonojen avulla haluttiin tehdä köyhien asema tunnetuksi, mutta nämä jonot ovat jääneet yhteiskuntaamme pysyväksi käytännöksi. Ruokaa jonotetaan, vaikka se toisten mielestä leimaa ja syö ihmisarvoa. Jotakin on kuitenkin nälkäisenkin syötävä.

Kriitikkojen mielestä ruokajakeluihin liittyy monia ongelmia: ne saattaa kohteellistaa avuntarvitsijat ja tehdä ihmiset riippuvaisiksi avusta. Ruoka-apu antaa ainoastaan ensiavun tilanteessa, jotka pitäisi ratkaista asianmukaisemmin ja ihmisarvoa paremmin kunnioittaen. Riippumatta siitä kuka leipää jakaa ja saadaanko köyhien tilanne joskus parempaan tilaan, Luojan luomalle leivälle on ottajia, kun sitä jaetaan.

Useat sosiaalitoimistot kohtelevat köyhiä kuin mitäkin tunteettomia olioita. Jonot ovat käsittämättömän pitkiä; sosiaalityöntekijälle soittamisen ja vastaanotolle pääsemisen välisestä ajasta harva on kiinnostunut. Oman päivätyöni kautta olen useasti saanut kohdata monien sosiaalitoimiston työntekijöiden olevan todella nuivia, jopa vihamielisiä, köyhää asiakastaan kohtaan. Kanssakäyminen on kylmäkiskoista, sadattelevaa, halventavaa ja alaspainavaa. Avuntarvitsijoilta evätään harkinnanvaraiset avustamiset. Unohdetaan, että ihminen on kokonaisuus, ei vain oppikirjojen määrittelemä epämääräinen möykky. Joskus vasta silmiä aukaiseva diakoninen virkapuhelu saa aikaiseksi sen, minkä alansa ammattilainen sosiaalityöntekijä olisi pitänyt tehdä jo oman harkintavaltansa ja kykynsä mukaan asiakkaan kokonaistilannetta helpottamiseksi.

Ihminen kaipaa toisen ihmisen ihoa

Sanaa, soppaa ja saippuaa on Pelastusarmeijan työstä tuttu sloukani. Kuinka osuvat nuo sanat ovatkaan olleet aikanaan ja ovat vieläkin. Turussa monet tahot jakavat lahjoitettuja ruokia avuntarvitsijoille ja hyvä niin. Monesti sivusta seuraaja jää kuitenkin miettimään, mikä on kaiken motiivi ja mitä muuta avunantajat tarvitsijoille voisivat tarjota. Useampi kuin joka toinen apua elämäänsä etsivä hakee yhteisöä, jonne voisi kuulua vajavaisena tai henkilöä, jolla olisi aikaa kysyä oikeasti MITÄ SINULLE KUULUU?

Toisinaan seurakunnissa järjestetään yhteisiä ruokailuja – näin voisi toimia useamminkin. Yhteisen aterian merkitys tulee hyvin esille, kun tarkastelee kristittyjen varhaisvaiheita. Yhteisellä aterialla on moniulotteinen merkitys. Se muistuttaa osuvasti siitä, ettei ruokajakelussa ja syömisessä ole kysymys vain ravinnon saamisesta vaan ihmisyyden muistamisesta.

Sairas köyhyys

Miten köyhyys ja sairaus syntyvät? Nykyajan länsimaissa köyhyys ja sairastuminen näyttävät kulkevan käsi kädessä: 2000-luvun Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan ihmisen sosioekonomisella asemalla on merkittävä vaikutus terveyteen. Simppelimmillään voidaan sanoa, että köyhyys lisää sairastuvuutta ja joka taasen aikaansaa köyhtymistä. Niin kuin tiedämme, köyhyys ei ole ainoastaan materiaalista tai taloudellista puutetta, vaan se merkitsee myös yhteiskunnallisen aseman muutosta, marginaaliin joutumista ja vaikutusvallan sekä mahdollisuuksien kaventumista – Olikohan tämä myös Jobin kokemus? Hänhän oli aikakautensa vaikutusvaltainen henkilö yhteisössään ja hetkessä kaikkien hyljeksimä ja halveksima, jopa oman perheeensä (Job 19:13-20).

Jobin kirja kertomus on avannut lohdun näkymiä monille köyhille ja kärsiville kautta koko maailman. Kertomuksesta piirtyy kuva ihmisistä, joiden huono asema on sysännyt heidät kaikin tavoin yhteiskunnan marginaaliin ja normaalin ihmisten välisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Keitä sitten nämä Jobin kirjan ”hylkiöt” ovat tämän päivän Suomessa? Ovatkohan he niitä yhteiskunnan viimeistenkin tukiverkkojen ulkopuolelle pudonneita? Sairas köyhyys –tutkimus kertoo näiden ihmisten olevan heitä, jotka ovat sekä psyykkisesti että fyysisesti vakavasti sairaita ja sen vuoksi ajautuneet elämään lähes täysin ihmisyhteisön ulkopuolella.

Tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta ja puolustakaa sorrettuja

Herra asettuu käymään oikeutta, hän ryhtyy tuomitsemaan kansaansa. Hän tulee ja vaatii tilille kansansa vanhimmat ja hallitusmiehet: - Te olette riistäneet tyhjiin, te olette tärvelleet viinitarhan, köyhien omasta te olette koonneet omaisuutenne. Millä oikeudella te ruhjotte minun kansaani, iskette köyhiä vasten kasvoja? Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot. (Jes. 3:13-15)

Jesajan kirja on aina ollut yksi VT:n suositummista teoksista. Jesaja kirjassaan kyseenalaistaa sen pohjan jolle jumalanpalveluksemme ja uskonnollisuutemme perustuvat. Jesajan näkee, että oikea jumalanpalvelus kulkee käsi kädessä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuuden kanssa. Kristillinen spirualiteetti ja yhteiskunnallinen aktivismi eivät ole toisilleen vastakkaisia ilmiöitä, vaan ne kuuluvat yhteen.  Ahneuden, itsekkyyden ja yksisilmäisen oman edun tavoittelun sekä heikompien sortamisen hän tuomitsee jyrkästi. Erityistä arvostelua esitetään epärehellisiä vallanpitäjiä kohtaan, olivat he sitten hengellisiä tai maallisia valtaapitäviä. Yksi aikamme merkittävimmistä hengellisistä opettajista ja kontemplatiivisen rukouksen isä, sisterssiläismunkki Thomas Keating kirjoittaa: ” On mahdotonta olla kristitty välittämättä yhteiskunnallisista ongelmista. Ei ole mitään syytä, miksi kenenkään pitäisi kärsiä nälkää edes yhden päivän ajan.”

Kristinusko on köyhien uskonto

”… Herra, milloin me näimme sinut janoisena, nälkäisenä, alastomana, vailla kotia…” (Matt. 25:31-46). Vaikka muidenkin uskontojen piirissä tunnetaan kertomuksia, joissa "jumala" ottaa jonkun vähäosaisen ihmisen hahmon ja tarkkailee sen kautta, miten ihmiset suhtautuvat köyhiin, sairaisiin tai muuten apua tarvitseviin lähimmäisiin. Niin kristinuskossa Jumala kuitenkin tulee aivan oikeasti ihmiseksi maan päälle, ei siis vain valepuvussa ihmisiä tarkkailemaan.

Matteuksen kirjassa olevassa kertomuksessa (Matt. 25:31-46) kaikki osapuolet näyttävät olevan lopulta yllättyneitä – niin pelastuvat kuin tuomitut. Molemmat kysyvät saman kysymyksen; milloin me näimme sinut jonkin  puutteen alaisena? Matteuksen kertomus heikkouteen kätkeytyvästä Jumalasta on innoittanut lukuisia kirjailijoita ja teologeja Immanuel Kantista Jose Gutiérreziin korostamaan pyyteettömän lähimmäisenrakkauden merkitystä oikeana Jumalan palvelemisena. Vaikka ihmiset eivät laupeuden tekoja tehdessään – tai jättäessään tekemättä – tienneet, että tekojen kohteena oli heikkouteen kätkeytynyt Jumala, jokainen heistä varmasti tiesi Jumalan vaativan oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisen rakastamista. Matteus muistuttaa köyhien puolelle asettuvasta Jumalasta, joka tulee jakamaan oikeutta tuomion päivänä; jokainen köyhälle tukensa ja apunsa antanut tullaan kerran palkitsemaan, apunsa evännyt saa rangaistuksen. Ei siis ole ihan sama, miten suhtaudumme köyhään, kärsivään ihmiseen, lähimmäiseemme.

Köyhän huuto

"Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä. Älkää kohdelko huonosti leskiä älkääkä orpoja. Jos kohtelette heitä huonosti, minä kuulen heidän huutonsa, kun he huutavat minulta apua. Minun vihani syttyy, ja minä surmaan teidät sodalla, niin että teidän vaimoistanne tulee leskiä ja lapsistanne orpoja.” (2. Moos.22:20-23)

Köyhän huuto on huokaus työn määrästä, puuttuvasta ihmisyydestä, elämän ulkopuolelle jäämisestä ja siitä kivusta, mikä marginaaliin joutumisesta syntyy. Millainen se huuto sitten on? Kysymys ei ole joukkovoimasta tai poliittisesta liikkeestä. Köyhän huuto on useasti vain hiljainen huokaus, kyynel silmäkulmassa ja ahdistus kurkussa. Köyhän huuto ei tule yleensä median otsakkeisiin, eikä siihen kovin usein tartu myöskään mikään painostusryhmä, oli sitten kyseessä kristillinen tai ei-kristillinen ryhmittymä. Mutta varmaan on niin kuin Mooses kirjassaan toteaa: "Jumala kuulee köyhän huudon!"

Anna ihmisten nähdä sinussa Jeesus. Silloin voit katsoa heitä silmiin ja sanoa: ”tässä on salaisuus”. Puhut elämästä käsin, puhut kokemuksesta. (Äiti Theresa)

Lähteet:

Raamattu 1992

Köyhien Raamattu

Äiti Theresan sanoja

Leipäjonosta numeerisin ajatuksin

Maanantai 27.6.2011 klo 23:25 - Katja T. Ärling

Yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja vastuusta keskusteleminen on ajankohtaista;  yhteiskunnan julkisten instituutioiden muodostamien järjestelmien  ja niiden puitteissa toimivien  yksiköiden työ.  Omalla panoksellaan ne vastaavat sosiaalisista palveluista ja hyvinvoinnista. Viime viikolla Anna Kortelaista ajattelutti "brändätty leipäjono". Kysymystä tulleekin siis pohtia. Haasteensa tuo näkökulmavalinta; yleistä on etsivän tai tutkijan roolin ottaminen. Jännitteitä on kysymysten valinnassa ja yleistason kuvauksessa  köyhyyden tematiikasta. Faktojen kokoaminen ja niiden piilotettujen vihjeiden perusteella jutun ratkaiseminen sekä todistusaineiston esittäminen. Pitää etsiä asioista johtolankoja, joiden löytämiseksi tarvitaan ajattelukykyä. Näkökykyäkin tarkempaa havaintojen tekemisessä on juuri ajatuksenjuoksu.


Köyhyys ei merkitse vain rahan puutetta ja omistamattomuutta.  Turussa Veli-Matti Ritakallio on tutkinut köyhyystutkimuksen moniulotteisuutta ja hänen  mukaansa  ihmisen köyhäksi määrittely voi olla objektiivinen ja rajoittunut. Huomion pitäisi kohdistua hyvinvointipoliittisen tarkastelun ohella yksilöiden elämänpoliittiseen ja - hallinnalliseen näkökulmaan. ”Suuren ja pienen kurjuuden” luonnehdinnat muuttuvat tulkitsijoiden määrittelyissä. Ritakallion mukaan työhön osallistumista on yleisesti pidetty eniten köyhyyseroja selittävänä.

Huono-osaisuus merkitsee eri ihmisille eri asioita. Voidaan ottaa kuitenkin lähtökohdaksi sellainen ajattelutapa, jossa oletetaan, että ihmisen sosiaaliseen hyvinvointiin kuuluu saada tehdä työtä ja osallistua yhteiskuntaan, mikä olisi normaaliksi katsottu osa-alue ihmisen elämäntavassa. Työ on nyky-yhteiskunnan tärkeimpiä sosiaalisia areenoita. Se antaa mahdollisuuden omien kykyjen käyttöön ja itsensä kehittämiseen ja identiteetin ja itsearvostuksen ylläpitämiseen.

Rahallisesti mitattuna laaja joukko matalapalkkaisia  kokopäivätyöläisiäkin  putoaa köyhyysrajan alapuolelle, ilman yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmästä saatuja avustuksia. Mutta työttömyys on eittämättä suurimpia stressitekijöitä ihmisen elämässä, minkä vuoksi lienee selvää, että terve ihminen haluaa tehdä työtä ja näin ollen taloudellinen köyhyys on toissijaista.

Pitkät leipäjonot ovat konkreettinen todellisuus ruokaa jakaville kolmannen sektorin järjestöille ja diakoniatyötä tekeville seurakunnille. Tämän asian parissa osa  Operaatio Ruokakassissakin  mukana olevat  toimijat ovat puurtaneet jo vuosia.


Huomionarvoista on myös se, ettei pelkästään jaeta ruokakasseja tarvitseville. Toimintansa aikana Operaation vastuutoimijat ovat saaneet todeta, että jalkautuessaan ruoanjakamisen avulla eri tavalla syrjäytyneiden ja päihteidenkäyttäjien arkielämään, on sillä syntynyt mahdollisuus mielekkäällä tavalla saadun luottamuksen ansiosta, auttaa monitahoisesti yksittäisiä henkilöitä massan keskeltä.

Operaation toiminta ei ole rahoitettua. Osoitus Operaatio Ruokakassin vahvasta organisointitaidosta on sen olemassaolon aikana toteutuneet  kampanjat  ilman taloudellista tukea.  95% toteutuksesta on saatu tehtyä ilman kuluja. Viime vuoden budjetti oli 30 000e. Siitä 10 000e Turun kaupungin avustamaa. Varoja on kerätty itse erilaisilla tapahtumilla ja työn teolla. Yksi lukunsa on yritykset ja yksittäiset henkilöt, jotka lahjoittavat tai tukevat toimintaa niin, että on mahdollistunut tällainen auttamismuoto. Toisaalta positiiviset työn hedelmät saattavat kertoa siitä, että se on jostain toisesta päästä pois, jos antaa itsestään 24/7.

Helsingin Sanomat (26.2.2011) kertoo  Ruralia-instituutin tutkimuksesta, jonka mukaan  vapaaehtoistyö on tehokkaampaa kuin julkisella sektorilla tehty vastaava työ. Väite perustuu työtuntien ja rahan suhteeseen. Lehden mukaan ilman vapaaehtoistyöntekijöitä vuodessa jäisi yli 130 miljoonan euron summa yhteiskunnan maksettavaksi. Lehden kirjoituksessa esitetäänkin toivomus, että kuntien olisi hyvä tietää enemmän vapaaehtoistyöstä ja sen merkityksestä. Osallistumalla toimintaan, voi   havainnoida huono-osaisuuden todellisuutta ja ilmiöitä samalla, kun se lisää ymmärrystä  siitä, miten avunsaajat itse mieltävät saamansa avun tarpeellisuuden ja hyödyn.

Eva Jeppsson Grossman on tutkinut, miksi tietyt ihmiset kiinnostuvat vapaaehtoistyöstä. Kiinnostuminen toisten auttamisesta voi parantaa haavoja ja vapaaehtoistyön vaikuttimena voi olla omakohtaiset vaikeudet. On myös paljon ihmisiä, jotka panostavat toisten hyvinvointiin ainoana motiivina se, että he todella haluavat auttaa. Jeppson Grossman katsoo, että kiinnostuminen toisten hyvinvoinnista (vapaaehtoistyö) on perustavanlaatuista yhteiskunnallemme. Me autamme tarpeessa olevaa, koska haluamme elää yhteiskunnassa, jossa ihmiset huolehtivat toisistaan.


Muita OR:n tehtäviä on,  esim: Ruoanjako jäsenjärjestöistä, Tiedotus, Logistiikka, Työllistäminen-vapaaehtoiset, Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, Diakonia- ja sosiaalityö, Konsultointi.


On aika kiintoisaa huomioida,  millaisessa ympäristössä leipäjonot toimivat;  mitä muita toimijoita on vaikuttamassa siihen kenttään - edistävästi tai vaikeuttavasti? Muut ruoka-avun jakajat, yhteistyökuviot tai jopa kilpailu näiden kanssa, viranomaisverkostot, yritykset, puolueet, media; miten muiden kentällä toimivien käytänteet lisäävät tai vähentävät avun tarpeessa olevia, tai niiden käytettävissä olevien resursseja?

Helppoa ei ole kellään, Isosta Kirjasta vimpat; oikeanlaisesta hyväntekeväisyydestä: "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa." (Matt. 6:1)


Tässä pirstaleista postmodernia fragmenttien kaaosta joka toivottavasti  herättää kysymyksiä ja kiinnostusta työhömme!

...anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet...

Sunnuntai 6.3.2011 klo 10:58 - Medi

• Raamattu kertoo ihmiskielen olevan tappava nuoli. Kuinka usein pahat sanat lentävätkään kuin myrkkynuolet. Mitä sitten ovat nämä pahat sanat, joita näennäisen avoimuuden nimissä esitetään julkisesti. Minua ja Operaatio Ruokakassia vastaan esitetyt viimeaikaiset syytökset FB:ssa ylittävät kaiken ymmärrykseni pöyristyttävyydessään – syyttävät parjaukset ylittäisivät jo rikosilmoituksen rajan. Jokainen väitetty syyte on valhe. Tämä voidaan todentaa 38-sivuisessa vastineessa, jonka tiedot ovat jäljitettävissä ja varmennettavissa.
  
  
• Yhä enenevässä määrin ympäriltä kuuluu kuiskailuja ja pään nyökytyksiä, joiden kieli paljastaa ajatuksen: ”Arvasin, ettei tehty työ ollutkaan niin pyyteetöntä kuin annettiin ymmärtää. Olisihan asia jo oikaistu joidenkin tahojen toimesta.” Läheltäkin työtä seuranneet kyselevät: Oliko motiivi sittenkään oikea?” Kysymys paljastaa luonnollisen defenssin olemassaolon; ei haluta nähdä konkreettista kamalaa. Totuuden näkeminen sattuu ja saa aikaan kriisin omassa elämässä – mitä silmät eivät näe, sitä ei sydän itke.
  
  
• Kuinka vaikea onkaan ihmisen on pysyä pystyssä, kun häneltä viedään valheellisesti maine ja kunnia. Ollessani töissä vuosia sitten Kupittaan suljetulla osastolla eräs potilas haukkui minut niin hyvin, että olen ihan tähän asti ajatellut, ettei kukaan ei pysty pahempaan. Vaikka tiedostinkin, että tuona hetkenä haukkumisen kohteena olisi voinut olla kuka tahansa hoitaja, sai se silti minut, kadulla kasvaneen, punastumaan. Nyt käsillä oleva julkinen parjaus kuitenkin ylittää kaikki ymmärrykseni rajat. Eräs hyvä ystäväni sanoin yhtenä päivänä, että tämän ryöpytyksen läpikäyneenä tulen omaamaan täydellisen teflonpinnan. Nähtäväksi jää että tulenko.
  
  
• Niin kuin maailman laki on – kiittämättömyys on sen palkka. Uhrin olo tehdään niin sietämättömäksi, että on pakko ottaa harppausaskeleita taaksepäin, jotta säilyisi edes rippeet omasta mielenterveydestä.
  
  
• Raskaansarjan ”pahoinpitelystä” huolimatta Operaatio Ruokakassin puikoissa on edelleen henkilö ja henkilöitä, jotka ovat saaneet näyn työstä ja ovat valmiita taistelemaan sen puolesta viimeiseen hengenvetoon asti yhdessä niiden henkilöiden kanssa, jotka auraan ovat myös kätensä laittaneet. Jumalan ja ihmisten edessä on hyvä ja helppo seisoa sydän ja mieli puhtaana.

• Eräs henkilö, joka ei myrskystä elämässäni (joka on koskettanut myös perhettäni) tiennyt yhtään mitään sai omassa hiljaisessa hetkessään sanan Kaikkivaltiaalta ja lähetti sen meille. Viestissä oli vain Ps 37. Epäilevänä Tuomaana soitin tuolle henkilölle ja varmistin ettei hän ollut kuullut taisteluistamme mistään, edes kaverin kaverilta. Vastaus oli:  " en tiedä mitään"

• Monessa hetkessä kun minäni olisi tahtonut vetää jotain dunkkuun tai viedä juttua oman lihan voimissa eteenpäin aina oikeuteen asti, tuo Raamatun teksti tuli mieleeni. Sitä lukiessani viha ja kiukku sisälläni laantuivat – en yksinkertaisesti kyennyt tekemään jo päättämäni mukaisesti. 
• …anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet… Voisiko tätä paremmin sanoa.
  
  
• Linkki: Paleface – saapuu elokuun yö
  
  
  

• Kotiseurakuntani on kirjoittanut julkisen luottamuslauseen tekemääni työtä kohtaan. Missä syytöksiltä ja juoruilta leikataan siivet.  Se tuo niin minulle, perheelleni kuin seurakunnalleni tärkeän luottamuksen takaisin.
  
  Kristillinen seurakunta Uusipesulan OTO-työntekijä (oman työnsä ohella työskentelevä) ja jäsen Mertsi "Medi" Ärling on nauttinut seurakunnallisissa palvelutehtävissään kotiseurakuntansa vanhimmiston luottamusta.
  
  Oman elämäntilanteensa - opiskelut ja uudet työtehtävät toisen seurakunnan palveluksessa - vuoksi Mertsi Ärling on omasta pyynnöstään luopunut seurakunnallisista tehtävistään Uusipesulassa. Hän jatkaa kuitenkin täysivaltaisena seurakuntamme jäsenenä.
  
  Kiitämme Mertsiä hänen tähänastisesta mittavasta ja merkittävästä työpanoksestaan mm. seurakuntamme diakonina, organisaattorina ja johtoryhmän jäsenenä.
  
  Kristillinen seurakunta Uusipesula on sekä Operaatio Ruokakassi ry:n että Viestintäyhdistys A&O:n jäsen ja tekee kummankin yhdistyksen kanssa hyvää ja aktiivista yhteistyötä.
  
  Turussa 11.3.2011 Uusipesula-seurakunnan vanhimmiston puolesta
  
  Hannu Heinonen                                 Ari Vehosmaa
  vt. srk:n johtaja                                      johtava pastori

• Psalmi 37

Älä kiivastu pahantekijöille, älä kadehdi väärintekijöitä. 2 He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho, lakastuvat kuin kedon vehreys. 3 Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. 4 Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.

5 Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! 6 Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko. 7 Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat. 8 Malta mielesi, hillitse vihasi! Älä kiivastu --  se johtaa vain pahaan!

9 Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan. 10 Vielä hetki --  ja jumalatonta ei enää ole! Sinä katsot hänen asuinpaikkaansa --  se on tyhjä! 11 Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan. 12 Jumalaton punoo juonia vanhurskasta vastaan ja irvistelee hänelle vasten kasvoja.

13 Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee. 14 Jumalattomat paljastavat miekkansa, jännittävät jousensa kaataakseen köyhän ja avuttoman, surmatakseen suoran tien kulkijat. 15 Mutta heidän miekkansa osuu heidän omaan sydämeensä ja heidän jousensa särkyy. 16 Vanhurskaalla on enemmän iloa vähistä varoistaan kuin jumalattomalla paljosta tavarastaan.

17 Jumalattomien mahti murtuu,mutta vanhurskaiden tukena on Herra.18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä. 19 He eivät kärsi puutetta kovinakaan aikoina, nälän päivinä heillä on kyllin syötävää. 20 Mutta jumalattomat tuhoutuvat, Herran viholliset katoavat kuin laidunten vihreys, he haihtuvat savuna ilmaan.

21 Jumalaton ottaa lainaa mutta ei maksa takaisin, vanhurskas on hyväsydäminen ja antaa mastaan. 22 Ne, joita Herra siunaa, saavat periä maan, ne, jotka hän kiroaa, joutuvat perikatoon. 23 Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä. 24 Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan, sillä Herra pitää häntä kädestä.

25 Olen elänyt pitkän elämän, nuoruudesta vanhuuteen saakka. Koskaan en ole nähnyt vanhurskasta hylättynä enkä hänen lapsiaan kerjäämässä leipää. 26 Vanhurskas on antelias ja lainaa mielellään, ja myös hänen lapsillaan on siunaus. 27 Karta pahaa ja tee hyvää, niin saat aina asua maassasi. 28 Herra rakastaa oikeutta. Hän ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti, mutta jumalattomien suku sammuu.

29 Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä aina. 30 Vanhurskaan suu puhuu viisautta, hänen kielensä kertoo, mikä on oikein. 31 Hänellä on sydämessään Jumalan laki, eivätkä hänen askeleensa horju. 32 Jumalaton väijyy vanhurskasta ja vaanii tilaisuutta tappaakseen hänet.

33 Herra ei jätä omaansa jumalattoman armoille vaan osoittaa hänet syyttömäksi oikeuden edessä. 34 Pane toivosi Herraan, kulje hänen tietään! Hän korottaa sinut, sinä saat periä maan ja nähdä  jumalattomien tuhon. 35 Minä näin jumalattoman voimansa tunnossa, hän rehotti kuin piikkipensas kukassaan. 36 Hetken kuluttua häntä ei enää ollut, minä etsin häntä mutta en löytänyt mistään.

37 Katsele nuhteetonta, tarkkaile rehellistä --  rauhan miehellä on tulevaisuus! 38 Pahantekijät tuhoutuvat kaikki tyynni, jumalattomia odottaa perikato. 39 Mutta vanhurskaat saavat avun Herralta, hän on heidän turvansa ahdingon aikana. 40 Herra auttaa heitä ja vapauttaa heidät. Hän päästää heidät jumalattomien käsistä, pelastaa heidät, kun he pakenevat hänen suojiinsa.

Pyhän kosketus

Maanantai 14.2.2011 klo 17:43 - Operaatio Ruokakassin tiedottaja Aira Kuvaja

Hänkö on minun lähimmäiseni?

Maanantai 7.2.2011 klo 22:51 - Medi

Tämän otsikon alla oleva aihe puhuu mitä ilmeisimmin rakkaudesta.  Rakkaus yksittäisenä aiheena on mittaamattoman laaja, ja siksi aionkin keskittyä sen yhteen osuuteen lähimmäisen rakkauteen.

Puhuttaessa lähimmäisen rakkaudesta mieleeni nousee muutamia esimerkkejä. Maailman ehkä tunnetuin esimerkki on äiti Teresa, joka oli Intiassa toiminut nunna. Hän antoi koko elämänsä palvellakseen muita, erityisesti leprasairaita ihmisiä. tekemästään työstä hänet palkittiin Nobelin palkinnolla vuonna 1979. Lähempänä meitä suomalaisia lienee kuitenkin Veikko Hursti, joka on antanut kasvot suomalaisille köyhille. Hänenkin tekemä työ on saavuttanut niin mainetta ja kuin arvonimiä. Unohtamatta tietenkään Operaatio Ruokakassin ruokassien jakamistan ja sen yhteistyöseurakuntien ja järjestöjen diakonista työtä Turun seudulla. Sekin tekijöineen on saanut ansaitsemaansa suitsutusta.

Lähimmäisen rakkauden esikuvat, kuten nuo edellä mainitut, tuntuvat nostavan riman tavallisen ihmisen ulottamattomiin – Tom Cruise sanoisi: "mahdoton tehtävä!". Lähimmäisen rakastaminen tuntuu vaativan paljon. Jopa niin paljon, että lopputulokseksi ajatustyöstä saattaa jäädä; en pysty saatikka kykene rakastamaan lähimmäisiäni.

Yllämainitut esimerkit kuvastavat kuitenkin kaikesta ihanteellisuudestaan huolimatta vain yhdenlaisia ajatuksia lähimmäisen rakkaudesta ja sen käytännön toteuttamisesta. Mitähän asiasta sanoo jokaisen kristityn tuntema ohjekirja, Raamattu?  Lähimmäisen rakkauden tarkastelu on hyvä aloittaa Jeesuksen sanoista, jotka Hän tuo esille Luukkaan evankeliumin 10. luvussa. Raamatun kohdassa nuori mies kysyy Jeesukselta, kuka on hänen lähimmäisensä, johon Jeesus vastaa kertomalla vertauksen ”Laupiaasta samarialaisesta.”

LUE LUUKAS 10:25-37

Raamatun teksti tuo siis lukijalleen tapahtuman, jossa nuori mies kysyy Jeesukselta elämän salaisuuksia. Todennäköisesti hän pitää Itseään hyvänä uskovaisena ja siksi tivaakin Jeesukselta vastausta kysymykseen ”Kuka sitten on se lähimmäinen, jota minun tulee rakastaa?”. Nuori mies vaikuttaa tekijämieheltä, joka luottaa joko suorituskykyynsä tai ymmärrykseensä Jumalan tahdon täyttämissä. Tänään häntä voisi edustaa teologisen tiedekunnan opiskelija, traktaatteja jakava katuevankelista tai Raamattukoulun oppilas.

Raamattun kertomusta syvemmin katsoessa päädyn lopputulokseen, että lähimmäistä on kaikesta huolimatta helppoa, jopa luonnollista rakastaa – vaikka ennakkoajatukset ja mahdolliset esimerkit antavat olettaa jotain muuta. Tule kanssani ja katsotaan yhdessä, miksi olen päätynyt moiseen ratkaisuun. Tie vaikka sinäkin löytäisit lähimmäisesi lähempää kuin arvaatkaan.

Tunnettua lähimmäistä on helpompi rakastaa!

Aivan ensiksi on todettava, että lähimmäinen ei tarkoita samaa kuin Raamatussa mainittu vähimmäinen; ”yksi näistä vähimmistä.” Usein lähimmäinen ja vähimmäinen sekoitetaan keskenään. Matteuksen evankeliumissa mainitaan useassa kohdassa ”vähimmäiset.” Esimerkiksi kohdassa 25:40 todetaan ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Kohdassa siis selvästi puhutaan uskovista. Tätä tukee toinen Raamatunkohta Matt. 10:40–42, jossa Jeesus selittää vähäisten olevan uskovia, opetuslapsia, profeettoja ja vanhurskaita. Samaa ajatusta jatkaa myös Luukas omassa evankeliumissaan kohdassa 10:16. Vähimmäinen –sana liitetään Raamatussa siis uskoviin, joita Jeesuskin kutsuu veljikseen ja sisarikseen. Heitä meidän tulisi auttaa siis luonnostaan. Toisaalta voidaan kuitenkin kysyä, että autetaanko me heitä vai viedäänkö me apu pois heidän ulottuviltaan kauemmas ja vieläkin kauemmas - Kärsiikö joku veljistämme tai sisaristamme puutetta?

Galatalaiskirjeen 6:10 sanotaan, että kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.” Ensimmäinen seurakunta myi kaiken ja jakoi saadut rahat seurakuntalaisten kesken, ei siis seurakunnan ulkopuolisten kanssa. Paavalikin keräsi avustusta, eikä kenelle tahansa vaan Jerusalemin pyhille, sillä hän uskoi omien avustamisen lisäävän uskovaisten yhteyttä.

Mistä uskovaiset siis tunnetaan, no siitä tietenkin, että meillä on keskinäinen rakkaus ja yhteys toisiimme (Joh. 13:35; 15:17). Tuo yhteys, ennemmin kuin ilmainen leipä, tulisi olla se syy, minkä tähden ulkopuoliset kiinnostuvat meidän uskostamme ja Jumalasta. Mutta onko näin?

No, jos vähimmäiset ovat uskonveljiäni tai -sisariani, niin kuka sitten on lähimmäiseni? Jeesuksen kertoessa vertaustaan nuoren kysyjän lisäksi myös ympärillä olevat ihmiset varmasti odottivat vastausta tuohon suureen kysymykseen; Kuka on lähimmäiseni? Vertauksen kerrottuaan Jeesus tekee vastakysymyksen: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” ja mikä olikaan vastaus? ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Ja nyt tärkeä huomio! Jeesus ei korjannut vastausta, sillä se vastaus oli oikein. Lähimmäinen oli se, joka auttoi!
Lähimmäiseni on siis se, joka auttaa minua! Vertauksen laupias samarialainen oli lähimmäinen, jota piti rakastaa.

Hetkinen, hetkinen mitens tämä nyt tällä tavalla kääntyi, autettavan sijasta auttajasta tulikin lähimmäiseni?”

Olen oppinut, että Raamatussa olevat vertaukset kertovat aina jotain Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Jeesuksen kertoma Laupias samarialainen –vertaus kertoo meidän suurimmasta lähimmäisestämme, auttajastamme, joka uhrautui, sääli, näki vaivaa ja jopa kuoli puolestamme - Laupias samarialainen kuvaa Jeesusta.

Nyt kun olemme löytäneet vastauksen kysymykseen, kuka on lähimmäiseni, voit hetken miettiä, keitä ovat sinun lähimmäisesi? Lähimmäisiäsi saattavat olla vanhempasi, ystäväsi, sukulaisesi …. lista voi olla loputon. Heitä saattaa löytyä jopa valtion virkakoneistosta, sosiaalivirastosta, sairaaloista jne. Mutta ennen kaikkia muita sinun lähimmäisesi on kolmiyhteinen Jumala. Sinun lähimmäisesi on Jeesus, jota on helppo rakastaa, sillä hän on ensin rakastanut sinua, auttanut sinua.

Lopuksi pienellä präntätty:

Vedetäänpä vielä kaikki edellä mainittu yhteen. Vertauskertomus laupiaasta samarialaisesta on siis kuvaus Jeesuksesta. Se opettaa meille lähimmäisen rakkauden keskeisimmän totuuden; lähimmäinen on Jeesuksen opetuksen mukaan se, joka auttaa ihmisiä. Meidän lähimmäisiämme ovat siis meitä tavalla tai toisella auttaneet – joko ihmiset tai Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Raamatun opetuksen ja Jeesuksen vertauksen ehkä vaikein puoli kätkeytyykin vertauksen sovellusosaan, Jeesuksen loppusanoihin: ”Mene ja tee sinä samoin!”

Jos saisimme tilaisuuden katsella maailmaa Jumalan silmin, ehkä näkisimme Turun seudullakin useiden ihmisten kärsivän yksinäisyyttä, pahaa oloa, epäonnistumisen häpeää, sairautta, menettämisen pelkoa, katkeruutta ja välinpitämättömyyttä jopa pelkoa niin paljon, että se saa ihmiset päättämään päivänsä. Mitä minulle ja sinulle merkitsee? Jeesus kuvasi nykyisenkin ajan ongelmaa vertaamalla meitä lapsiin, joita ei kiinnostanut osallistua muitten iloihin saatikka suruihin (Luuk 7:31-32). Tämä maailma on annettu ihmisten vastuulle ja siksi Jumala ei lähetä enkeleitä eikä itsekään puutu suoraan ihmisten ongelmiin. Mutta Hän etsii hartaasti, että löytyisi lähimmäisiä, joilla olisi vastuuntuntoa, jotka Hän voisi valtuuttaa käyttöönsä – olemaan lähimmäisiä toinen toisilleen.

Haluatko, että sinun elämälläsi olisi todellista merkitystä? Haluatko kuulla Jumalan kutsuvan sinua lähimmäisen arvokkaaseen tehtävään? Jumala ei kutsu sinua noin vain auttamaan ja murehtimaan muitten ongelmia, vaan olemaan henkilö, joka on toteuttamassa käytännössä Jeesuksen armeliaisuutta - lähimmäisyyttä.

2000 luvun maailma on vähän samanlainen kuin oli Samuelin aikakausi: silloin Herra puhui harvoin, ihmiset olivat hengellisesti eksyksissä ja papeillakaan ei ollut mitään vastuuntuntoa (1.Sam 3:1). Silloin Jumala kutsui pientä poikaa, kun kukaan muu ei kuunnellut (1.Sam 3:10). Ei Samuelista itsessään ollut kansan auttajaksi, mutta Jumalan valtuuksin ja voimassa hän meni eteenpäin. Samuel sai profeetantehtävän, joka muutti koko kansan hengellisen suunnan (1.Sam 3:20). Samuelin elämästä tuli hyvin haasteellista ja vaikeaakin, mutta se oli sitä todellista elämää.

Jos ja kun olet tullut lähimmäisesi auttamaksi – jokainen uskovainen on tullut ainakin Jeesuksen auttamaksi pelastuessaan – niin tiedät, kuinka mukavalta autetuksi tuleminen tuntuu. Auttajaa on helppo rakastaa! Toimi siis auttajan, eli viime kädessä Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

Jos noudatat Jeesuksen kehotusta ja menet ja teet samoin, eli autat muita, voit olla varma, että sinua rakastetaan. Voit olla varma, että sinusta pidetään. Kun pääset lähimmäisenä toimiessasi rakkauden kohteeksi, kokemasi rakkaus ratkaisee monta tämän ajan ihmisille tyypillistä ongelmaa – olivat ne sitten henkisiä tai fyysisiä!

Älä siis turhaan mieti, kuka on lähimmäisesi! Älä siis enää turhaan etsi, kuka on lähimmäisesi, vaan toimi niin kuin lähimmäinen toimii! OLE SINÄ LÄHIMMÄINEN!

Lähteet:

Raamattu 1992

Julle Partasen raamattutunti

Vesa Ollikainen, Jeesuksen vertauksia

Veikko Hursti, Sillä minun oli nälkä

Äiti Teresa, Sanoja rakkaudesta

Sama vanha minä - vai onko sittenkään?

Keskiviikko 26.1.2011 klo 19:57 - Aira kuvaja - OR.n tiedottaja

Hengen hedelmät ja aristoteeliset hyveet

Torstai 6.1.2011 klo 1:06 - Katja T. Ärling

Näin uuden armon vuoden alkaessa, presidenttimmekin kehotti kiinnittämään huomiomme arvoihin asioiden taustalla.

Mielenkiintoinen dilemma on Käskyn: älä varasta, yhteys Marxin taloudellisen toiminnan strategioista. Ihmisten toimeentulon tullessa riippuvaiseksi muista ihmisistä he alkoivat ajattelemaan ensin omaa etuaan ja pitämään toista osapuolta vastustajanaan. Marxilaiseen teoriaanhan liittyy ajatus sosiaalipolitiikasta yhteiskunnallisten ristiriitojen peitteenä ja sosiaalisen harmonian mielikuvana. Luther taaseen on tuosta käskystä kirjoittanut: "me olemme kaikki, poikkeuksetta , Jumalan ja maailman edessä varkaita. Älä kuitenkaan luule, että varastaminen olisi vain sitä, että otat lähimmäiseltä jotakin. Kun näet lähimmäisesi kärsivän hätää, nälkää ja janoa, olevan vailla kotia, kenkiä ja vaatteita, etkä auta häntä, varasta häneltä aivan yhtä lailla kuin jos ottaisit rahaa toisen kukkarosta."

Mutta  yleinen tapa taitaa olla sosiaalistettu oikeaksi;  asenteena hullun eväiden syöminen ensin ja löytäjä saa pitää. Valistunut itsekkyys?

Goldwinhan  jo  kärjisti huomionsa siihen, että juuri oikeuslaitos tuottaa rikollisuutta. Hänen teoksessaan joku varas sanookin osuvasti: ”Me, jotka olemme varkaita vailla lupakirjaa, käymme avointa sotaa toisenlaisia miehiä vastaan, niitä jotka ovat varkaita lain turvin.”

Yhteisössä on hyvä käydä koettelemuksia läpi, tullaksemme  tehokkaiksi ja vahvoiksi. Aina voi olla mahdollisuus kehittymiseen ja tulla "paremmaksi ihmiseksi." Timantitkin syntyvät äärimmäisen kovassa paineessa – suuret ideat ja keksinnöt muovautuvat vain koettelemusten kautta. Tarvitaan ominaisuuksia, jotka voidaan saavuttaa vain ajan myötä. Ne ovat kokemus, viisaus, nöyryys,  aika ja rukous!

Voimme ottaa avuksi jonkinlaisia työkaluja vastuullisuuden, rehellisyyden, "oikeuden"  mittaamiseen ja hahmottamiseen. Ihmisten tai yhteisön  vastuullista toimintaa voisi  tarkastella vaikkapa työn tuloksellisuuden, hedelmien tai  talouden kautta. Voidaan puhua  juridisesta ja lainsäädännöllisestä puolesta, miten pitkälle joustaa systemaattinen oikeuskäytäntöjen tunnusmerkistö? Toisaalta on hyvä muistaa, että oikeuspuheen moraalista tai eettistä ulottuvuutta ei voi sitoa oikeudellisiin ilmenemismuotoihin! Kannattaa ottaa huomioon, edistämmekö/passivoimmeko erilaisia  kokemisen tapoja ja ovatko ne kehittämisen tai hyväksymisen arvoisia? 

Oikeamielisyys ja rehellisyys on moraalinen perusasenne, jonka luulisi olevan vähintäänkin  itsessään oikeutettua ja  että jokaisella  olisi tämä asenne. Väärin on aina väärin, oli sitten kyseessä oma tai vieras. Jospa olisimme rehellisiä  ja oikeudenmukaisia ihmisiä. Näin siis aristoteeliset hyveet ja  Ison Kirjan hengen hedelmät kunniaan. Isän taskuun ja Pojan laskuun!

Onnen eväitä

Torstai 30.12.2010 klo 21:34 - Aira kuvaja - OR.n tiedottaja

Hiihdetty latu

Maanantai 27.12.2010 klo 10:38 - Medi

Kohta vuosi vaihtuu. Takana on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas vuosi. Ainakin itselleni. Vuosi alkoi opintojen aloittamisella Porin Diakissa Sairaanhoitaja-diakonissa linjalla (diakoni = sosiaalipuolen ammattiopinnot taustalla / sosionomi-diakoni. Diakonissa = terveydenhoitopuolen ammattiopinnot taustalla / sairaanhoitaja-diakonissa). Huomaan kutsuvani itseäni kuitenkin mieluummin diakoniksi – tulee jotenkin miehekkäämpi olo J. 20.12.2010 sain tutkintotodistuksen käteeni merkiksi valmistumisesta. Reilussa puolessa vuodessa diakoniatyön ammattiopintojen läpikäyminen oli aikamoinen suoritus. Olen tyytyväinen ja iloinen sekä valmiina uusiin haasteisiin.

Uusi miellyttävä käänne elämässä alkamassa vuoden vaihteen jälkeen. Mertsi aloittaa palkallisentyön, josta saa ihan oikeata palkkaa joka kuukausi. Työpaikkakin on lähes unelmien täyttymys. Noin vuoden mittainen viransijaisuus Turun Mikaelinseurakunnassa – Kiitos Jumalalle! Lapset kun kuulivat pääsystäni palkkatyöhön, ensimmäinen yhteinen huuto oli ” Jess! saadaan vihdoinkin rahaa.

Tietysti uusi työ tuo mukanaan myös haasteita sekä positiivisia että vähemmän positiivisia.
Positiiviset ensin.  Työpaikan uusi diakoniatiimi aloittaa työ ottamalla huomioon jokaisen tiimiläisen vahvuudet ja osaamisalueet ja niiden mukaan jaetaan työt – tätä kutsuisin sekä älykkääksi että viisaaksi ratkaisuksi. Saan toteuttaa sitä osaamista, jonka Jumala ja elämä ovat minulle antaneet.

Vähemmän positiiviset. Vaikka kotiseurakunnakseni jääkin Uusipesula-seurakunta, pitkä työni sen diakoniatehtävissä jää nyt taakse, ainakin toistaiseksi. Uudet henkilöt astuvat niihin saappaisiin, joissa ennen astelin. Kieltämättä on hieman haikea tunne, jollei jopa pelottava. Miten työ jatkuu? Antavatko seuraavat tekijät työlle myös sydämensä? Mitä enemmän ajattelen asiaa sitä enemmän huolesta nousevia kysymyksiä nousee. Viimekädessä tämäkin työ on Jumalan työtä.

Vapaaehtoistyöni Operaatio Ruokakassissa kuitenkin jatkuu. Työmme on laajentunut ja kasvanut vuoden aikana jopa pelottavan suuriin mittoihin. Usein pysähdyn miettimään, että tavallisen mustalaiskodin poika isoissa saappaissa tuulisella mäellä. Jumalalla on kyllä mielenkiintoinen huumorintaju. Hän katsoi alhaiseen ja laittoi hänet paljon haltijaksi.

Iso askel OR työssä vuoden aikana on ollut sen rekisteröityminen omaksi yhdistykseksi. Itse rekisteröityminen varsinaisten toimijoiden kesken oli helppo ja toivottu aikaansaannos. Moni asia tuli selkeämmäksi ja helpommaksi. Rekisteröityminen toi mukanaan myös hankaluutta. Varsinaisen työn ulkopuolella olevista uskonveljistä on tullut esiin mielenkiintoisia puolia, jopa hämmentäviä puolia. Lokaa on tullut niskaan aikamoisella saavilla. Nyt ymmärrän vanhan suomalaisen sanonnan paremmin
 ”Uskovaiset ovat kaikkein piruimpia”.  Perimmäiseksi kysymykseksi on tullut, kenen työtä OR työ on.  Itse vastaan kysymykseen hurskastelematta, että Jumalan työtä ja niiden, jotka ovat käärineet hihansa ylös tehden työtä säästä ja kellonajasta huolimatta. Minkä Jumala on aloittanut, sen Hän vie päätökseen.

Suuri ilon aiheeni on edelleen ne monet vapaaehtoiset, jotka ovat vuoden aikana antaneet erilaisiin diakonisiin projekteihin itsestään enemmän kuin laki sallii. Renee, Markku, Ahto, Pertti, Hoover, Raija, Riku, Pete, Liisa… ja monet monet muut. Jokainen nimeltä mainittu ja mainitsematon ovat korvaamattoman arvokkaita. Se uskollisuus, jolla he ovat työtä tehneet, on käsittämätöntä.   

Olen päättänyt tehdä yhden merkittävän uudenvuoden lupauksen ja se on fyysisestä pyhäköstäni huolehtiminen. Annan jokaiselle luvan muistuttaa minua julkisesta lupauksestani. Muuten vuoteen 2011 käyn, jos Herra suo, samanlaisella varmuudella kuin menneenä vuotena. Taistelen diakonialle ominaisin tavoin köyhien ja sorrettujen puolella. Harjoitan laupiassamarialaisuutta sydämestäni ja rakastan Jumalaa koko olemuksellani.

Joulu on sydämessä

Maanantai 20.12.2010 klo 9:13 - Aira kuvaja - OR.n tiedottaja

Kristus jokaisessa köyhässä

Lauantai 18.12.2010 klo 21:16 - Medi

Toiminnajohtajan puhe Vähävaraisten itsenäisyyspäivä -juhlasta 2010

Rakkaat lähimmäiset olemme juhlimassa tänään Turun Kauppatorilla itsenäistä Suomeamme. Itsenäisyys merkitsee meille itsekullekkin sekä yhteisiä että erilaisia asioita.

Meistä suurin osa on varmasti kuullut sanonnan; On lottovoitto syntyä suomeen. Ja näin varmasti onkin. Vaikka maassamme ei olekaan absoluuttista köyhyyttä, on meillä kuitenkin suuri joukko ihmisiä, joiden elämäntarinaa kuunnellessa eivät itke ainoastaan silmät vaan myös sydän.

Mistä tunnistaa hyvinvointivaltion? Siitä, miten se hoitaa ihmisen!

filantropia on hyväntekemisen käsite, jonka juuret ovat löydettävissä Platonisesta ajattelusta. erityisesti se oli hallitsijoiden yksi tärkeimmistä hyveistä, joka ilmeni lainsäädännössä ja asenteessa alamaisiaan kohtaan. Filantropia yhdessä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa olivat hallitsijoita koskevan lainsäädännön kulmakiviä pitkälle viimevuosituhatta. 1789 Ranskan suuri vallankumous kohosi osin elintarvikepulasta ja leivän hinnan noususta. kansalaiset Ranskassa huusivat silloin leipää syödäkseen.

Olemme saanee kuulla uutisia, että vuonna 2011 ruoan hinta nousee. tämä tarkoittaa sitä, että leipäjonojen pituus kasvaa entisestään. Pakostakin herää mieleen kysymys siitä, miten diakoniatyötä tekevät järjestöt ja seurakunnat tämän kaiken keskellä selviävät sille pakostakin lankeavasta taakasta.

Lenkkipolullani on erääseen äänivallin spreiattu teksti, jossa lukee "Horjutanko turvallisuuden tunteesi?” Ja joka kerta se saa minut miettimään syvällisiä. Viimeisen virallisen tilaston mukaan suomessa on yli 700 000 tulojen perusteella köyhäksi luokiteltavaa ihmistä. Kolmannen sektorin järjestöt ovat nähneet tämän köyhyyden leipäjonojen kasvamisena. Monet toimivatkin ihan äärirajojensa viivoilla. Helpompi kuin pohtia köyhyyden syitä, olisi sulkea silmänsä ja korvansa ja jatkaa omaa elämäänsä. Tämä pätee niin tavalliseen kansalaiseen kuin päätöksiä tekevään virkamieheen.

Jumalan Sana puhuu paljon köyhistä ja köyhyydestä. Erityisesti se velvoittaa meitä kristikansaa rakastamaan lähimmäistämme kuin itseämme, siksi kirkkojen ja eri seurakuntien ei tule ummistaa silmiään köyhien todellisuudelta vaan uskollisena lähtökohdilleen puhua köyhien puolesta.

2010 on Euroopan unionilla, ja näin ollen myös Turun seudun kaupungeilla, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Köyhyys merkitsee kituvaa elämää sosiaalituen turvin ja päivittäistä kamppailua köyhyyden seuraamuksien kanssa. Ihmisen sosiaaliset suhteet kuivettuvat, koska rahaa ei riitä kuin yksin kotona nököttämiseen.

Tällä vuosituhannella köyhyysraja on tullut vastaan myös työssä käyville ja erityisesti lapsiperheille. Euroopan unioni on yksi maailman vauraimmista alueista, mutta sen kansalaisista 17 %:lla on niin rajalliset resurssit, etteivät heidän varansa riitä edes perustarpeisiin. Suomessa vuosituloiltaan köyhyysrajan alapuolella elää 13,2% väestöstä. Kaveria ei jätetä, sanottiin muinoin sotaveteraaneille. Olisikohan otettava tämä loistava sanonta takaisin käytäntöön nyt köyhyyden ja syrjäytymisen estämiseksi yhteiskunnassamme.

Millainen on köyhän huuto? Kysymys ei useinkaan ole joukkovoimasta tai poliittisesta liikkeestä. Köyhän huuto on useasti vain hiljainen huokaus, kyynel silmäkulmassa ja ahdistus kurkussa. Onneksi Jumala kuulee köyhän huudon, sen äänettömänkin.

Jokainen luotu, jossa Jumala on läsnä, on samalla lahja, jossa Luoja lahjoittaa itsensä. Mikään luotu ei ole olemassa itsestään vaan toisia varten, siis edistääkseen toisten luotujen elämää ja hyvinvointia. Ihmistä ei ole tarkoitettu etsimään omaa etuaan, vaan pitämään huolta muista luoduista ja palvelemaan heitä. Tästä puhuu ihmisen sydämeen luomisessa kirjoitettu moraalilaki, joka kehottaa tekemään toisille niin kuin toivoisi itselle tehtävän. (ajatus lainattu  Suomen evankelisluterilaisen kirkon ilmasto-ohjelmasta)

Eräs ystäväni puhui kerran jumalanpalvelemisesta ja peräänkuulutti kysymystä, että mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Kysymykseen olisi helppo vastata, että se on jumalanpalveluksessa olemista mutta vastaus saattaisi olla liian kiiltokuvamainen. Puheensa lopuksi hän päätyi ajatukseen, jossa Jeesus toi esille rakkauden kaksoiskäskyn – siinä on todellinen jumalanpalvelus ja palveleminen.

Maailmanlaajuisesti arvostettu hyväntekijä Äiti Theresa sanoo rukouksessa, että Jeesus suo minun nähdä jokaisessa köyhässä sinut, niin silloin voin palvella parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän rukoukseen minäkin tahdon yhtyä yhä uudelleen – siinä on minun jumalanpalvelukseni.

Hihat heilumaan

Lauantai 11.12.2010 klo 10:27 - Aira

tositarina

Sunnuntai 5.12.2010 klo 18:54 - Renée Honkanen

Edellispäivän, eilisen, tämänpäiväisen, ehkä huomisen ja ylihuomisenkin ruoka samalla kertaa!

Viime talven toritapahtumassa oli keski-ikäinen mies, kasvoillaan eletyn elämän jäljet. Hän saa ruokateltasta styroksikupissa keittoannoksen, kiittää hiljaa ja menee sivummalle syömään.

Suurimman ruuhkan mentyä hän tulee takaisin ja kysyy hiljaa ja arasti lisäannosta. Rakkaudella hänelle vastataan: " Tietysti saat, kiva että soppa maistuu. Olet tervetullut hakemaan lisää, jos vielä jaksat syödä enemmän."

Mies kertoo, ettei ole saanut mitään syödäkseen muutamaan päivään. Hän tulee vielä takaisin muutaman kerran, söikö 4 tai 5 annosta, sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että hänellä oli nälkä. Oliko jo niin nälkä, etteivät suoletkaan enää kurnineet? Oliko niin nälkä, että juuri ja juuri jaksoi kävellä? Oliko niin nälkä, että millään ei ollut enää väliä? Oliko niin nälkä, että tuntui että ei jaksaisi enää...edes elää.

Osuiko hän sattumalta paikalle tai oliko joku kertonut hänelle ruokajakelusta? Operaatio Ruokakassi sai auttaa lahjoittamalla lämmintä ruokaa, ruokakassin mukaan ja ehkä jotain lämmintä vaatetta päälle.

Kuuliko hän puheet, entä Isämeidän rukouksen? Saiko hän tuntea, että vaikka ei kuulunutkaan niihin menestyviin, keskiluokkaan tai rikkaisiin, hän on Jumalan rakastama, ainutlaatuinen ja tärkeä ihminen?

Ehkä joku seurakunnan edustaja sai rukoilla hänen kanssaan. Antaa toivoa asioiden järjestymisestä. Saiko hän kuulla evankeliumin ja heittää pois eletyn elämän syntien painolastin?

Tapahtuma on vieläkin elävästi mielessäni. Mitäköhän miehelle kuuluu nyt? Ovatko asiat paremmin hänen kohdallaan vai tuleeko hän taas syömään monen päivän ateriat kerralla? Jos hän tulee uudelleen, me vastaamme hänelle edelleen: Olet tervetullut, rakas lähimmäinen.

Itsenäisyyspäivä kuuluu jokaiselle

Perjantai 3.12.2010 klo 22:29 - Aira

Leipää, rakkaudella

Maanantai 29.11.2010 - Aira

Palapeliä

Tiistai 23.11.2010 klo 10:37

Kyllä maailma on ihmeellinen

Sunnuntai 7.11.2010 klo 9:29 - Medi

• Käsillä on kirkko- ja seurakuntavaalit. Jännityksen ilmapiiri on ajoittain ihan käsinkosketeltavaa - ketkä ovat seuraavat henkilöt ja millä arvoilla varustettuja, jotka kirkkolaivaa soutavat.
  
  
• Mediassa olleet keskustelut siitä, että ollakko vaiko ei ovat surkuhupaisia ja samalla surullisia. Pieni ihminen itsessäni näkee suuren nytkäytyksen siitä mihin me Suomessa ja koko maailmassa olemme menossa - kohti yhteiskunnallista rappion tilaa päättäväisin askelin.
  
  
• Itse olen miettinyt asiassa sitä, että miksi homoseksuaalisissa suhteissa elävien pakonomainen tarve on hakea siunausta sellaiselle asialle, jonka Raamatun punainen lanka hyvinkin selvästi sanoo synniksi Häntä vastaa. On aika jännä todeta, etteivät ihmiset muka näe Raamatullista totuutta tässä - Ei nähdä, jos ei haluta nähdä.
  
  
• Oma opiskeluni DIAK:ssa on loppusuoralla. Sain juuri päätökseen 2kk seurakuntaharjoittelun. Kahdessa eri seurakunnassa oleminen saman harjoittelun sisällä oli aikast haastavaa tavoitteiden suhteen. Noh onneksi harjoittelusta selvittii hyvin. Oli myös mielenkiintoista todeta kuinka erilaisia seurakunnat voivat olla kaikelta osaltaan. Paljon hyvää ja paljon ihmeteltävää.
  
  
• Rekistöroitymisemme OR:ssa on nyt valmis - olemme oma itsenäinen yhdistys Operaatio Ruokakassi ry. Kiitos Jumalalle! Nyt edessä on erilaisten käytännöllisten asioiden ja tavaroiden siirtäminen meitä juridisesti hallinnoineen A&O-yhdistyksen nimiltä itsellemme eli elämme mielenkiintoisia aikoja lähipäivänä.
  
  

ON SYKSY TULLUT MYÖS MUN ELÄMÄÄN

Keskiviikko 22.9.2010 klo 21:14 - Pertti Verho

ON SYKSY TULLUT MYÖS MUN ELÄMÄÄN

keskiviikko 22.9.2010 - pertti

• Upea kesä on takanapäin. Lämmintä piisasi, kiitos Jumalalle, ei kuitenkaan liian kanssa. Vietimme vaimoni kanssa tosi hienon kesäloman Turunmaan saaristossa. Olimme kahdestaan liki kolme viikkoa veden äärellä! Vain ystäväpariskuntamme kävivät yökylässä. Poikamme piipahti omien laskujensa mukaan kolmen päivän visiitillä. Hän saapui myöhään maanantai-iltana ja lähti ensimmäisellä lautalla keskiviikkoaamuna. Ojalankaan laskuopin mukaan tästä ei ihan kolmea päivää kerry?
  
  
• Parisuhteen kannalta yhteisen ajan viettäminen on kultaakin kalliimpaa. On aikaa jakaa ajatuksiaan, puhua ja tulla kuulluksi. Me kaadoimme yhdessä pari puuta, uimme ja lepäilimme rannalla. Muutaman kerran piipahdimme ihmisten ilmoille käydessämme kaupassa Kustavissa. Yhdessä ollessa keskinäinen rakkaus saa virkistystä ja halu selkeämpään sitoutumiseen omaan puolisoonsa syvenee. Hieno juttu! Julistaudun parisuhdeasioiden puolestapuhujaksi. Parisuhteeseen pitää ja kannattaa satsata! Kannattaa ilmoittautua vaikkapa Mennään eteenpäin –parisuhdeviikonloppuun tai mennä leirille. Hyvä ja toimiva parisuhde tässä itsekeskeisessä maailmanmenossa on kultaakin kalliimpaa.
  
  
• Olimme mukana Suomen vapaakirkon kesäjuhlilla Helsingissä heinäkuussa. Kuunnellessani nuorisotyöntekijä Tommi Koivusen ja kiinalaisen veli Junin puheita vaivuin mietteisiin, jotka kuiskuttelivat synkähköjä ajatuksia itsestäni. Tunsin itseni puolivillaiseksi ja kelvottomaksi tehtävissäni, joita teen seurakunnassani ja Operaatio Ruokakassissa. Sitten kuin vähän yllättäen näin mielessäni tapahtuman ja mieleni täyttivät ajatukset Jeesuksesta, joka tuli ottamaan kastetta Johannes Kastajalta. Johannes esteli aluksi. Hän esitti, että Jeesuksen pitäisi kastaa hänet. Mutta Jeesus sanoi, että näin tulee tehdä. Johannes oli kelvollinen kastamaan Jeesuksen. Ja tuon hetken seurauksena Jumalan nimi kirkastui ja tuli kunniaan. Koin Jumalan rohkaisevan minua. Minäkin saan palvella.
  
  
• Kolmas upea juttu viime kesältä oli Mikaelin seurakunnan järjestämä Hengen uudistus kirkossamme –kesäjuhlat, joissa Operaatio Ruokakassi sai vastata juhlaväen muonituksesta. Työn lomassa huomasin, kuinka mukaviin ihmisiin olenkaan saanut tutustua Operaatio Ruokakassin kautta.
  
  
• Syyskuun tulemisen myötä innostukseni hyötyliikuntaan, jota olen tähän asti suorittanut työmatkapyöräillen, mureni melkein yhdellä iskulla. Tuntuu, että aina sataa. Tai, että aamulla on jo niin pimeää, että pyöräillessä en näe tien kuoppia riittävän hyvin. Siksi pyöräily ei ole enää niin mukavaa kuin kesäaikana. Kynnys auton käyttämiseen on tullut äärimmäisen matalaksi.
  
  
• Olen nostanut veneen jo talvitelakalle. Ikivanha meriläinen. Siinä riittäisi puuhaa. Olisi pesemistä, peittelemistä ja moottorin huoltoa. Kaiken kukkuraksi huomasin viimeisellä merireissulla ajokatoksessa jonkinasteista puun lahoamista, joka pitäisi korjata. Hyötyliikunta muuttuu paniikkinikkaroinniksi.
  
  
• Syksy toi mukanaan taas aamupiirin, jossa olen uskollisesti käynyt muutaman vuoden ajan. Kokoonnumme tiistaiaamuisin Ravintola Gardeniassa klo 7 jälkeen, 20 – 30 ihmistä. Jumalan läsnäoloa ja aamupala (joka mielestäni on aikamoisen vaatimaton tai samanlainen kerrasta toiseen). Olen kokenut tämän piirin itselleni tärkeäksi. Jumalakin on sitoutunut piiriimme. Hyvä näin.
• Operaatio Ruokakassi valittiin Turun osakilpailun voittajaksi Aamuset-lehden järjestämässä vuoden kaupunkitekokilpailussa. Tosi hieno juttu! Tuntuu hyvältä, että tekemämme työ vähävaraisten ja köyhien ihmisten parissa, on noteerattu näin upeasti. Pääsimme loppukilpailuun, jossa valitaan koko Suomen kaupunkiteko.
  
  
• Syksyn tultua Operaatio Ruokakassissa mukana olevat seurakunnat ja järjestöt jatkavat taas kaupunkiteon tekemistä täydellä höyryllä. Kasseja pakataan, ruokaa valmistetaan ja ihmisiä kohdataan. Naantalin Waihtoehtoyhdistys liittynee mukaan työyhteyteemme jo aivan lähiaikoina. Toivon sydämestäni, että myös Pelastusarmeija pyörtää keväisen eroamispäätöksensä ja tulee takaisin mukaan Operaatio Ruokakassiin siitäkin huolimatta, että OR:stä tulee rekisteröity yhdistys. 
  
  
• Ja mitä vielä odotan: Lokakuun etelänmatkaamme, avantoa Ispoistenrantaan ja lunta.

• Poikani uimariuran aikana omat yhteiset etelänmatkamme jäivät kokonaan tekemättä, koska oli tärkeää, että hän sai harjoitella myös ulkomailla.

• Yksi talven suurimmista nautinnoistani on herätä aamulla kello 6 ja lähteä vaimoni kanssa suoraan sängystä Ispoistenrantaan uimaan (tai pulahtamaan) kylmään veteen. Siinä unet karisevat silmistä ja virkeyttä riittää mukavasti koko päivän matkalle!

• Viime talvena hiihdin paljon. Toivon, että paksu ja pitkäaikainen lumivaippa peittäisi turkulaisen maiseman tänäkin talvena.